Hyvin rullaavaa peruspohjaista jazzia

Kuvat: Olli Sulin, Soili Vauhkonen: Manuel Dunkel

20.07.2019 12:07


Tuomas J. Trio Poriljonki -lavalla.

Parikymppisenä nuorukaisena Sibelius-Akatemian jazzosastolle vuonna 2005 opiskelemaan lähtenyt pianisti Tuomas J. Turunen muutti Helsinkiin.  Hänen mukaan Tuomas J. Trio koottiin hyvien ystävien kesken eräänlaiseksi kollektiiviseksi liitoksi vuonna 2012 ja trio on elänyt omaa elämäänsä melko hiljakseen viime vuosina. Tämän vuosikymmenen puolivälissä ja sen jälkeen esillä ovat enemmän olleet Fifth Avenue ja Elena & The Rom Ensemble -yhtye. Uutta virettä syntyi viime vuoden syksyllä, kun yhtye julkaisi seitsemän kappaletta Turusen omia sävellyksiä sisältävän albuminsa MEGETME.

Tuomas J. Turunen omien sävellystensä parissa.

Tuomas J. Turunen on ollut koko 2010-luvun aktiivinen monella suunnalla pianistina, säveltäjänä ja myös sovittajana. Hän on työskennellyt jo edellä mainitussa Fifth Avenue-jazzyhtyeessä sekä Ilmavoimien Big Bandissa.

Vakituisena pianistina hänet on nähty maamme parhaimpien jazzlaulajien, kuten Aili Ikosen, Elena Mindrun ja Nina Myan yhtyeissä. Hän on myös konsertoinut viime vuosina Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Virossa, Hollannissa, Romaniassa ja Saksassa.

Uuden levyn myötä Turusen trio on tehnyt levynjulkaisukiertueen ja soitti Pori Jazzin torstai-iltapäivässä Poriljongin keikalla alkuperäisessä kokoonpanossaan. Vaikka hän on ollut monilla levyillä soittajana mukana, niin MEGETME oli varsinaisesti hänen ensimmäinen omissa nimissä julkaistu levynsä.

Trion basistina nähtiin Jori Huhtala ja rumpalina Tuomas Timonen, molemmat ovat kysyttyjä tuttuja muusikoita Suomen jazzkentällä. Yhtyettä täydensi vierailijana Manuel Dunkel, joka on ehditty nähdä lavalla viikon alkupuolella myös oman yhtyeensä kanssa ja parissa muussakin tilaisuudessa.

Konsertti käynnistyi kappaleella Lost Boys, alkaen Tuomaksen pari minuuttia pitkällä vauhdikkaalla pianismilla, minkä perään Jori työsti bassosoolon ja siitä matka lähti liikkeelle. Heti alusta alkaen tuli esille Tuomaksen taituruus pianon koskettimilla, siinä oli klassista osaamista kuin myös jazzillista hurjan värikästä juoksutusta. Aloituksena hyvin svengaava kappale sai yleisön hyvin mukaan.

Seuraavankin aivan uuden kappaleen Part Time Job aikana jatkettiin vauhdikkaasti kuin kuulalaakereilla vyöryen eteenpäin. Trio ei lipsunut omasta linjauksestaan, vaan tuuppasi tasaisen tappavasti huimaa raikasta kyyditystä. Ei pakitettu, vaan hyökättiin laidan kautta hämäten vastustaja pyörryksiin tukevasti omalla linjalla pysyen, jäämättä odottamaan muiden liikkeitä. Soittajat toimivat joukkueena puhaltaen yhteen hiileen. Siinä ei tarvittu muiden neuvoja, vaan koko joukkueen keskinäinen yhteispeli soljui kevyen vaivattomasti, puhtaan ketterästi erinomaisen svengaavasti, piano, kontrabasso ja rummut tiukan vankasti tanassa, jota Manuel täydensi teknisesti taitavilla tenorisaksofonin sooloillaan.

Turusen sävellys Mulțumesc on romaniankieltä, mikä tarkoittaa kiitos. Sen sävellyksen Tuomas oli omistanut vaimolleen Elena Mindru-Turuselle.

Kommunikointi toimi yhtyeen johdatellessa kuulijat tuulen nopeudella tunnelmasta ja äänimaisemasta toiseen. Soittajat venyivät ammattimaisella varmuudella soolo-osuuksilla huippu suoritukseen omilla instrumenteillaan.

Pori Jazz 2019, Kirjurinluoto Poriljonki -lava, torstai 18.7.2019
17:45, Tuomas J. Trio feat. Manuel Dunkel
(Tuomas J. Turunen, piano, Jori Huhtala, kontrabasso, Tuomas Timonen, rummut, Manuel Dunkel, tenorisaksofoni)

Takaisin
Translate »