Maan ääriin ja takaisin

Kuvat: Matti Komulainen

27.10.2020 14:09


Jazzkaarin päätöskonsertti Antarktika 200 oli vaikuttava multimediaspektaakkeli.

31. Jazzkaarin päätöskonsertti, Tallinna, Viro 15.10.2020.

31. Jazzkaar huipentui spektaakkeliin Antarktika 200, jossa kolme muusikkoa, kuoro ja videoteos johdattivat Etelämantereelle. Kuvallisuus kytkeytyi Jazzkaariin myös kolmessa näyttelyssä, jotka olivat esillä Fotografiska Tallinnissa.

Fotografiska Tallinn on sekä konserttiestradi että valokuvataidegalleria.

Lokakuinen Jazzkaar onnistui kaikin puolin. Vaikeissa oloissa Tallinnaan rakennettiin monipuolinen ohjelma. Jazzkaar ulottui myös Tallinnan ulkopuolelle kaikkiaan kuuteen kaupunkiin eri puolilla Viroa, ja niistä Põlvassa, Pärnussa ja Tartossa kuultiin kotimaisten artistien lisäksi ulkomaisia esiintyjiä.

Varsinaiseen ohjelmaan sisältyi 27 konserttia. Niitä täydennettiin yli 50 ilmaistapahtumalla, muun muassa pop-up-keikoilla ja lastenkonserteilla. Kolmessa keskustelutilaisuudessa taas esiintyjät avasivat niin ajankohtaisia projektejaan kuin tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Antarktika 200 juhlisti todellista tutkimusmatkaa Etelämantereelle.

Kokonaisuudessaan Jazzkaarissa kuultiin artisteja kuudesta maasta ja yleisökertymäksi ilmoitettiin yli 9000 kävijää.

Jazzkaar julkisti samalla ensi vuoden 32. festivaalin (16.–25.4.2021) ensimmäiset kiinnitykset. Tallinnaan saapumisen ovat jo vahvistaneet Grammy-palkittu laulaja Cécile McLorin Salvant, amerikkalaisrumpali Jamison Ross sekä soul-r&b-laulaja-pianisti Avery Sunshine.

Isosti, komeasti

Antarktika 200 syntyi kolmen muusikon ja 16-äänisen kuoron voimin.

Jazzkaar 2020:n päätöskonsertti Antarktika 200 oli multimediaspektaakkeli, jossa musiikki ja kuva kohtasivat. Se toteutettiin 458-paikkaisessa iSense-salissa, joka sijaitsee Rotermannin Forum Cinema -elokuvateatterirykelmässä.

Virolaissäveltäjä Raun Juurikas, norjalainen trumpetisti-sormiomies-laulaja Arve Henriksen ja sveitsiläinen lyömäsoittaja Brian Quinn muodostivat kokoonpanon ytimen. Trioa täydensi Veronika Portsmuthin johtama 16-ääninen sekakuoro.

Esityksen nivoi yhteen lavan taustalle projisoitu kuva, jossa matkattiin purjeveneellä eteläiselle napa-alueelle. Purjehduksen ja meren innoittaman Christian Johannes ”CJ” Kaskin huikeassa kuvamateriaalissa hyödynnettiin merenpinnantason otosten lisäksi robottilennokkien ilmakuva-aineistoa. Se näytti ihmisen häviävän pienenä luonnon keskellä.

Säveltäjä-kosketinsoittaja Raun Juurikas inspiroitui historiasta Antarktika 200:ssa.

Konsepti juhlisti todellista kahden vuosisadan takaista matkaa Etelämantereelle. Saarenmaalla syntynyt Fabian Gottlieb von Bellingshausen (1778–1852) purjehti tutkimusmatkallaan antarktisella alueella vuosina 1819–1821.

Audiovisuaalinen purjehdus käynnistyi veneestä kuvatulla, tauotta kiitävällä merimaisemalla. Aluksen keinunta, kallelleen vinksahtanut horisontti sekä veden, tuulen ja veneen äänet imaisivat vastustamattomasti mukaan – jopa siinä määrin, että katsomossa tunsi aavistuksenomaista vellontaa kehossa.

Ihmisäänet olivat keskeinen väline sävelteoksen tulkinnassa.

Ambient-elämys organisoitiin musiikiksi, kun Juurikas, Henriksen ja Quinn ilmaantuivat lavalle instrumenttiensa ääreen 12 minuuttia myöhemmin. Äänimaailma liukui sen myötä merellisistä ärsykkeistä metalliseen konesaundidroneen ja edelleen kokeelliseen sävyspektriin, jossa oli mukana muun muassa Timo Palon Antarktiksella tallentamia luontoääniä. Kohta 16 laulajaa asteli verkkaisesti estradille salin vasemmasta takaovesta yleisön ohi käytävää pitkin. Edessä he asettuivat symmetrisesti kahteen kahdeksan ryhmään muusikoiden molemmin puolin. Kuva ja ääni vyöryivät eteenpäin synkronoituina.

Arve Henriksen muokkasi trumpettisaundiaan ja myös lauloi päätöskonsertissa.

Säveltäjän sormiot, lyömäsoittimet sekä trumpetti efekteineen toivat sointiin minimalistisia elementtejä, joissa hauraus, vähäeleisyys ja emotionaalinen lataus leikkasivat kultaisesti. Juurikas kehitti äänikuvaan melodiakaarien rinnalle aineetonta leijuntaa, joka oli hetkittäin kuin Hector Zazoun arktisesta mielenmaisemasta niin ikään inspiroituneet kuulokuvat albumilla Chansons des mers froides (1994).

Ihmisäänten käyttö muistutti pelkistettyine vivahteineen Ligetin ja Pendereckin kuorotöitä. Onomatopoeettinen sanaton laulu kuulosti ajoittain kuin etäiseltä merilintujen ääntelyltä. Juurikas ajoi koneistaan kullekin äänelle ohjeita kirjainääntein lcd-monitorien välityksellä: näin kuoro pystyy tuottamaan halutut äänet oikeassa ajassa ilman kapellimestaria.

Lyömäsoittaja Brian Quinn hyödynsi soitossaan laajaa dynamiikka-aluetta.

Taustan jättimäinen videosyöte herätti musiikin kanssa katsojassa wau-aistimusten lisäksi melankoliaa. Kuvavirran otokset ihmisen rakennelmista, jotka aika ja luonnonolot olivat rappeuttaneet, rikkoneet ja osin peittäneet alleen viestivät napa-alueen äärimmäisyyksistä. Projisoidun maiseman riisuttu tilavaikutelma sekä sivilisaation jälkien katsojassa herättämät ailahdukset peilautuivat musiikista saumattomasti.

Kaikkineen sävelteokseen yhdistetyt purjehdus- ja lokaatiokuvat voimaantuivat abstraktin ja konkreettisen kohtaamisesta. Ihmisäänet, elektroniikka, trumpetti ja lyömäsoittimet kasvoivat visuaalisuuden siivittämänä orgaaniseksi elämykseksi. Sen voi kokea myös kannanottona ympäristön haavoittuvuudesta, niin ulkopuolisilta ihmisen rakennelmat näyttävät meren, jään ja soran keskellä. Äänikuvan särö ja roso tukivat ekologista tulkintaa: näissä olosuhteissa mikään ihmisen rakentama ei säily pitkään.

Antarktika 200:n muusikkotrio ilmensi fuusioajattelua rikkaimmillaan.

Antarktika 200 -produktio toi etäisesti mieleen Godfrey Reggion ohjaaman dokumentin Koyaanisqatsi: Life Out of Balance (1983), jonka Ron Fricke kuvasi ja johon sävelsi musiikin Philip Glass. Kuten luonnon hyväksikäyttöön ja riistoon teemoittuva klassikko unohtumattomine soundtrackeineen, myös Juurikas yhdisti oivaltavasti akustisia ja sähköisiä välineitä ihmisääneen sekä mykistävän upeisiin kuviin, jotka viestivät paitsi arktisen luonnon kauneudesta, myös ihmisen siihen jättämistä jäljistä.

Profeetallisten tuomiolukujen sijaan Juurikas jätti loppuun katharsista helpottavan mahdollisuuden parempaan huomiseen. Näkökentässä lipuvan Tallink-sponsorin purjekaan ei vesittänyt kannustavaa kannanottoa luonnonsuojelun puolesta.

Veronika Portsmuth (vas.), Arve Henriksen, Raun Juurikas ja Brian Quinn Antarktika 200 -kantaesityksen jälkeen.

Visuaalisuuden keidas

Telliskiven konserttiestradeista Fotografiska Tallinn on myös valokuvagalleria. Se toimii yhteistyössä Tukholman alkuperäisen toimipisteen kanssa tuoden nähtäville kansainvälistä huippuluokan valokuvataidetta. Jazzkaarin aikana galleriassa oli esillä kolme näyttelyä, joita täydensivät aulan ja ulkotilan erilliset valokuvakavalkadit.

Erik Johanssonin esittely Places Beyond on esillä 17.1.2021 saakka. Ruotsalaisen, Prahaan asettuneen taiteilijan näyttely johdatti moderniin foto-surrealismiin. Johanssonin yksittäisistä otoksista Photoshopissa koostamia suurikokoisia teoksia yhdisti absurdi tunnelma.

Fotografiska Tallinnin valokuvanäyttelyssä oli esillä Erik Johanssonin äänimaisema.

Osa kuvista leikitteli vinksahtaneella kolmiulotteisuudella, osa luonnonilmiöillä, kuten kuinka kuu nousee taivaalle ja miten päivä vaihtuu yöksi. Välillä lennettiin unessa tai kommentoitiin luonnon, ihmisen ja nykyisen maailmanmenon suhdetta.

Musiikki oli niin ikään läsnä teoksissa: esimerkiksi käsite äänimaisema muuttui konkretiaksi kompositiossa Soundscapes, jossa kaksi miestä kiikutti levyä jättimäiseen gramofoniin järvimiljöössä.

Toinen näyttely Gold on mustavalkoisen kuvareportaasin klassikko. Sebastião Salgadon otokset Brasilian viidakossa Serra Peladan avokaivoksessa kullan perässä raatavista miehistä ovat puhuttaneet ja riipaisseet ankaruudellaan jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Sebastião Salgadon kuvareportaasi Brasilian kultaryntäyksestä teki vaikutuksen.

Brasilialaisen mestarin isot mustavalkoiset vedokset vuoden 1986 tapahtumista toivat esiin materiaalin rakeisuuden, jolla on keskeinen merkitys visuaalisessa ilmeessä värittömyyden tavoin. Näin otoksista muodostuu ajattomia dokumentteja, jotka voisivat sinänsä peilata vaikkapa mainareita ihmiskunnan alkuhämäristä.

Alex Prager on vuorostaan luonut maineensa lyhytelokuvillaan, joissa on nähty Cate Blanchettin, Rooney Maran ja Brad Pittin veroisia Hollywood-tähtiä. Prager tunnetaan myös itseoppineena valokuvaajana, joka sai kipinän kameroimiseen nähtyään urbaania visuaalista tilaa tuoreesta näkökulmasta dokumentoineen William Egglestonin näyttelyn.

Alex Prager (keskellä sinisessä asussa) rakentaa valokuvansa viimeistä piirtoa myöten välittämään tietyn hetken tunnelman.

Prager saattaa käyttää tarkkaan suunnitelluissa ja huolella lavastetuissa töissään jopa kymmeniä avustajia. Hän rekrytoi malleiksi myös sukulaisiaan ja näyttäytyy toisinaan itsekin kuvissaan kulloiseenkin teemaan naamioituneena.

Pragerin näyttely Welcome Home on esillä Tallinnassa 29.11.2020 asti. Se sisältää valikoiman teoksia, jotka ulottuvat elokuva-stillin kaltaisesta lavastetusta kohtauksesta todellisuudesta muokattuihin näkymiin, joissa vallitsee vinksahtanut, usein painostava tunnelma. Pragerin tyyli muistuttaakin pysäyttävimmillään Alfred Hitchcockin ja David Lynchin kaltaisia ikonisia valkokankaan mestareita.

 

Seuraava, 32. Jazzkaar järjestetään 16.–25.4.2021.

Takaisin
Translate »