Kekseliäitten löytöjen perässä

Kuvat: Olli Sulin

18.07.2019 12:02


Manuel Dunkel Quartet ui jazzin peruselementeissä.

Vuoden 2011 Yrjö-palkittu saksofonisti Manuel Dunkel on ollut suomalaisen jazzin keskiössä jo lähes 30 vuotta. Omakohtaisesti kuulin ensi kertaa hänen soittavan yli 20 vuotta sitten joku vuosi 1990-luvun loppupuolella Ylläksellä, paikka oli Luontokeskus Kellokas, missä hän muistaakseni soitti soolona. Olin aika vaikuttunut esityksestä ja ajattelin, että hänestä kuullaan vielä tulevaisuudessa.

Näin on käynyt, Manuel on ehtinyt olla niin monessa projektissa mukana, että niitä on aivan turha lähteä erikseen tässä yhteydessä erittelemään. Tälläkin festivaalilla hän on ehtinyt olla mukana Aleksi Heinola Quintetissä, soittamassa jameissa ja nyt keskiviikkona hän ”liidasi” omaa Manuel Dunkel Quartetiaan, torstaina Manuelia kuullaan vielä Tuomas J. Trion vierailevana solistina.

Manuel Dunkel – tenorisaksofonistien aatelia.

Dunkelilta ilmestyi huhtikuussa uusi albumi Discoveries. Edellisestä omalla nimellä julkaistusta äänitteestä (A Step Forward 2010) olikin ehtinyt kulua jo aika tovi, lähes 10 vuotta. Dunkel pysyttelee uskollisesti edelleen perinteitä kunnioittavassa melodisen nykyjazzin ilmaisutyylissä, minkä hän osaa viedä eteenpäin taidokkaasti yrittämättä väkisin vetää mutkia suoriksi. Tiellä pysyminen huonommissakin keleissä on tuiki tärkeätä.

Manuel on kerännyt kvartettiinsa vierelleen ruudikkaat soittokumppanit pianisti Alexi Tuomarilan kontrabasisti Eero Sepän ja rumpali Jaska Lukkarisen. Sama porukka oli nyt Poriljonki-lavalla.

Heti ensikappaleesta Subways lähti soitto huiman svengaavasti liikkeelle. Tenorisaksofoni pauhasi tuttuun monipolviseen tyyliin mitä täydensivät luontevat keskustelut ja soolovaiheet pianon ja basson kanssa. Levyn nimikkokappale Discoveries oli rytmiltään rauhallisempi ja melodisempi mihin liittyi vaihtelevaa kuvamaisemointia.

Manuelin siirryttyä puhaltamaan kirkkaampiäänistä sopraanoa alkoi The Endless Path kuvata matkanteon vaikeutta. Miten matkalla voi kohdata vaikeuksien kautta kohdata erilaisia vastoinkäymisiä, tuntea rasitusten mukanaan tuomaa särkevää kipua, huomata levähtämisen tärkeys kipuiluun. On tunnettava kulkemisen rajat, ettei tuska pahene ja johda jopa turhautumiseen.

Palattuaan tenoriin, Manuel päästi ”auringon koirat”, Sun Dogs, irti. Oltiin ilmakehän optisten valo- ja haloilmiöiden karsinassa, mistä rytmi vaihtui selvästi kuoppaisemmaksi, voimallisten juoksutusten kautta pyrittiin etsimään ratkaisua ilmiöiden väliseen yhteyteen saksofonin ja pianon naaratessa yhdessä ratkaisumalleja Sepän juntatessa taustalla bassostaan tehostavaa jumputusta.

Jokaisessa setissä pitää olla ainakin yksi balladi, näin on kerrottu. Onko tarve todellinen en tiedä, mutta In Light oli mielestäni sellainen. Rakkauslaulun hartaudella ja kaipauksella oltiin alussa onnen tunnelmissa. Menettämisen pelko oli kuitenkin huohottamassa niskassa, kun basson värinä ja tenorin itkunsekainen hiljentyminen yhdessä johdattelivat unensekaisiin harhakuviin.

Lopuksi Around the Edge hyökkäsi reunan takaa lopettaen turhan hempeyden ja hyökkäys kirkasta valoa kohden saattoi alkaa, kohti oikeata suuntaa, sinne missä valo kajastaa pienenä pisteenä horisontissa. Rynnistettiin oikein kunnolla ja Jaska sai myös osuuden näyttää rumpusoolollaan miten se tapahtuu.

Tällä viikolla on jo nähty ja kuulta melkoinen määrä hyvää jazzia niin kuin jazzfestivaalilla kuuluukin ja tässä saatiin yksi rehevä annos lisää sitä ”itteään”, jatsijatsia.

Pori Jazz 2019, Kirjurinluoto Poriljonki, keskiviikko 17.7.2019
17:00 Manuel Dunkel Quartet (Manuel Dunkel – tenorisaksofoni, Alexi Tuomarila – piano, Eero Seppä – kontrabasso, Jaska Lukkarinen – rummut)

Takaisin
Translate »