Lisää Baltic Jazz kokemuksia

Kuvat:

06.07.2009 15:16

Antti Sarpilan Swing Band Kasnäsin terassilla

Siellä tapaa vanhoja uusia ystäviä ja muusikoita. Viehätys on myös siinä että musiikkianti on hyvin perinteellistä jazzia kaikilla mausteilla. Vaikka monen orkesterin repertuaari on tuttu, niin silti on aina jotain uutta. Se ei haittaa, päinvastoin kuunteleehan sitä kotonakin tuttua musiikka kerta kerran jälkeen. Jokavuotiset ruotsalaismuusikot tuo myös hyvän ja iloisen tuulahduksen. Sitten vielä festivaalien järjestajät, iloisia  ja mukavia paikkakuntalaisia joka hoitaa työnsä hyvin, eli kaikki toimii. Suuri kiitos heille.

Kaikenkaikkia ehdin kolmen ja puolen päivän aikana kuulla 13 eri konserttia HUH huh. ja kerron kahdesta.  Torstaina 2.7 otin varaslähdön ”Tjuvstart” Kasnäsin Paviljongissa minne pääsin Antti Sarpila Swing Bandin kanssa. Kesäilta ja paviljonki venesataman vieressä oli niin kaunis kun olla voi. Swingi soi ja kuuntelijat oli mielissään,  ja poikien hienoille sooloille taputettiin innokkaasti. Tuntui että kaksi settiä oli heille liian vähän. Eli nautin kovasti ”Varaslähdöstä”. Loppu kappale Rachels Dream kuulosti kuulosti kauniilta kesäunelta ja uskoin että sekä venevierailijat ja muut nukkuivat hyvin kauniin ja taidokkaan konserti jälkeen.

Toinen oli Jazzgolf, Bjärkas Golf  perj.3.7.

Mihail Petrescu, Hacke Björksten, Keith Hall ja Bertel Fernqvist Tunnelmasta toiseen, aamupäivän sateen jälkeen aurinko tuli esiin kun saavuttiin Bjärkasiin. Siellä Golfkilpailu oli alkanut kello 11.Soitto alkoi kun kilpailu oli loppu ja he tulivat syömään ja palkintojen jakoon.  Soittajanelikko oli hyvin kansainvälinen, itse asiassa neljä eri kansalaisuutta eli Hacke Björksten (ts), Bertel Fernqvist (g), Mihai Petrescu(b), Keith Hall(d). Ennen soiton alkua olisin kyllä halunut äänittää muusikkojen riemukastä suunsoittoa kolmella kielellä. Tämä riemu jatkui kyllä soitossakin ja uskon että golffarit nauttivat kilpailun jälkeen. On pakko mainita  kappalet:”Stardust ” ja ” S’ Wonderful”, ne sopivat erittäin hyvin, koska kaksi pelaaja oli tehnyt : Hole in one kiplailussa. Hyvin harvinaista. Konsertti tuntui erilaiselta koska se soitettiin ilman kovaäänisiä . ”Cherokeessa” Hacken ihana tenorisoolo ja Keithin 10 min.rumpusoolo herättivät kyllä väsyneimmätkin golffarit. Tosi mukava pienimuotoinen 2 settinen konsertti for the body  and the soul.

Takaisin
Translate »