Keitelejazz juhli progressiivisen rockin tahdissa

Kuvat: Venla Kaasinen

29.07.2019 11:43


Sinistä hertzenismiä

Keitelejazzin torstai-iltaa hifisteltiin perinteisen progressiivisen rockin keinoin. Esiintyjinä olivat turkulainen Sammal, monikansallinen Drink Floyd ja Kingston Wall-tribuuttibändi. Ilta oli siten hyvin cover- ja tribuutti-vetoinen,progressiivisen rockin teemailta. Mm. Pink Floydin albumeilta The Dark Side of the Moon, Wish You Were Here ja The Wall saatiin nauttia tunnetuimpia paloja.   Musiikillisin lähtökohdin siis korkeatasoisessa seurassa, ja kun vielä esityksetkin olivat onnistuneita, illasta muotoutui mitä nautinnollisin. Tämä ennakoi tasokasta kuunteluelämystä myös festarin varsinaiselle jazzosuudelle viikonloppuna. Torstai oli odotetusti tapahtuman suurin yleisömenestys.

Illan avannut Sammal-yhtye jatkaa kunnioitettavan omintakeista tietään suomenkielisen progen lähettiläänä. Sammal suosii tanakkaa poljentoa, jykeviä riffejä, napakoita kitarasooloja ja -fillejä. Soundin pohjana on lähes kymmenvuotinen yhteinen soittajataival, mutta häpeäkseni tunnustan tämän kiinnostavan ryhmän menneen minulta ohi. Muttei mene enää.

Jura Salmi ja Juhani. Laine

Omailmeinen tapa lähestyä 70-luvun progressiivista rockia näytti vetoavan myös yleisöön. Osaltaan ilmeisesti myös suomenkielinen ohjelmisto. Kitaristi Jura Salmi ja keyboardisti Juhani Laine ovat yhtyeen perustajahahmoja ja pitkäaikainen soittokumppanuus kuulsi yhteistyöstä.

Yhtye on edennyt hissukseen, ehkä määrätietoisesti, mutta tällä osaamisella voisi reilusti pitää suurempaakin ääntä itsestään. Kolme täyspitkää albumia (tuoreimpana Suuliekki, 2018) vahvistavat käsityksiä uudistushenkisestä työyhteisöstä.

Toisen albumin, Myrskyvaroitus(2015), myötä Sammal irtautui Black Sabbath ja Uriah Heep -vaikutteista ja keskittyi persoonallisempaan ilmaisuun. Kappaleita tehdään sekä urkuskaaloihin että kitarariffien pohjalta.

Ambitiot kurottavat kauas; kuulokuvia löytyy progressiivisen rockin, skandinaavisen jazzin ja psykedelian innoitteisiin. Itseluottamustakin tuntui riittävän, koska ulkoilmatilaisuuden avaussessio on aina haasteellinen.

Progeperinne ei siis ainakaan Suomen Turussa sammaloidu.

Tapaaminen kuun pimeällä puolella

Drink Floyd on aivan merkillinen nimi Pink Floyd -tribuuttibändille, voisi olla onnistuneempikin. Nimi luo mielikuvaa pubissa jyräävistä, keski-ikäisistä ja pyylevöityneistä amatööreistä. Vielä enemmän miellettä vahvistaa sen jatko-osa, väännös bändin tunnetuimman albumin nimestä vuodelta 1975; ”Wish you were beer”.

Wish You Were Beer

Ilmeisesti taas muusikkovitsejä, jotka eivät naurata ketään. Kulttibändejä on paljon, Hurriganes-coverbändeillä jäljitellään jopa pukeutumista. Kaikki Pink Floyd -tribuuttibändin jäsenet ovat kuitenkin ammattilaisia sormenpäitään myöten.

Biisivalikoima oli Floyd-faneille tuttu, mutta varsinaisista tulkinnoista puhuminen ei ehkä ole aivan kohdallaan.Mahdikas paisuttelu ja esikuvalle tyypilliset, pitkät kappaleet jäivät toisinaan hieman junnaamaan paikallaan, ikään kuin neuvottomina, mitä nyt tapahtuu.

Pink Floyd -soundi on aina rakentunut kehittyneeseen studiotekniikkaan ja livemiksaukseen. The Dark Side of the Moon-levyä käytetään edelleen referenssiaineistona testaamaan uusien laitteiden toimintakykyä ja tarkkuutta.

Ei siis pieni haaste ollenkaan. Musiikillisesti Drink Floyd noudatti varsin tiiviisti idolinsa mallia. Miksauksen suhteen ilmeni enempi haasteita; lauluäänen kantavuus tai äärimmilleen viety kitaran kaiuttaminen olivat esimerkkejä näistä haasteista.

Vahvimmat efektileikittelyt (mm. On the run) oli jätetty pois, kuten myös näyttelijöiden levylle tekemät puheosuudet (esimerkiksi Speak to me, jossa kaveri on hyvää vauhtia tulossa hulluksi). Samoin tietysti gospel-kuorosatsit ja Great gig in the sky -raidan huikaiseva, sanaton naisvokalistin lauluosuus. Mutta hyvä näinkin. Ei makeaa mahan täydeltä.

Bryn Jones

Shine On You Crazy Diamondlähti liikkeelle pienesti, kuin varkain. Olisi vaikea uskoa itsetietoisen Roger Watersin suvainneen tällaista, vaikka hän onkin viipyilevän ja asteittain kasvavan ilmaisun mestari. 7/8-tahdilla lähtevä Money oli jo vakuuttavampi, mutta keyboard- ja osin kitarasoolojen soundi jäi vielä hiukan muoviseksi ja ohueksi. Yksinkertaiselle perusrakenteelle nojaava Breathe eli ja hengitti jo vapaammin.

Bändin stemmalaulu on kehittämiskohde. Vokalisti Bryn Jonesin rosoinen ja melko epätasainen ääni sopi oikeastaan aika hyvin sävelpuhtautta ja perfektionismia ihannoivan esikuvaansa.

The Dark Side of the Moon alkoi nostaa kitarasooloiluakin enemmän framille ja tribuutti sai massiivisia piirteitä. Akustinen kitara soi muhkeasti Wish you were here-laululla

Miksaus tarkentui ja akustinen pianosoundi soi gospelhenkisessä introssa.

Another Brick In The Wall (tai paremmin tunnettu nimellä We don’t need no education) ei jollain tapaa aivan tavoittanut bombastista PF -tunnelmaa. Bändin osuutta on kuitenkin pidettävä erittäin hyvänä. Kunnianhimoisen hankkeen soitannollinen disipliini toteutui ja kitaristi Ben Granfelt tavoitti hienosti David Gilmourin nerokkaan tavan silloittaa monikerroksisia melodiaelementtejä bluesskaaloin.

Tribuutti oli täysipainoinen ja voimakas lataus

Kingston Wall tahditti yön

Traagisen kohtalon kokenut kitaristi Petri Walli (1969-1995) ehti lyhyen elämänsä aika saada paljon aikaan rytmimusiikin alalla. Hänen nimikkoyhtyeensä Kingston Wall koki uuden tulemisen Keitelejazzissa. Wallin syntymän 50-vuotispäivän kunniaksi helmikuussa 2019 järjestetty konsertti oli menestys ja sitä seuranneesta kiertueesta päästiin nyt nauttimaan.

Konsertissa esiintyivät entiset Kingston Wall -muusikot Jukka Jylli (basso ja koko hankkeen puuhamies) ja Sami Kuoppamäki (rummut) sekä vieraina MikkoKie ja Jonne von Hertzen.

Kunnon valoshow tummuvan yön hämyssä lisäsi taianomaisuutta. Tribuutti oli täysipainoinen ja voimakas lataus, jossa VHB:n vahva lauluosaaminen pääsi jälleen oikeuksiinsa. Walli oli vokalistina melko heiveröinen ääneltään, mutta nyt kajahti ja vaikuttavat tulkinnat nostivat Wallin laulut oikeaan arvoonsa.

Toisinaan tribuutti toimii tosiaan näinkin päin – kuten myös Club for five nosti siivilleen punkbändi Sigin Ludwig van Beethovenin. Kingston Wallin kitaraosuudet olivat kekseliäitä ja laadukkaita, muutenkin kunnon ryminäshow, kansainväliseen malliin. Kun pöytä kerran on tyhjennettävä, tehdään se sitten kunnolla.

 

Keitelejazz, Jazzteltta to 25.7.

Sammal
Janu Kiviniemi – laulu, lyömäsoittimet, Jura Salmi – kitara, Juhani Laine – urut, Lasse Ilano – basso, Tuomas Karivaara – rummut.

Drink Floyd ”Wish You Were Beer”.
Bryn Jones: laulu ja kitara; Jukka Jylli: basso ja laulu; Ben Granfelt: kitara ja laulu; Altti Uhlenius: koskettimet ja laulu; Niklas Lindholm: rummut ja laulu

Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB
Jukka Jylli (basso), Sami Kuoppamäki (rummut),Mikko von Hertzen (kitara, laulu), Kie von Hertzen (kitara, laulu), Jonne von Hertzen (basso, laulu).

Takaisin
Translate »