Jazzkukko -festivaali käynnistyi vuonna 2015, nyt eletään siis neljättä festivaaliviikonloppua. Laitilan Kinon Talon elokuvasalin toisessa perjantai-illan konsertissa lavalle tuli kitaristi ja Jazzkukko -festivaalin ideoija sekä alullepanija kitaristi Kari Antilan johtama kansainvälinen projektikvintetti Kari Antila European Quintet. Kari itse on asunut jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen Belgiassa, esiintyen suuremmaksi osaksi kansainvälisillä areenoilla, niinpä kvintetin soittajatkin edustivat neljää eri maata.
Karin lisäksi yhtyeessä soitti toinen suomalainen, New Yorkissa vaikuttava pianisti Tuomo Uusitalo. Mathias Ruppnig on itävaltalainen, mutta Berliinissä asuva rumpali. Basisti Lars Ekman puolestaan tulee Ruotsista. Amsterdamin konservatoriossa opiskellut ja musiikin maisteriksi siellä valmistunut Toms Rudzinskis on johtavia latvialaisia saksofonisteja. Kaikilla näillä soittajilla on jonkintasoinen yhteys New Yorkiin. Kontaktit Karin kanssa ovat syntyneet nimenomaan New Yorkissa, missä he ovat soittaneet Karin kanssa eri yhteyksissä. Keskinäisiä yhteyksiä siis on ollut, mutta tässä muodossa kvintetti ei ole soittanut koskaan yhdessä, joten konsertti oli kokoonpanon debyyttikeikka.
Yhtye soitti Karin sävellyksiä, joista kolme ensimmäistä olivat muutaman vuoden takaiselta The North Wind -levyltä. Aloituksena oli Nuts of the Night, minkä Kari aloitti kevyesti saaden rummut ja basson mukaansa, siitä alkoi vuoropuhelu perinteisen kaavan mukaan ja soolot seurasivat toisiaan orjallisesti.
Sama kaava jatkui kappaleissa Mantegna ja The River of Life. Sisällöltään niissä ei ollut mitään suuresti uutta huomionarvoista muutosta kuvioihin. Kappaleet olivat tyypillisiä Karin sävellyksiä, missä edettiin rauhallisen seesteisen melodisesti tunnelmoiden ilman mitään suuria irtiottoja tai poukkoilevaa kivistä polkua kulkien.
Ottaen huomioon sen, että porukka oli ensimmäistä kertaa yhdessä tässä muodossa eikä mitään varsinaista yhteisharjoitusta ollut alla, niin tekeminen näytti olevan hieman hapuilevaa varsinkin juuri ensimmäisten kappaleiden aikana. Selkeää yhteistä linjaa ei oikein tahtonut löytyä ja soitto puuroutui, kun epäselvyys yhteissoitossa ei oikein löytänyt omaa luonnollista tietään aueta.
Näytti siltä, että siinä hetkessä rumpali Mathias Ruppnig olikin koko joukkueen selkein ohjuri. Hän nappasi mielestäni koko homman haltuunsa ja alkoi kuljettaa omalla taidollaan soittoa eteenpäin. Hän aloitti tiukan vispilöinnin ja latasi erinomaisen taitavasti sellaisen rumpukomppipohjan, mikä alkoi kantaa soittoa ja tiivistää yhteispeliä. Soitto sai uutta energiaa ja nousi siivilleen paremmin. Siinä vaiheessa Mathias tuntui olevan koko joukkueen sielu.
Jos ensimmäinen kappale oli hakemista, niin toisessa tiuhempi tahti ja hyvä rytmi paranivat. Toms Rudzinskis alkoi päästä alttosaksofoneineen paremmin jyvälle ja puhkaisi ensimmäisen soolonsa kuitenkin selkeästi mietteliäänä. Tähän Karin vastaus tuli mukavasti rinnalle, mistä jatkettiin pianotriomuodossa Tuomo Uusitalon juoksuttaessa sormiaan mustavalkeilla koskettimilla huimaa kyytiä. Syntyi sellainen ”peruskama”-tunnelma basson ja rumpujen keskustellessa keskenään suoraviivaisesti ja ilman suurempia koukeroita siirryttiin yhteissoittoon. Siinä vaiheessa oli saatu luotua pohja vahvalle perusjutulle. Mitään kovin poikkeavaa totutusta linjasta ei siltikään vielä tapahtunut.
Kolmaskin kappale lähti jauhamaan taas hidastellen Karin soitellessa balladimaisen emotionaalisella tunteella ja muut seurasivat vaistonvaraisesti perässä, yhteissoitto pysytteli myötäilevänä myös Tomsin puhaltaman yksin soiton jälkeenkin. Hetkittäin tuli sellainen tunne, että tarvittaisiin tekohengitystä.
Kari on julkaisut neljä CD:tä omalla nimellään, joista viimeisin Kari Antila & Karri Luhtala Organ Brothersin More julkaistiin juuri toista viikkoa sitten Pori Jazz Festivaalilla. Yhtye soittikin uudelta More albumilta kappaleen Still Hope, mistä huokui syvällinen menettämisen tuska ja kaipuun ahdistunutta tunteenpurkausta. Taustalla oli Karin isän kuolema viime vuonna ja sillä varmasti oli jonkinlainen vaikutus uudessa sävellystyössä. Konsertin päätti kappale Deep edelliseltä Guitar Stories -levyltä otettu lohkaisu.
Kinon Talon alakerran Jazz Clubilla jatkettiin iltaa jamien merkeissä
Konserttitilaisuuden päätyttyä jazzkansalla oli mahdollisuus vielä vapaasti siirtyä saman talon alakertaan Jazz Clubille, missä pidettiin Livio Almeida Bandin vetämät New York -henkiset jamit. Livio on palkittu brasilialainen fonisti, joka soittaa Afro-Cuban jazz -suuntauksen yhden merkittävimmän vaikuttajan Arturo “Chico” O’Farrillin pojan Arturo O’Farrillin sekstetissä. Kiinteästi New Yorkissa jo kymmenisen vuotta asunut ja siellä säännöllisesti esiintyvä Livio on omaksunut New Yorkin jazzpiireissä amerikkalaisen jazztyylin, mihin liittyy kiinteänä osana brasilialaista jazznäkökulmaa.
Alkuvaiheessa lavalla oli käytännössä samat soittajat, jotka tuntia aikaisemmin olivat lopettaneet konserttiosuuden. Koko illan soittajasaldosta en valitettavasti tiedä, sillä lähdin nukkumaan ennen kuin soittajat vaihtuivat lavalla.
Oheisessa linkissä on kuultavissa näyte Livion selkeän kiinteästä soitosta viimeisimmän levytyksen Action and Reaction pohjalta https://youtu.be/iN9fdPp-1rY.
Jazzkukko 2018, Laitilan Kinon Talo elokuvasali
20.30 Kari Antila European Quintet
22.30 Laitilan Kinon Talo alakerran Jazz Club
Livio Almeida Band