Moderni jazz toimi perinteen rinnalla

Kuvat: Olli Sulin: artikkelikuva Osku Rajala muut

23.07.2019 23:07


Linda May Han Oh Quartet Lokkilavalla perjantai-iltana.

Pori Jazzin konserttialueen väkimäärä oli virallisesti rajoitettu 27000 myytyyn lippuun ja Christina Aquileran myöhäisillan konsertista johtuen perjantai oli loppuunmyyty. Lokkilavan ääressä oli penkeillä kuitenkin hyvin tilaa, kun väki oli ilmeisesti alkanut kerääntyä jo päälavan puolelle varaamaan paikkoja. Ehkä se yleisö oli muutenkin orientoitunut muuhun kuin jazzgenreen. Lokkilavan kolmantena esiintyjänä lavalle oli tulossa kontrabasisti Linda May Han Oh kvartettinsa kanssa, joten tilaa oli keskittyä todelliseen jazziin.

Linda May Han Oh oli toista kertaa Pori Jazzeilla soittamassa.

Malesiassa syntynyt, kiinalaisemigranttien Australiassa kasvattama, mutta nykyään vuodesta 2008 alkaen New Yorkissa asunut jazzkontrabasisti Linda May Han Oh (s.1984) aloitti nuorena 4-vuotiaana tyttönä pianonsoitolla, siirtyi sitten 11-vuotiaana soittamaan klarinettia ja vielä 13-vuotiaana fagottia ennen kuin hän siirtyi sähköbassoon koulun orkesterissa ja sittemmin jatko-opintojen aikana Western Australian Academy of Performing Arts -opistossa hän valitsi kontrabasson soittimekseen.

Hän on tehnyt yhteistyötä merkittävien jazzmuusikoiden kanssa, kuten Pat Metheny, Joe Lovano, Vijay Iyer sekä Dave Douglas, jonka sekstetissä hän soitti aikaisemmin Pori Jazzissa vuonna 2013 basistin roolissa.

Tällä kertaa Lokkilavan alkuillassa Linda Oh saapui Poriin oman kvartettinsa kanssa kokoonpanossa, missä hänen kanssaan lavalla soittivat alttosaksofonisti Greg Ward, kitaristi Matthew Stevens ja rumpali Allan Mednard. Riippuen tilanteesta yhtye ei tee jokaista keikkaa aivan samassa koostumuksessa, vaikka samoja vakiosoittajia Linda yleensä käyttää tilanteen mukaan vaihtelevasti.  Nyt ei ollut pianistia mukana, vaan piano oli vaihtunut kitaraan eikä rumpalikaan ollut sama, mikä hänellä on ollut viime keikoilla.

Yhtye aloitti varsin jäntevästi basson jytistyksellä, kuinkas muuten, kappaleella Yoda, mikä oli kertomus kuvitteellisesta hahmosta, joka esiintyy George Lucasin luomassa Tähtien Sota elokuvassa. Saksofonisti Greg Ward puhalsi yhtyeen hyvään vauhtiin Allan Mednardin kompatessa jäätävällä kepityksellä.  Kitaristi Matthew Stevens yhtyi soittoon ja aloitti vuoropuhelun Wardin kanssa.

Bassointrolla hissukseen alkoi myös seuraava Lucid Lullaby, mutta Linda jatkoi siitä saman tien pitkällä soololla. Kokonaisuudessaan nimikin viittasi siihen suuntaan, että ”eiköhän mennä nukkumaan”. Saksofoni yritti hieman avata uneliasta tunnelmaa, mutta kohta palattiin takaisin Lindan sooloon. Sitten kitara puolestaan tuli esiin hiljaisella irtiotolla, mihin rummut yhtyi, mutta hiljainen melkein minimalistinen tunnelma vaipui lopulta untenmaille.

Firedancer olikin hieman rankempaa menoa, vaikka alkoi samaan tyyliin kuin aikaisemmin soitetut kappaleet. Saksofoni puhutteli nyt kovakouraisesti ja Stevens syöksytti kitara reippaasti. Mednardin kepitys turposi voimalliseksi ja kaikki hyökkäsivät yhtä aikaa kuin lopettaakseen, mutta nopea stoppi muuttuikin Lindan bassosooloksi ja jatkui siitä melko pitkään, kunnes hiljalleen käännyttiin yhteisvoimin lopetukseen.

Speech Impediment kertoi miehestä, joka rakastaa naista, mutta puhevian vuoksi hän ei oikein saa sanottua sitä, mutta hän löytää konstin miten hän voi sen osoittaa ja näin kaikki päättyi onnelliseen loppuun. Linda vaihtoi sähköbassoon ja alkoi myös laulaa sanatonta la..laa laata, mikä korosti kappaleen sisältöä puheviasta. Soiton luonne muuttui jonkinlaiseksi sekavaksi massaksi, mistä ei yksittäisiä soittimien ääniä oikein erikseen erottanut ja soitto meni huuhailuksi, mikä edelleen kuvasi puhevian omaavan vaikeutta saada kerrottua mitä hän haluaa. Sitten rumpali avasi pelin pitkällä soololla säilyttäen bassolinjan voimakkaana, mikä varmaan kuvasi vaihetta, missä alettiin puheterapia, mikä sitten johti avautumiseen. Sinällään loppujen lopuksi aika mielenkiintoista kokeilevaa vapaata ilmaisua kappale sisälsi, mikä puraisi varsin hyvin, kun otti ajatuksella tarinan mukaan kuunteluun.

Lopuksi yhtye soitti vielä kappaleen, mistä ei oikein päässyt selville, mitä siinä ajettiin takaa, Linda lauloi sanattomasti kuten Speech Impediment -kappaleessa ja meno oli tasaisen harmaata, ei juurikaan mitään vaihtelua, kunnes saksofoni tuli ääneen ja alettiin kaivaa änkyräisiä uusia vivahteita soiton oheen.

Kun yhtyeen johtajana toimi basisti, niin basson voima tuntui ja kuului läpi koko setin korostuneena, mutta ei häiritsevänä. Alussa ehkä vähän turhan kovalta, mutta tasaantui ensimmäisen kappaleen jälkeen yhtenäiseksi samankaltaiseksi jumputukseksi. Bassosoolot olivat myös korostuneesti ohjelmarakenteessa esillä, käytännössä niitä esiintyi jokaisessa esitetyssä kappaleessa. Se ei mielestäni sinällään setin musiikin kokonaisvaikutelmassa huonontanut eikä parantanut sisältöä. Modernia ja perinteikästä rintarinnan, mikä ei suuremin heilauttanut sinne eikä tänne. Mitään suurempia ahaa-elämyksiä esitys ei myöskään mukanaan tuonut.

Pori Jazz 2019, Lokkilava perjantaina 19.7.2019
18:30 Linda May Han Oh (Linda May Han Oh – basso, Greg Ward – saksofoni, Matthew Stevens – kitara, Allan Mednard – rummut)

Takaisin
Translate »