Juhani Aaltonen oli valinnut avauskappaleekseen soolona soittamansa juutalaisen rukouksen, traditionaalisen sävelmän, jota keskitysleiriläisten kerrotaan laulaneen ennen viimeistä “suihkua”.
Poikkihuilun kuulaan kauniit, välillä raadollisen räjähtävät sävelet imeytyivät hirsisiin seiniin akustisen aistikkaasta. Taiturimaisen taidokkaat juoksutukset kuorruttivat sävellyksen sisäistä sanomaa.
Toisessa kappaleessa päärooli oli Mikko Iivanaisella kitaroineen ja efekteineen. Nobody Knows the Trouble I’ve Seen alkoi sähköisen melodisesti. Soiden kuulaan kauniina. Taivaallisella soundilla… Ei perinteisesti vaan avant gardismisesti. Vapaasti ja modernisti improvisoiden. Perinteisen virsikirjan ystävän alaleuka viereisellä penkillä putosi noin tuuman verran.
Seuraavassa kappaleessa, Reflections, olivat molemmat herrat asialla Aaltosen soittopelinä huilu. Iivanaisen seesteinen tausta sai kannateltavakseen Aaltosen loistokasta huiluilua.
Välispiikissään Aaltonen kertoi ihanteestaan, saksofonisti Coltranesta. Hän siirtyi muistoissaan 1960 -luvulle. Mustavalkoiseen kontrastieroon. Rotuerottelun mekkaan. Alabamaan, jonka tapahtumista Coltrane kirjoitti nimikkokappaleen Alabama… Birgminhamin Ku Klux Kan räjäytti pommin 16. kadun baptisti kirkossa surmaten neljä tyttöä… Seuranneessa soitossa oli aistittavissa Aaltosen palava mieli esittämäänsä asiaa kohtaan. Loistavan intensiivinen tenorointi. Kirkkokansa istui hievahtamatta…
Sitten oli vuorossa Mighty God. Aaltosen juoksevan loistokasta saksofonia, Iivanaisen sähköistä, jyrisevän massiivista kitaratoteutusta. Yhteissoiton mahtipontisuutta. Vapaata ilmaisua.
Konsertti kudottiin upeasti päätökseen tutulla Amazing Gracella. Vakuuttavasti! Tuoden vakuuttavuudessaan mieleen Tricia Bouttén vastaavan ÄVPK:n paloautohallissa Synninpäästössä Ylläs Jazz Bluesin sunnuntaiaamussa. Nyt kuultiin tuota kuulasta kauneutta herran edessä. Modernilla otteella. Oman sielun syvyydestä…
Kukaan ei taputtanut ylimääräistä.
Hieman hämmentynyt kirkkokansa käveli mietteliäänä narikalle valikoimaan päällysvaatteitaan.
Oltiin koettu moderni annos musiikkia. Musiikkia, jolla oli sielu. Viesti ihmiskunnalle. Huuto taivaan herralle…
Uskon, että konsertti avautui osalle vasta Kolin lumisen kauniita maisemia seuraavana päivänä hiljaisen luonnon keskellä katsellessa.
Allekirjoittaneelle konsertin voimakkaan väkevyyden ja vastakohtaisen kuulaan kauneuden kokonaisuus tiivistyi vasta sunnuntaiaamuna, saadessani puhelun: Hyvä ystäväni, Jazzrytmien hieno web master Fred Stén oli nukkunut pois keskuudestamme ennen konserttia…
{youtube}cOjxBuwBUEE{/youtube}