Jazz, folk ja maailmanmusiikki samassa veneessä

Kuvat: Matti Komulainen

28.01.2020 20:58


Sakari Kukko oli hyvässä iskussa 16. Liekkijazzristeilyllä

16. Flame Jazz Cruise 25.–26.1.2020 Viking Grace.  

Tammikuinen 16. Liekkijazzristeily keskittyi jazzin sekä kansan- ja maailmanmusiikin yhteyteen. Kiinnostus kokonaisuutta rikastuttaviin soinnillisiin ja kulttuurisiin kytkentöihin on kirjattu jazzin dna:han, soitetaanhan edelleen standardeina vaikkapa niin afro-kuubalaisen tradition helmiä kuin ruotsalaista kansansävelmää Ack Värmeland, du sköna eli Värmlandsvisan, joka myös nimellä Dear Old Stockholm tunnetaan.

MA Rouf täytti Retron tappiin vuoden ensimmäisellä Liekkijazzristeilyllä.

Oivallus oli selvästi yleisön mieleen. Risteily myytiin täpötäyteen ilman viime aikojen mediassa paistatelleita vetonauloja, kuten Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana tai Janna Hurmerinta.

Väkeä riitti sen myötä ajoittain jopa ruuhkauttamaan Viking Gracen eri soittotilat. Esimerkiksi lauantain ja sunnuntain avauksissa on koettu aniharvoin niin täyttä Retro-baaria kuin MA Roufin ja Nossa Bossa Strings Attachedin keikoilla.

Risteilyn ehkä odotetuin esiintyjä oli harvoin keikkaileva Piirpauke. Yhtyeen debyytin ilmestymisestä täyttyy tulevana marraskuuna 45 vuotta. Risteilyn alla turkulainen Svart Records julkaisi siitä juhlapainoksen.

Marouf Majidi tyylitteli tanbourilla improvisatorisin ottein.

Kullanhohtoinen vinyyli-lp sisältää kansanmusiikkiin perustuvia Sakari Kukon, Hasse Wallin, Antti Hytin ja Jukka Wasaman teoksia, jotka kurkottavat Suomesta Romaniaan ja Balilta Kiinaan.

Kosmopoliittinen visio huipentuu mestariteokseen Konevitsan kirkonkellot. Karjalaisen kansanlaulun sovitus on iskostunut suomalaisen folkjazzin ikonisimmaksi saavutukseksi.

Kiinnostavana detaljina mainittakoon, että tuleva tähtikapellimestari Esa-Pekka Salonen osallistui Konevitsan kirkonkellojen levyttämiseen soittamalla käyrätorvea hypnoottisessa luomuksessa.

Lauantain lainehdintaa

Ilkka Arola Sound Tagine ankkuroi arabivaikutteita jazziin.

Uuden vuoden ja vuosikymmenen ensimmäisen Flame Jazz Cruise -konsertin tarjosi MA Rouf (Marouf Majidi; tar, tanbour, laulu; Jouni Järvelä, puhaltimet; Jukka Haavisto, basso; Tomi Saikkonen, rummut). Se kytkeytyi etno-teemaan omintakeisesti vieden ajatuksia eksoottisiin tunnelmiin.

Kvartetin johtaja Marouf Majidi ammensi musiikkiinsa kurdi-juuriltaan instrumentteinaan näppäiltävät kielisoittimet tanbour ja tar. Yhdessä suomalaismuusikoiden kanssa Majidi kehitti fuusiota, jossa kulttuurit kohtasivat. Majidin instrumenttivalinnat toivat samalla ensemblen ulosantiin miellyttävää dynamiikkaa: miehen kielipelien luonteeseen kuuluu hiljainen volyymi ja hauras rekisteri, mikä edellytti kanssasoittajilta malttia ja mukautuvuutta.

Ilkka Arola on kehittänyt omintakeisen saundin.

Ilkka Arola Sound Tagine linkittyi ilmaisultaan luontevasti MA Roufin edustamaan glokaaliuteen. Soinnillinen eksotiikka toimi kokonaisuuden eduksi: laaja vaikutepaletti generoi musiikkiin aidosti maailmallista kaikua ja kuuloaistia hivelevää kosketuspintaa. Monenmoiset elementit sulautettiin ilmaisuun luontevasti, että ne täydensivät toinen toisiaan.Nannaa oli myös muusikoiden tyylitaju kuunnella toisiaan herkällä korvalla: kilvansoiton sijaan kollegoille annettiin tilaa, mikä korosti tunnetta, että pohjimmiltaan musiikissa on kyse kommunikoinnista. Ilmankos yleisö syttyi saundimuhennokseen niin, että tanssilattia täyttyi.

Arolan viime lokakuussa julkaistu toinen albumi Land Ahead! oli koko vuoden 2019 levyparhaimmistoa. Sen tavoin Sound Tagine annosteli livenäkin mehevää svengiä ja etnoa paahtoa. Ryhmän nimi vie ajatukset pitkään muhineeseen pataruokaan, jossa eksoottiset mausteet sulautuvat huumaavaksi makuelämykseksi.

KutiMangoes soitti hyggeä afrobeatia

Soinnin sytyttämissä mielikuvissa taas leikkaavat kultaisesti libanonilais-ranskalaisen Ibrahim Maaloufin trumpettityylittely, syyrialaisen Omar Souleymanin dabke-jytä sekä balkanilaisten vaskiorkesterien räime. Arolan perehtyminen lokaaleihin sointeihin maailmalla tuo autenttisuutta niin flowhun kuin sävystöön. Huippubändin (Max Zenger, Eeti Nieminen, Topi Korhonen, Esko Grundström, Juuso Hannukainen) puhaltimet, lyömät, kielisoittimet, elektroniikka ja muut vempeleet syvensivät ilmaisua vakuuttavasti.

Tanskalainen menopumppu kutsui liikkumaan.

Moisen rinnalla lauantain päätösesiintyjä KutiMangoes vaikutti suorastaan ylihillityltä hiotuista show-otteistaan huolimatta. Tanskalainen sekstetti veti reipasotteista afrobeatia puhtaasti juuttivoimin ja ilman vierasvahvistuksia.

Michael Blicherin (saksofoni, huilu), Gustav Rasmussenin (pasuuna, kitara), Aske Drasbækin (saksofoni), Johannes Buhl Andresenin (koskettimet), Casper Mikkelsenin (rummut) ja Magnus Jochumsenin (perkussiot) meno oli iloista ja vienti vinhaa. Ei ihme, että hyggeily houkutteli tanssikansaa tasaiselle askelkuvioitaan esittelemään.

Sunnuntain pitkää maininkia

Nossa Bossa Strings Attached svengasi brasilialaistunnelmoinnillaan

Paluumatkan avausesiintyjä on perinteisesti povannut loppuristeilyn tuulien laadun. Pyhäpäivän ensimmäisenä aktina lavalle astui Nossa Bossa Strings Attached tunti puolenpäivän jälkeen. Siitä ei olisi meno enää voinut lempeämmäksi säätyä, onhan yhtye listannut vaikuttajikseen muusikkolegendoja Antonio Carlos Jobimista Edú Loboon.

Laulaja-huilisti Josefiina Vannesluoman navigoidessa kipparina Nossa Bossa purjehti trooppisiin mielenmaisemiin. Poutaista bossaa samoin kuin melankolisia vivahteita kuultiin tällä kertaa jousien (Aino Rautakorpi, viulu; Helena Dumell, alttoviulu; Antti Kolehmainen, sello) kera, mikä natsasi hienosti paluumatkan alkuiltapäivän lenseään tunnelmaan ja ulkona merellä vallitsevaan kauniiseen ilmanalaan.

Josefiina Vannesluoma tunnelmoi huilulla.

Omat sävellykset kuten Meu todistivat, että Vannesluoma ja kumppanit (Arto Ikävalko, piano; Janne Tuovinen, kontrabasso; Erik Fräki, rummut) olivat sisäistäneet ilmaisumuodon vakuuttavasti. Settiin sisällytettiin myös musiikkia brassilegendoilta, kuten Vinicius de Moraesin ja Baden Powellin Samba em prelúdio.

Sunnuntai-iltapäivän Flame Jazz Talk Showssa Jussi Fredriksson kutsui estradille keskustelemaan muusikkokollegat Ilkka Arolan, Ilpo Murtojärven ja Marouf Majidin.

Kurdisyntyisen, 15 vuotta Suomessa asuneen Majidin juuret ovat suufilaisessa musiikissa, jossa jo hänen äitinsä vaikutti. Suomessa Majidi on opiskellut myös täkäläistä kansanmusiikkia. Hän on pyrkinyt hakeutumaan työyhteisöihin, jossa olisi ryhmän rivijäsen eikä aina se soolopaikalle tuupattu kaveri eksoottisine soittimineen ja saundeineen.

Flame Jazz Talk Showssa käytiin läpi muusikoiden kuulumisia.

Murtojärvi jäi viime syksynä eläkkeelle Turun konservatorion pop-jazz-linjan lehtorin vakanssilta. Nyt on kuulemma aika keskittyä omiin projekteihin ja musiikkiin. Esimerkiksi Ilpo Murtojärvi Quartetilta on tulossa uusi levy kevään kynnyksellä Aarni Varjosen pienlevymerkin kautta. Tulevia ajatellen opetustyö on pitänyt valppaana musiikkikentän muutosten suhteen, luovalla alalla kun on aina tilaa kehittymiselle.

Arola tutustui opiskeluaikoinaan muun muassa Majidinkin kulttuuriin liittyvään maqam-ilmaisuun eli itämaisen asteikon hyödyntämiseen. Arola perehtyi ulkomailla useaan otteeseen länsimaisesta poikkeaviin tapoihin soittaa ja keskittyi opinnäytetyössään (2014) arabisävyjen välittämiseen trumpetilla sekä erityisesti Ibrahim Maaloufin soittotyyliin.

Panu Savolainen & JPP:n Charlie Parker 100 nivoi pelimannimeininkiä bebopiin.

Kuulumisten jälkeen Fredriksson luovutti Voguen kokoonpanolle Panu Savolainen & JPP (ent. Järvelän Pikkupelimannit), eli Arto Järvelä (viulu), Mauno Järvelä (viulu), Matti Mäkelä (viulu), Tommi Pyykönen (viulu), Timo Alakotila (harmooni) ja Timo Myllykangas (basso). Erikoisproduktio Charlie Parker 100 tutki bebopin legendaarista muusikkoa ja säveltäjää yhteisiä nimittäjiä etsien.

Vibrafonisti ja pelimannit saivat jazzin standardeina patinoituneisiin kappaleisiin erikoista klangia. Esimerkiksi Parkerin varhaista repertuaaria edustavat teokset Donna Lee / (Back Home Again in) Indiana sekä Ornithology / How High the Moon rakensivat nyt kuultuina tulkintoina yhteyksiä uusiin soinnillisiin sfääreihin – ja jälkimmäinen sovitus tangona.

Piirpauke edustaa ensimmäisen polven etnofuusiota suomalaisessa jazzissa.

Savolaisen mukaan kaustislainen viulunsoittoperinne ja bebop ovat ehdottomasti hengenheimolaisia ilmaisumuotoina. Väittämä on sinänsä perusteltu, sillä ammoisina aikoina pelimannit oppivat ammattinsa korvakuulolta ja improvisoiden. Epäilijöille Savolainen seurueineen pani jauhot suuhun saaden aikaansaannokset soimaan vahvan juurevasti ja rukiisen kansanmusiikkisävyisesti.

Piirpauke päätti 16. Liekkijazzristeilyn reilun tunnin konsertillaan ennen Turkuun rantautumista. Ohjelma kattoi omien sävellysten lisäksi lainoja ja viittauksia eri aikojen sävelkerrostumiin. Mukana oli siten kaikkea Swedish Reggaesta Sibeliukseen (Var det en dröm?) ja Schubertiin (Nacht und Träume). Uuttakin musiikkia oli pelimanneilla matkassa.

Piirpauke vetosi tanssikansaankin.

Sakari Kukko oli hyvällä tuulella, kiitti tilaisuudesta saada soittaa merellisellä fetivaalilla ja kannusti yleisöä osallistumaan ilonpitoon. Ilmankos iso joukko irtautui istuimiltaan tanssimaan keikan loppupuolella.

Likemmäs puolen vuosisadan työhistoria näkyi ja kuului otteissa. Viisikko liukui sujuvasti ideasta ja aihiosta toiseen fuusioiden sointiinsa kaikkea maan ja taivaan väliltä ilman genre-pantoja tai tyylilajiliekaa.

Flame Jazz Cruise -konsepti osoitti jälleen toimivuutensa myös kokonaiselämyksellisesti. Jazzristeilyyn kuuluu musiikin rinnalla oleellisena osana makuhermojen kestitseminen. Aluksen eri ravintoloista löytyy jokaiselle omansa, samoin menuista. Ilmankos myös Viking Gracen ravintolat täyttyivät viikkonloppuna.

Seuraava, järjestyksessä 17. Flame Jazz Cruise risteillään Viking Gracella 19.–20. syyskuuta 2020 Turusta Tukholmaan ja takaisin.

 

Takaisin
Translate »