Minimalismin ja noisen vastavirroissa

Kuvat: Olli Sulin

18.10.2019 11:08


Prisma Interius III käynnissä.

Yhdysvaltalainen, mutta nykyisin Berliinissä vaikuttava, säveltäjä ja viulisti Catherine Lamb (s. 1982) on opiskellut musiikkia ja myös säveltänyt nuoruudesta alkaen. Säveltäjänä häntä voisi kutsua tutkijaksi, joka on keskittynyt erityisesti analysoimaan erilaisten ainesosien keskinäisten äänien vuorovaikutusta sekä olemassa olevassa ympäristössä tai tilassa syntyvien heijasteitten eri sävyjen sekä vaihtelevien liikkeiden välistä yhteyttä ja eroja.

Catherine Lamb alttoviuluineen ja Marja Ahti sämpläämässä. Esityksessä oltiin minimalistisen musiikin syvyyksissä.

Konservatorio-opintojen aikana hän yritti päästä kiinni ja ymmärtää klassisen hindustani-musiikin rakenteita ja sävelkulkuja, mutta hän jätti tämän suunnan opinnot taakseen. Myöhemmin vuonna 2006 hän löysi Mani Kaulin, jolla oli suora yhteys Zia Mohiuddin Dagariin, jonka filosofisesta lähestymistavasta ääneen tuli Lambille tärkeä osa musiikin tekemisessä.

Kokeellisen musiikin sävellystyötä Lamb opiskeli California Institute of the Arts -oppilaitoksessa (2004-2006). Tässä yhteydessä hän suuntasi sävellystyötään ”sopusointuisen avaruudellisen tyhjyyden tilaan” ja hän alkoi tutkia äänten sävyjen ja jatkuvasti heilahtelevien muotojen vuorovaikutusta. Näistä aineksista syntyikin lopulta hänen sävellystuotantonsa vahvat perusrakenteet.

 

Catherine Lamb ja Marja Ahti valmistelemassa laitteita esityskuntoon.

Sittemmin hän on kirjoittanut sävellyksiä erilaisille kokoonpanoille syventäen samalla erilaisten tutkimusten kautta tietoa eri alkuainealueilta, yhteistoiminnasta ja harjoittelusta viulunsoiton taitoja parantaakseen.

Himera-festivaali päättyi Kutomon lauantai-illan kahden konsertin sessioon. Sen avasi alttoviulisti Catherine Lamb  vuonna 2017 säveltämällään teoksella Prisma Interius III, https://soundcloud.com/catherine-lamb/prisma-interius-iii.

Tässä 45 minuuttia kestäneessä setissään häntä avusti Marja Ahti käyttämällä Lambin ja Bryan Eubanksin yhdessä kehittämää Secondary Rainbow syntetisaattoria. Sen avustuksella kahdesta ulkona olleesta mikrofonista tuotiin ympäröivästä ulkoilmasta oma ambienssi -ääni konserttitilaan tiukaksi asetetun filtterin läpi. Näin sisäisen ja ulkoisen maailman kohdatessa toisensa saatiin muodostettua erilaisia sointuja taustalle.

Tästä esitys eteni hyvin maltillisesti pieniä hiljaisia hetkiä sisältäen. Lähes huomaamatta Catherine lisäsi soittoon omaa yksinkertaista sanatonta kuin humisevalta harjulta syntyvää mumisevaa ääntään.

Alkuun tuli aina yksi jousen veto pienen tauon jälkeen. Pidemmälle esityksessä päästyään Catherinen soittoalue laajeni, mutta tahditus ei lisääntynyt missään vaiheessa, äänet ehkä hienoisesti voimistuivat soiton edistyessä.

Esityksestä jäi ensimmäisenä mieleen sama minimalistinen soitto ja sen samankaltainen eteneminen koko esityksen ajan. Jäin kaipaamaan hieman vahvempaa ja monitahoisemmin vaihtelevaa äänien muodostumista. Ilman ihmisäänellä taustalle luotua lisäefektiä esitys olisi ollut äärettömän monotoninen. https://soundcloud.com/catherine-lamb

Raivoavan myrskyn silmässä

Berliinissä ja Amsterdamissa vaikuttava saksalainen muusikko ja säveltäjä Thomas Ankersmit on varsin omintakeinen elektronisen musiikin kehittäjä. Akustiset ilmiöt ja sähkömagneettinen säteily kuten infraäänet näyttelevät keskeistä roolia hänen työssään samoin kuin laitteiden tahallinen väärinkäyttö. Hän korostaa tekemisessään erityisesti myös korvien itse tuottamien, pään sisäpuolelta tulevien, äänien vuorovaikutusta.

Himera-festivaalin päätöksenä kuultiin Thomas Ankersmitin Perceptual Geography.

Hän soittaa 1970-luvun alussa kehitettyä analogista Serge Modular -syntetisaattoria, millä hän rakentaa omituisesti elävän musiikkimaailman, mistä saattaa löytää jopa jäsenneltyä rakennetta.

Himera -festivaalin lauantai-illan päättäneen viimeisen esityksen perusteella voisi sanoa, että se oli ensisijaisesti kumouksellisen äänekkäiden ja uhmakkaiden häiriöäänien kaaosmainen hornan kattila, noisea, kuten sitä musiikkipiireissä nykyään kutsutaan.

Hänen viimeisin albuminsa Homage to Dick Raaijmakers julkaistiin syyskuussa 2018. https://youtu.be/P_9hMSi-bl0. Tänä vuonna Ankersmit on kiertänyt maailmalla esittämässä Maryanne Amacherin (1938–2009) tuotannon sävellyksiin rakentuvaa uutta musiikkiaan.

Thomas Ankersmit työpöytänsä ääressä.

Näistä Ankersmit on kehitellyt uuden paikallisen äänen, mikä on saanut omat raaminsa Berliinissä kohta tarkalleen 2 vuotta sitten avatusta uudesta kokeellisen musiikin esittämispaikasta.

Festivaalin päätöksenä kuulimme Ankersmitin uuden teoksen, Perceptual Geography – ”aistihavainnollista maantiedettä”, https://soundcloud.com/weerzin, minkä pohja muodostuu yhdysvaltalaisen säveltäjän ja äänitaitelijan Maryanne Amacherin musiikin ja taiteen välimaastoissa liikkuvasta tutkimustyöstä ja siihen liittyvästä vuonna 1979 julkaistusta artikkelista.  Nimi viittaa sekä Amacherin että sittemmin Ankersmitin omiin pyrkimyksiin luoda ”äänellinen maisema”, missä äänet muodostavat liikkeessä olevan hahmon, jota voisi vaikka kosketella.

Ankersmitin työpöytä näytti sekavalta, piuhoja kierteli ja kaarteli siellä täällä, kasapäin sekaiset piuhakasat eivät suurta luottamusta herättäneet, mutta hänen kehittelemä ääniviidakko elää, kihisee ja kuhisee kuin viidakon eläimistö. Ankersmit toimi kaikesta huolimatta varmaotteisen päättäväisesti, ilmekään ei värähtänyt hänen siirrellessä vipuja, kääntäessä nappuloita ja vaihtaessa piuhojen paikkoja. Mitään huolestumisen merkkiä ei tuntunut löytyvän hänen otteissa, ei huolen häivääkään.

Hän näytti kykenevältä etenemään suunnitelmallisesti minne tahansa. Toiminta oli vakaan järjestelmällistä, kaikilla siirroilla tuntui olevan tarkoituksensa. Samalla hän tuntui osoittavan, että esitykselle löytyy selkeä suunta ja kontrolloitu tavoite.  Toki koko ajan liikuttiin epätavallisella live-esiintymisen alueella. Tunnelma oli välillä kaaoksen partaalla, mutta sitä huolimatta asemointi tuntui olevan vakaasti Ankersmitin hallinnassa. Hän tiesi mitä oli tekemässä, vaikka kuulijat saattoivat olla jo ihan ”pihalla”.

Esityksen aikana koettiin kaaosmaisia hetkiä, järkyttävää rätinää, rähinää, räiskeistä irrallista epäjärjestystä, jolloin odotteli vain koko homman lipeävän käsistä. Tuntui siltä, että äänien monisärmäinen hallittu kehittyminen selkeästi määriteltyihin osiin uhkasi hajota ja erottaa osaset toisistaan, mutta Ankersmit yllätti tekemisessään.

Hallitsemattoman haasteellinen ja monimutkainen sekamelska kääntyikin hämmentävän mielenkiintoiseksi. Tehokas äänien variaatio muutti muotoaan luoden hienon tasapainon, vaikka äänien muodostaminen oli karkean rakeista, osin luonnottoman oloista, niin se oli musertavan jännittävää ja hiuksia nostattavan kiintoisaa.

Voisi sanoa Thomas Ankersmitin olevan melkoinen äänitaikuri, joka ymmärtää ja hallitsee keskittyneesti vahvan rakenteellisen musiikin tekemisen. Hän valloittaa analogisella syntetisaattorilla koko tilan tunkeutumalla kuuntelijan kallon sisään ja napatessaan haltuunsa kuulijoiden korvaluut vastustamattomalla häirinnällä, mikä muuttuu kallon sisällä iloiseksi akustiseksi tanssi-ilmiöksi.

Ankersmitin tinkimätön ja vallankumouksellinen tapa luoda uutta kokeellista äänimaailmaa houkuttelevalla ja erittäin arvaamattomalla tavalla tuotti kerrostuneen kokoelman äänimuodostelmia, missä avainasemassa olivat avaruudellinen avoin tila ja yhden jos toisenkin harhakuvan muodostama tyhjyys.

Kiinnostavuutta häiritsi pahanpäiväisesti kaikesta huolimatta aivan järjetön volyymi. Desibelimittari hakkasi 130 -maksimitappia kaiken aikaa, todellisuudessa äänen voimakkuus täytyi olla selkeästi yli tämän rajan. Siis ilman korvatulppia tämä saattaisi olla jo vaarallista kuulolle. Itse jouduin tunkemaan paperinenäliinasta nopeasti käärityt tulpat korviin ja pitämään välillä vielä sormia päällä, kun olin unohtanut laittaa vakituisesti matkalla olevat tulpat taskuun. Korkeataajuisena sirinänä soiva äänimassa piipitti päässä ikävästi. Siinä istuttiin kuin kidutuspenkissä. Harmitti vietävästi, sillä esityksestä olisi voinut saada paljon enemmän irti, jos volyymi olisi ollut jotenkuten järjellisellä tasolla.

Sekasorto, myrskyinen rauhattomuus, sekava röhnöttely, sotkuinen alusta, rähmäinen ujellus, vinkuna ja vonkuna, olisivat ainakin omalta kohdaltani saaneet hyvän päästötodistuksen ilman älytöntä äänenvoimakkuutta.

Kokeellisen musiikin Himera-festivaali, lauantai 12.10.2019 19.00, Kutomo, Turku
Catherine Lamb – Prisma Interius III
Thomas Ankersmit – Maryanne Amacher’s Perceptual Geography

Takaisin
Translate »