Jazzin leipää ja sirkushuveja Bremenissä

Kuvat: Matti Komulainen

03.05.2019 12:03


Saksalaisen jazzin esittelyssä soittanut Janning Trumann 6 oli tämänvuotisen Jazzahead!-tapahtuman valioita.

Jazzahead! 25.–28.4.2019 Bremen, Saksa 

Jazzahead! kokosi Bremeniin tuhansia jazzin ammattilaisia huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Tunnelma oli kuin Messe Bremen -kentälle pystytetyssä vapputivolissa: posetiivi soi ja meno yltyi riehakkaaksi.

Posetiivari tienasi leipäänsä Messe Bremen -kentän tivoliportilla.

Jazzilla menee hyvin, mikäli Bremenin messujen julkaisemia lukuja on uskominen. 14. Jazzahead! kokosi yhteen 1319 näytteilleasettajaa sekä 3408 jazzin ammattilaista 64 maasta. Ohessa oli kuultavissa satakunta konserttia neljän päivän aikana. Kävijöitä tapahtuma houkutteli paikalle kaikkiaan 18 114.

Elämyksellisintä musiikkia tarjosivat pitkän viikonlopun mittaan saksalaisen jazzin esittely German Jazz Expo sekä European Jazz Meeting ja Overseas Night, läpileikkaus planeetan uusimmista soinneista. Niissä korostui yhtä lailla jazzin monimuotoisuus kuin kokoonpanojen kansainvälisyys.

Messuilla oli hetkittäin yllättävän väljää liikkua.

Nämä virtaukset näkyivät monin tavoin messuosastoillakin. Bremeniin oli saapunut tapahtumien ja organisaatioiden edustajia Egyptiä, Indonesiaa ja Australiaa myöten kertomaan sikäläisestä jazzista.

Kiinnostavaa oli kuulla muun muassa, miten jazz yhdistetään ympäröivään kulttuuriin ja musiikkiin, soitetaan sitä Pohjois-Afrikassa, maailman suurimmassa ja väkirikkaimmassa saarivaltiossa tai planeetan äärimmäisessä kolkassa täältä Pohjois-Euroopasta tarkastellen. Keskeinen yhdistävä tekijä on improvisointi, jota arvostetaan myös kansanmusiikissa Egyptistä indonesiaan ja Australian aboriginaaleihin.

Kaikessa vilinässä artistit etsivät keikkamyyjää, agenttia, julkaisijaa, jakelijaa ja muita kontakteja uransa edistämiseksi. Bremenissä olikin läsnä myös monenlaisia oheistoimijoita levy-yhtiöistä musiikkistudioihin.

György Wallner kollegoineen edusti Bremenissä Budapest Music Centeriä.

Esimerkiksi isäntämaan isot label-vaikuttajat ACT ja ECM olivat varanneet omat osastot, samoin kuin unkarilainen BMC (Budapest Music Center), joka on moderni eurooppalainen 360-asteen kulttuuritoimija jazzklubeineen, konserttisaleineen, levy-yhtiöineen, äänitysstudioineen ja arkistoineen.

Studio Nord Bremen edusti puolestaan paikallista huippuosaamista. Analogisen vintage-kaluston lisäksi äänittämön valtteja on satavuotias toimitila viehättävässä kylämiljöössä sekä yhteistyö amerikkalaisen Dot Time Records -yhtiön kanssa studiolive-sessioiden julkaisemisessa.

Gregor Hennig esitteli Jazzahead!:ssa Studio Nord Bremeniä, joka ylpeilee alueen mittavimmalla analogisella äänityskalustolla.

Tämänvuotisen teemamaan Norjan nimikkokimarassa näyttäytyivät monien illan ykkösnimeksi kehuma Espen Berg Trio, Frode Haltli Avant Folk, Gard Nilssen’s Acoustic Unity, Hedvig Mollestad Trio, Karl Seglem Band, Kristin Asbjørnsen, Skadedyr ja Thomas Strønen Time Is a Blind Guide, jonka viimeisin nimikkoalbumi Lucus ilmestyi ECM-merkillä viime vuonna.

Sendesaal Bremenissä, arvostetussa radioaseman ja konserttisalin yhdistelmässä, järjestettiin norjalaisten ECM-artistien oma nimikkoilta. Siinä esiintyivät Trygve Seimin kymmenjäseninen yhtye Sangam sekä Mats Eilertsen Trio, jossa soittavat basistin lisäksi rumpali Thomas Strønen ja hollantilaispianisti Harmen Fraanje. Kolmikon esikois-ECM-albumi And Then Comes the Night ilmestyi helmikuussa.

Die Glocken perinteikkään gaalakonsertissa soittivat vielä norjalaiset Mathias Eick Quintet sekä Trail of Souls vierailijoinaan Solveig Slettahjell ja Knut Reiersrud.

Saksan jazzmahti

Peter Schulze tutustutti uusimpaan jazziin Bremenissä yhtenä tapahtuman taiteellisista johtajista

Isäntämaan jazz tuntuu elävän vahvaa, jo vuosia jatkunutta nousukautta. Renessanssi on kuulunut etenkin ACT-tallin julkaisuissa. Käsitys vahvistui German Jazz Expossa. Konserttien tyylillinen skaala ulottui kabareemaisesta revittelystä kansanmusiikillisiin sävyihin ja rockmaisesta fuusiosta eleganttiin kubismiin.

Saksalaiskatselmuksessa Der Weise Panda yhdisti jazziin folkinomaisia viitteitä ja klassisen musiikin vivahteita laulaja Maika Küsterin johdolla.

Dogmaa tuki akustisen kvintetin instrumentaatio, johon kuului Felix Hauptmannin pianon sekä Jo Beyerin ja Yannik Tiemannin kompin lisäksi sello, jota Talia Erdal soitti sekä jousella että näppäillen.

Laulaja Simin Tander ja sellisti Jörg Brinkmann tutkivat hieman vastaavanlaista äänimaisemaa mutta pienimuotoisemmin. Tanderin tarinankerronta ammensi perustunteista, joita hän linkitti sensuaaliseen lyriikkaan eläytymiseen. Brinkmann taas avarsi instrumenttinsa rekisterejä efektien käytöllä harkitun tyylitajuisesti.

Marlon Bösherz (oik.) heitti Botticelli Babyn shown kabareemaisella vaihteella, kitaristi Jörg Buttler komppasi.

Berliiniläissyntyinen Johannes Bigge on hakenut kultaista keskitietä trioineen. Pianisti ei suoraan imitoi pohjoismaisten verrokkien kuulautta muttei myöskään lipeä suoraan pop- ja rock-hittien sovittamiseen valtavirran imussa. Bremenissä kolmikko ammensi voimansa klassisen ohella miltei minimalistisesta luonnosmaisuudesta. Vähän oli jälleen kerran enemmän – sisällöllisesti.

Botticelli Baby tarjoili osuudessaan oikeastaan päinvastaista. Septetti rakentui laulaja-basisti Marlon Bösherzin ympärille niin, että muut bändin jäsenet puhallintriosta kitaristiin ja rumpaliin lähinnä tukivat keulakuvan showta. Toimihan tuo niinkin. Kabareemainen pyöritys voimaantui juurevista musiikeista aina varhaisesta swingistä punkmaiseen rähinään.

Edi Nulz tykittää voimajazzia kuvia kumartamatta.

Edi Nulz säväytti moniulotteisella ja erottuvalla saundillaan. Lähtökohtana on bassoklarinetisti Siegmar Brecherin kehittämä neljän oktaavin dynamiikka, johon kitaristi Julian Adam Pajzs ja rumpali Valentin Schuster tykittävät tanakan perustan. Törinä ja tytinä kasvatettiin lavalla paikka paikoin seismisiin mittoihin, mikä toi mieleen rammsteinmaiset keinot.

Silti trio ei itse unohtunut tuottamansa äänivallin lumoihin vaan viritti soinnillisia koukkuja ja sisällöllistä riemua virtuoottisen näkemyksellisesti. Idea välittyy räjähtävästi myös trion mainiolta albumilta El perro grande.

Pasunisti Janning Trumannin sekstetti vakuutti niin saundillaan kuin tekniikallaan.

Janning Trumann 6 täydensi saksalaiskattausta kubistisella kuvastolla. Siinä pasunisti-liideri Trumann ja hänen puhaltajaparinsa trumpetisti Verneri Pohjola pallottelivat abstrakteja ideoita tarkassa muodostelmassa muun kokoonpanon kanssa.

Dierk Peters, vibrafoni, ja Lucas Leidinger, piano, vuorottelivat melodisten ja rytmillisten tehtävien kanssa rikastuttaen jälkimmäisessä osastossa varsinaisesta sykkeestä vastaavien Thomas Sauerbornin ja Florian Herzogin orgaanista rumpu-bassoa. Koplasta jäi mieleen lisäksi tiukka tatsi sekä tarkka ajoitus, jolla laaja paletti pidettiin hallussa.

Eurooppalaista multikultia

Pianisti Makiko Hirabayashi oli trioineen Jazzahead!:n elämyksiä.

European Jazz Meeting oli saksalaisen jazzin fokuksen veroinen sointien ja metodien kaleidoskooppi. Sen käynnisti yksi tämänvuotisen Jazzahead!:n odotetuimpia kokoonpanoja. Pianisti Makiko Hirabayashi on saavuttanut vahvan maineen omillaan. Lisäksi triossa kannuttaa Marilyn Mazur, myös Miles Davisille rumpuja ja lyömiä soittanut tanskatar.

Hirabayashi oli kolmikon sykkeen luojan veroinen taituri. Hän nivoi hiljaisuuden osaksi musiikkiaan ja loi sisältöä muutenkin ekonomisin ottein. Basisti Klavs Hovman täydensi minimalistisen trion harkitulla kontrankäytöllään. Kokonaisuudesta syntyikin meditatiivinen vaikutelma, johon loi miellyttävää kontrastia Mazurin kioskistaan loihtima alataajuustaide.

Sunna Gunnlaugsonin yhtye toi Jazzahead!:iin pohjoismaista kuulautta

Verneri Pohjola soitti Jazzahead!:n toisen pääestradikeikkansa Sunna Gunnlaugsin yhtyeessä, jonka (sekä basisti Þorgrímur Jónssonin ja amerikkalaisrumpali Scott McLemoren) kanssa hän myös levytti viime vuonna julkaistun hienon albumin Ancestry.

Verneri Pohjolan entisen levy-yhtiön ACT:n perustaja Siggi Loch kävi kiittämässä trumpetistia keikasta.

Islantilaispianisti on nykyään tunnetuimpia maansa edustajia jazzin kansainvälisillä estradeilla. Hän on kiertänyt konsertoimassa kotisaaren lisäksi maailmalla kattavasti viimeisimmän vuosikymmenen mittaan. Kokemus kuului Bremenissä hioutuneena fraseerauksena ja pianismin harkittuna niukkailmeisyytenä.

Ranskalais-brooklynlainen Ajoyo vei ajatukset länsiafrikkalaiseen kulttuuriperintöön ja sen yhteensulautumiin mitä moninaisimmissa yhteyksissä. Settiin oli mahdutettu yhtä lailla ajattomia juurityylejä kuin nykyajan kantaaottavuutta – laulusolisti Sarah E. Charles otti keskeisen tilan lavalla vokaaliakrobatiallaan.

Elina Duni on jäänyt mieleen sielukkaalla ilmaisullaan. Uudessa Aksham-kokoonpanossa albanialaissyntyinen laulaja yhdisti voimansa muun muassa sveitsiläispianisti Marc Perrenoudin ja ranskalaistrumpetisti David Enhcon kanssa.

Lavalla paljasjaloin keinahdellut Duni tuntui heittäytyvän melodioiden vietäväksi eläytyessään samalla tekstien tunnesisältöön mukaansatempaavasti. Sävelmaailma kaartui viitteellisistä etnotunnelmista hauraankauniiseen kuvallisuuteen, joka toi mieleen eilisen chansonit.

Lisbon Underground Music Ensemble (L.U.M.E.) on pianisti-säveltäjä-kapellimestari Marco Barroson luomus. 15-jäseninen bigband ottaa etäisyyttä isoen orkesterien traditioon ja rinnastuu ennemmin Frank Zappan kaltaisiin monitaiteellisiin vääräleukoihin. Se kuului livenä ja kertautuu levyllä Xabregas 10: hienostuneella dynamiikalla briljeeraamisen sijaan L.U.M.E. tykitti genrerajoja kumartamatta ja desibeleistä pihtaamatta.

Marie Krüttlin trio tyylitteli elegantisti.

Marie Krüttli vakuutti jo vuosia sitten ranskalaisfonisti Alban Darchen yhtyeessä. Sveitsiläispianistin oma trio basisti Lukas Traxelin ja rumpali Jamie Murrayn kanssa vei klassiseen modernismiin, jazziin joka on yhtä aikaa arkkitehtonisen eleganttia ja matemaattisen täsmällistä.

Vaipumisen sisustukselliseksi elementiksi kolmikko vältti sähäkällä improvisoinnilla ja sen tuomilla yllättävillä irtiotoilla.

Pianisti Elliot Galvin sai syystä ammattilaisyleisön hyrisemään.

Jazzahead!:n pianistiesittelyn jokeriksi osoittautui Elliot Galvin. Useita palkintoja napsinut britti edustaa koulukuntaa, joka soittaa klaviatuurin lisäksi lähes yhtä paljon konehuoneen puolelta. Kikkailusta kehkeytyi kuitenkin musiikkia, joka vaikutti vapaavirtaukselta hetkessä syttyvine ideoineen, hukkamutkineen ja jälleen ytimeen paluineen.

Ilmankos yleisö pianistikollegoja myöten hyrisi tyytyväisyyttä vuolaan puolituntisen jälkeen.

Vastakohtaisuuksien ja identiteetin voima korostui kolmikossa Naïssam Jalal, Trio Abozekrys ja MDCIII.

Ranskalais-syyrialainen huilisti ammensi puhallininstrumenttiensa rikkaan ominaissaundin ohella jazzin fuusioivasta perusominaisuudesta.

Overseas Nightissa soittanut egyptiläinen trio puolestaan luotti vieläkin vahvemmin omiin etnisiin juuriinsa. Mohamed Abozekryn oud, Abdallah Abozekryn saz ja Nicolas Thén rumpusatsi tulvivat musiikkia, jonka synty itäisten ja läntisten vaikutteiden kohtaamisesta korostui parhaalla mahdollisella tavalla.

Belgialainen MDCIII peilasi urbaania mielenmaisemaa sähköisellä ja äänekkäällä setillään. Elektronisen musiikin keinot etusijalla kolmikko paahtoi jytää, jonka pyörteeseen katosivat sekä puupuhallinten ominaissaundi kuin kahden lyöjän polyrytmiikka. Tätäkin jazz kuitenkin on – sähköistä ja liikunnallisimman yleisön sähköistävää tanssimusiikkia.

Takaisin
Translate »