Kansallismaiseman korskea jazzpäätös

Kuvat: Osku Rajala & Soili Vauhkonen

24.01.2020 10:12


Sole Azul

Kirkkokonsertin jälkeen Koli Jazz jatkui Sokos Hotel Kolin alakerran Hiekkapakassa, jossa kuuntelijoita viihdyttivät kitaristi Vili Paavilainen ja saksofonisti Andrei Medvedev. Jälkimmäinen edusti nuorempaa Pietarilaista osaamista. Ohjelmisto pohjautui pitkälti Paavilaisen omiin, balladinomaisiin tuotoksiin. Kokonaisuudessaan konsertti oli mukavan rauhaisa välipala ennen illan varsinaista ravintolasalin antia.

Vili Paavilainen ja Andrei Medvedev

Illan yläkerran ravintossa aloitti tuttuun tapaan hersyvän ”opettavaisilla” avaussanoilla Jazzkerho -76:n varapuheenjohtaja Heikki Ahtola. Nyt jazzkäyttäymisohjeiston lisäksi harjoitettiin interaktiivistakontaktia ”melun torjunta” eli käsi olkapäälle metodia… Heikin avaukset olivat koko tapahtuman ajan hauskoja, mutta omalla tavallaan hienoa ohjeistusta yleisökäyttäytymiseen… ja katso, niiden teho oli totaalisesti havaittavissa.

Varsinaisena illan spiikerinä toimi perinteiseen tapaan jazznestori Jussi Sierla, joka kutsui lavalle illan ensimmäisen esiintyjän, Sole Azulin, tuon jazztangomaisen huiman yhtymän.

harri Kuusijärvi

Alkutahdit olivat Harri Kuusijärven harmonikan ja Eero Tikkasen basson rauhallisen hienostelevaa sisään sipsuttelua, joka muuttui sittemmin väkevämmäksi Kuusijärven myötä. Täyteen liekkin kokonaisuus leimahti saksofonisti Pauli Lyytisen liittyessä kokonaisuuteen.

Nyt kolkutettiin tosissaan Alaovella, jonka Kuusijärvi oli säveltänyt rovaniemeläisen Jaakko Laitisen sanoihin. Saman herran sanojen inoittamana oli syntynyt myös seuraava kappale On haaveet haaveita. Tuttua tavaraa Laitisen ja Kuusijäven yhtyeen Lehtojärven Hirvenpää repertoaarista.

Eero Tikkanen

Seuraavana heittäydyttiin Tikkasen Ne muut -valsitangon pyörteisiin. Sitten paneuduttiin täydellä teholla espoolaisen Ville Vokkolaisen  -tangon sisimpään. Hurjan raisuun vääntöön, jossa Lyytinen ja Kuusijärvi loivat varsinaisen äänien taiston keskenänsä. Osin liikuttiin freen valtoimissa maisemissa. Mutta väliäkö tuolla. Sillä tango sykki koko ajan kappaleen sielussa ja ytimessä.

Tämän ehkä setin hurjimman kappaleen jälkeen siirryttiin muistoihin, niihin josta ko Sole Azul on syntynyt. Eli palataan Argentiinaan, jossa kiertueella olleen Kuusijärven harmonikka ja muutakin omaisuutta varastettiin. Tämä synkänpuhuva tumma sävellys, Azulin iltapäivä, sai Kuusijärven tuskaisen harmonikan tukijoikseen Lyytisen napsahtelevan saksofonin tummine sooloineen että Tikkasen jousittelevan möreän basson.

Pauli Lyytinen

Tikkasen komeaa soolosoittoa ja Lyytisen ”yliääniä” yms puhaltelua kuultiin seuraavaksi ja sitten heittäydyttiin jälleen Jaakko Laitisen tekstien sävellyksiin; Koska pasahtaa ja Mielen laulu.

Setin lopuksi kuultiin Azul Azul, kappale, josta piti alunperin tulla myös bändin nimi, mutta Boliviasta löytyi jo sen niminen sambabändi. Siksi bändistä tuli Väylänvarsi – Argentiina elementtien myötä Sole Azur.

Mahtavan setin lopuksi kuultiin encorena Unto Monosen Lapin Tango lyhyen ytimekkäästi… perusoriginaalina. Pohjoisen jätkän orkestereineen soittamana.

Väärän Turusen maittavaa musiikkia

Tuomas J. Turunen Quartet

Illan toinen orkesteri oli ”väärän” Turusen  Tuomas J. Turunen Quartet. Nimitys ”Väärä Turunen”, johtuu siitä, että Pohjois-Karjalan oma poika on, nykyisin Ranskassa vaikuttava pianisti Tuomas A. Turunen.

Viisikon ohjelmisto koostui Turusen sävellyksistä. Lähtöön ponkaistiin reippaasti kappaleella Megetme. Turunen että basisti Jori Huhtala mättivat nk. isolla kädellä. Hieno setin avaus.

Eikäpä meno laantunut seuraavalla kappaleellakaan, sillä Lexington lisäsi tatsia entisestään. Saksofonisti Manuel Dunkel liittyti mukaan hurjaan menoon tenoreineen. Eikä basisti Huhtala ja rumpali Tuomas Timonen jääneet mihinkään assistentin asemaan vaan heittäytyivät reteästi menoon mukaan.

Tuomas J. Turunen

Sitten heitettiin rytmivaihde tasaiseen ja hidastempoisempaan kuosiin. Vuorossa oli maailman ensi-ilta esittelyssä kappale B -Wings. Dunkelin sopraano ja Turusen juokseva pianoilu loiva omanlaisen aistikkaan, mutta tavallaan voimakkaan tunnelman.

Part-time Joe svengasi seuraavana maittavasti Dunkelin paahtaessa tenorillaan isoa meininkiä soolona. Myös Turusen mustavalkiot tarjoilivat topakkaa tavaraa. Eikä sovi unohtaa Timosen rumpuirtiottoakaan.

Sitten jatkettiin ”herkkyysosastolla” romanialaisittain  Multumesc. Turusen sävellys rakkaalle vaimolleen Elenalle. Soolona ja yhtyesoittona. Lisäpotkua tunnelmointiin Huhtalan väkevällä bassosoololla.

Seuraavaksi tunteilut pois! Catch Up!!Nyt pistettiin framille kovaa kaatoa, päärooleissa Dunkel ja Turunen. Housun puntit tutisivat rytmikkäästi soittoa kuunnellessa.

Ylimääräisenä tämä vauhtinelikko ei jarrutellut kovaa menoaan, vaan Monkey Lennie jätti saluyleisön riehakkaisiin jälkihytkeisiin. Erinomaisen kovatasoinen ja hieno setti.

Nina Mya Quintet

Loppuillan soul -pehmennys?

Tämän vuotisen Koli Jazzin päätti suomalaisen jazzkentän huippuihin kuuluva laulajatar Nina Mya bändeineen.

Ohjelmisto sisälsi pääpiirteissään vanhaa ja tulevaa Ninan levyiltä. Häneltä on tulossa uusi levy ensi syksynä, jolta kuultiin makupalana mm. Biisi Just Another Lonely Soul, jossa trumpetisti Tero Saarti puhalsi hienot soolot.

Soul -balladi The Strength tarjoili Ninan hienon aistikasta ja voimakasta kerrontaa. Hänen ihastuttavan upea alarekisterinsä loi kappaleelle kohtalokkaan uskottavaa vahvuutta.

Nina Mya

Ninan edellislevyllä ollut The Weight jatkoi Ninan väkevää tulkintaa. Hänen äänirepertoaarinsa alapää että laulun kokonaishallinta ovat suomalaisten jazzlaulajattarien ehdotonta huippua.

Väliin harrastettiin yhteislaulua saliyleisön kanssa, joka onnistui lopunperin aivan mainiosti. Deep in the Water Ninan voimakkaana tulkintana ja saksofonisti Petri ”Pope” Puolitaipaleen hienona soolotteluna biisi nousi omiin sfääreihinsä.

Sitten heittäydyttiin hitaan maistuvaan maailmaan, You’re my Flame. Siitä oli helppo hypätä varsinaisen setin viimeiseen kappaleeseen Home.

Pope Puolitaival

Ninan taustabändi onnistuisi hienosti tehtävässään, vaikka vakiojäsen trumpetisti Jukka Eskola onkin puolen vuoden lomalla. Toinen kuopiolaislahtöinen trumpetisti Tero Saarti hoiti oivasti Jukan jättämän ”aukon”.

Pianisti Henri Mäntylä komensi maittavan uskottavasti ja rivakan rytmikkäästi mustavalkiota lavan nurkassa flyygelillä. Mies pimeässä, selin yleisöön loihti osaltaan loistavaa musiikia. Suomen kärkikaartin koskentinsoittaja, ehdottomasti.

Pope Puolitaival tunnetaan erittäin monesta yhteydestä, sillä tämä kovan tason ”kameleonttifonisti” klaaraa hommansa aina takuuvarmasti. Niin nytkin.

Komppiosaston tämän vuotisen Koli Jazzin ”urakkatyöläinen” basisti Jori Huhtala ja rumpali Jussi Lehtonen osoittivat jälleen kerran taituruutensa. Kovan ykkösluokan ukkoja  kumpainenkin.

Nina Mya ja hänen huippukokoonpanonsa  jätti encoren myötä  kappaleella Hear me plead hyvästit niin saliyleisölle kuin Koli Jazzille 2020.

Kiitos Jazzkerho -76, kiitos Sokos Hotel Koli, kiitos tämänkertaiset esiintyjät, kiitos yleisö. Ensi vuonna tammikuun puolivälissä jälleen tapaamme!

Takaisin
Translate »