1990-luvulla sellaisia syntyi sentään kaksi tekijöinään metallikitaristi Yngwie J. Malmsteen ja elokuvasäveltäjä Michael Kamen.
Nyt tähän harvojen joukkoon on liittynyt Marzi Nyman, jonka säveltämän sähkökitarakonserton ensiesitys April Jazzissa oli riemukas tapaus.
Tapiola Sinfoniettan kanssa toteutettu teos oli osoitti Marzin olevan paitsi erinomainen muusikko myös oivaltava ja osaava säveltäjä. Kaksiosaisena esitetty teos osoittaa Nymanin tuntevan laajalti ja osaavan myös yhdistellä erilaisia musiikkityylejä.
Aineksiltaan rikkaassa teoksessa oli viljalti konserttimusiikin aineksia romanttisen kauden sankaripaatoksesta aina nykypäivän modernismiin, mutta myös Mississippi-bluesin slideilyä, ripaus Zappaa, elokuvamusiikin takaa-ajotunnelmia ja toki myös rock-vingutusta.
Näin lueteltuna teos saattaa kuullostaa sekamelskalta, mutta näin ei suinkaan ollut, sillä Marzi oli saanut kirjavat elementtinsä liittymään luontevasti toisiinsa. Toisin sanoen Jani Telarannan johtamana teos toimi erinomaisesti. Vaikutti myös ainakin ilmeiden perusteella siltä, että Tapiola Sinfoniettan soittajat pitivät soittamastaan musiikista, jonka toteutusta olivat vahvistamassa Iiro Rantala pianossa sekä Zarkus Poussu ja Arttu Takalo erilaisissa perkussioissa.
Marzin konsertto on niin yleisöystävällinen teos, että sitä kannattaisi käyttää esimerkiksi koululaisille avaajana musiikkiharrastuksen monipuolistamiseen.
Third stream heräsi henkiin
Konsertin alkupuoliskon teoksena esitettiin Eddie Sauterin 1961 Stan Getzille kirjoittama seitsenosainen sarjateos Focus. Teos edusti aikanaan ns. third streamia, jazzissa 60-luvun taitteessa esillä ollutta suuntausta, jossa yhdisteltiin jazzin aineksia konserttimusiikkiin.
Termin keksijä oli Gunther Schuller, joka teki paljon yhteistyötä MJQ:n johtajan John Lewisin kanssa. Heillä oli mm. projekteja, joihin osallistui mm. jousikvartetti Beaux Arts Quartet. Sen muusikot olivat myös mukana Stan Getzin Focus-levytyksessä.
Ilmestyessään Focus herätti paljonkin huomiota ja nosti pitkään Euroopassa viihtyneen Stan Getzin jälleen esiin. Focuksessa Getz soitti vanhasta cool-tyylistään poiketen tavallista aggressiivisemmin.
Pian tämän jälkeen Getz siirtyi bossa novaan ja Focus unohtui. Ymmärtääkseni teosta on esitettykin aika harvoin, Getzin lisäksi ainoa tiedossani oleva levytys siitä on tenoristi Ernie Krivdan 1998 tekemä live-versio.
Jukka Perko on työstellyt Focuksen osia jo muutaman vuoden. Koko teoksen hän esitti Turussa paikallisen filharmonisen orkesterin kanssa maaliskuussa. Nyt oli vuorossa Espoo, missä Jukka esitti teoksen Tapiola Sinfoniettan jousien ja perkussionistien kanssa. Turun tavoin johtajana oli Jani Telaranta.
Getzin levytyksessä jousisoittajia oli 16, Sinfoniettassa niitä oli lähes 30. Levytyksessä jousisoundi oli myös äänitetty kireäksi, mikä toi terävän sävyn kokonaisuuteen.
Tapiolasalissa jousiston soundi oli pehmeä varmaan osin johtuen soittajamäärän kasvusta. Pehmeä, viihdejousiston ilmaisua lähentyvä soundi soveltui teoksen hitaisiin osiin, mutta muihin osiin olisi kaivannut vieläkin terävämpää artikulaatiota erityisesti teoksessa olevien belabartokmaisten sävyjen erottumiseksi paremmin.
Perkon kaltaiselle taitavalle improvisoijalle Focus tarjoasi mainion alustan, koska Sauterin kirjoittamat osuudet jättävät hyvin tilaa improvisaatiolle. Kohokohta esítyksessä oli Getzin levytyksessä ensimmäisekis kuultu, mutta Perkolla toiseksi viimeiseksi siirretty I’m late, I’m late, jossa vieraana oli myös rumpali Teppo Mäkynen, jonka tuoma lisäsyke antoi hitaissa osissa fiilistelleen Perkon soittoon lisää särmää.