Otava Happy Jazzin sielukkuus sykki – sateessakin

Kuvat: Osku Rajala

05.08.2019 18:29


On The Sunnyside of Street

Otava Happy Jazzin 34. kerta oli tavattoman kaksijakoinen. Esteri eli tyttö sadepisarain yllätti tapahtuman ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa koko tapahtuman historiassa. Jo ennakkoon Suomen suloinen kesä oli muuttunut kalsean tuuliseksi ja kosteaksi pelottaen myös vakioyleisön kotiinsa villasukkajazzailemaan. Mutta sääennusteita uhmanneet paikalle tulleet saivat musiikillista nannaa oikein isolla kädellä neljän orkesterin voimin. 

Alvi Leppälä

Tämä mustapaitaisten olkihattuleijonien järjestämä iloinen jazztapahtuma sykki kokonaisuudessaan sitä samaa sydämellistä ja lämmintä yhdessäoloa johon jo vuosikymmenet on totuttu. Monitahokkaan musiikkitarjonnan lisäksi tarjolla oli perinteiseen tapaan Lions Club Helmin naisten sisätiloissa oleva puffetti eli Helmi-kahvio, jonka lohisoppa ynnä muut herkut täydentävät oivasti musiikkikokonaisuuden. Lisäksi ulkosalla oli myyntipisteissä monenmoista arpajaisista festivaalimakkaroihin. Eikä sovi unohtaa tanakamman virvoitusjuoman aitausta, jonka sisäpuolella oli myytävänä lakisääteisiä jazzjanon sammuttajia. 

Päivän ensimmäisenä bändinä lavalle kapusi melko korkean ikäkokemuksen omaava Alvis Dixie Stompers, jonka esiintymisasuissa oli monenmoisia helmiä ja muita helyjä aitoon New Orleans -tyyliin. Ja sitä oli myös musiikki; pääosin vanhaa kunnon stompia, ragia ja bluesia… aitoa ja alkuperäistä jazzin syntyvuosilta… 

Lähtölaukauksena kajahti Stompersien tunnari Bourbon Street Parade, jonka myötä tunnelma yleisön joukossa ponnahti heti ”tappiin” ja tahtijalat alkoivat polkea terhakasti Otavan Opiston puiston nurmikkoa.

Vuonna 1996 perustetun yhdeksikön soittajat paneutuivat oivalla tavalla esittämänsä musiikin syvimpään olemukseen johtajansa, saksofonisti  Alvi Leppälän johdolla. Vanhempien herrasmiesten hienoa tyylisuuntaosaamista. 

Bändin eturivissä puhalsivat Alvin lisäksi ”sukumiehet” klarinetisti Kimmo Leppälä ja pasunisti Jyrki Leppälä sekä kornetisti Cajus Lindroth. Pianistina tahditti alunperin petroskoilainen Valeri Nikitin, banjomestarina plimputteli Jarmo Nissinen, tumman täräkkää tahtia puhkui tuuballaan Kenneth Ojutkangas ja rumpuja pärisytteli Mississippin rantamaiden tahtiin ”Mikkelin omapoika” Erkki Hurri. Ja että kokonaisuus olisi täydellinen, niin mukaan on otettava pyykkilauta, erittäin yleinen rytmisoitin syvän etelän musisoinnissa, sitä ”pyykkäili” ansiokkaasti Pasi Saarelma, joka toimi myös yhtyeen makoisana laulusolistina.  

Stompers on ehkä ainoa vanhan New Orleans -tyylin bändi maassamme, joka pyrkii soitossaan autenttiseen soundiin Big Easyn musiikkiperinteen kanssa. Tälläkin kertaa se onnistui oivasti vierailevasta solistista, sateesta huolimatta. Mieleeni tuli väkisin tuttujen kappaleiden myötä  ne hyvän olon tunteet, joita moinen musiikki New Orleansin vierailujeni aikana sai aikaan. Hyvää työstöä Alvi Leppälä ja kumppanit. 

Minna Lasanen

Swingin pyörteissä 

Toisena yhtyeenä lavan valtasi Swing Memories Rytmiorkesteri, kahdeksanmiehinen kokoonpano. 

– Yhtyeen päämääränä on olla vanhan swing -musiikin ja jazzahtavien standardien ”maahantuoja” ja suomalaisten vanhempien hittien esittäjä, tiivisti orkesterin pianisti, Suomen PerinJazz ry:n ”isä” ja nykyinen kunniapuheenjohtaja Jaakko Rinne. 

Ja sitä ihteäänhän orkesterin ohjelmisto olikin. Pari-kolmevuosikymmentä tuoreempaa kuin aloittaneen Alvis Dixie Stompersin Stompersin. Alkuun orkesteri soitti kolme instrumentaalikappaletta ennen solistinsa Minna Lasasen kutsumista lavalle. Orkesterin soittaman kesän loppua enteilevän Autumn Leavesin jälkeen tämä räväkkä punapää tyylitteli Chaplinin Smilen saaden sadekuuron keskellä kuuntelevan yleisön lämpenemään. 

Minnan äänirepertoaari on laaja ja hänen alarekisterinsä jopa ärsyttävän kiihottava. Tasapainoinen ja lämmin kokonaisuus, josta huokui vanha kunnon svengaava jazzin henki. Oli jotenkin kornia kuunnella hänen hienosti esittämänsä On The Sunnyside of Street kesäsateen kiihdyttäessä pisarointiaan. Viimeisenä kuultiin Erik Lindströmin ”puhkisoitettu” Ranskalaiset korot aistikkaana sovituksena että Minnan laulamana.  

Swingmestareina orkesterissa häärivät eturivissä Risto Oinaala trumpetteineen, Jarmo Rouvinen alttosaksofoneineen, Jarmo Karamäki tenoreineen ja Pasi Lackman baritoneineen. Komppiryhmän muodostivat kitaristi Jarmo Nissinen, basisti Harri Virtamo ja rumpali Aarne ”Arska” Himberg. Monessa musiikkiliemessä marinoidut soittoniekat soittivat yhdessä ja sooloissaan swingin syvimmän olemuksen upealla tavalla.. 

Laura Sippola

Moninaista laulelmaa

Päivän kolmas musiikkiannos poikkesi totaalisesti aloituskokoonpanoista. Nyt siirryttiin kauniin melodiseen laulumaailmaan, jonka keulahahmona loisti Suomen ensimmäinen laulaja-lauluntekijä tohtori Laura Sippola.  Sippolan lauluääni yhdistettynä hänen pianonsoittoonsa oli omalla tavallaan ihastuttavaa kuunneltavaa.

Hänen tukijoukkonsa soittajat ovat pitkälti samat, jotka säestivät häntä 2004 ilmestyneellä Sahara -esikoislevyllä. Kitaristina taiturimainen Peter Engberg, basson paksukieliä näppäili Tuure Koski ja rumpupatterin keisarina toimi Kepa Kettunen, kaikki parasta A-luokkaa. 

Ohjelmisto oli pitkälti Sippolan omaa tuotantoa. Kappaleiden värikirjo ja tunnetilojen vaihtelevuus loivat oman nautintomaastonsa. Lauran valoisa olemus loi kokonaisuuteen aurinkoisen karisman, ikäänkuin kilpaillakseen kilpaa pilvien lomasta paistavan auringon kanssa. 

Valitettavasti suurin osa yleisöstä jäi katsomon taka-alalle odottamaan (?) seuraavaa sadekuuroa. Lauran esitys olisi kaivannut lähelleen yleisön, jolloin sen sielukkuus olisi päässyt täysillä esiin. Mutta hyvä näinkin, sillä laulutekstien sisältö ja esityksen kokonaisgenre toimi hienosti ja aiheutti kuuliojoilleen mitä erilaisempia tunnetiloja.

SaraLee

Nuoruuden paloa

Tällä kertaa Happy Jazzin järjestäjät kokeilivat neljän eri yhtyeen musiikkikokonaisuutta. Hyvä vaiko huono ratkaisu, sen päättäköön jokainen paikalla ollut itse. 

Illan viimeisenä esiintyjänä oli edellisistä esiintyjistä täysin poikkeavan musiikkiannoksen tarjoava SaraLee. Alunperin leppävirtalainen nuori muusikko, joka on niittänyt suosiota rockabillyn, rhythm’n bluesin ja rockin saralla. Ja näitä herkkuja hän tarjoilikin vahvalla tavalla orkestereineen. 

SaraLeen voimakas ääninen laulutulkinta ja saksofonin soitto toivat mieleen 50 -luvun ja sen soittoniekat. Toisaalta ei pitäisi asettaa artistia vertailtavaksi johonkin menneiden aikojen staroihin, mutta väkisinkin useinmiten näin käy. SaraLeella on tämän vertailun mukaankin ainesta kasvaa vielä suurten esikuviensa kanssa samaan kastiin, sillä peruspohja on jo nyt hyvä. Mutta töitä täytyy paiskia kovasti, mikäli aikoo nousta seuraavat portaat musiikkimaailman portaissa. 

SaraLeen esiintymirentous ja varmuus olivat hänellä hyvin hallussa. Siksipä laulu ja soitto kävivät luontevasti, eikä hän sortunut yliyrittämisiin, vaan tiesi hyvin rajansa. Näinollen hänen esityksensä oli mukavaa kuunneltavaa. Ja katsottavaa. 

Täräkkänä taustajoukkona SaraLeella olivat kitaristivelho Eero Vaajoensuu. jyräkkä basisti Lasse Sirkko ja rumpali Jani Ahtiainen. 

Ainoa hieman vanhoja korviani ärsyttävää oli äänentoiston kovuus. Tekniikka oli pelannut loistavasti aiempien bändien osalla, mutta oliko nyt hieman liikaa volyymia. Makuasia, mutta esimerkiksi kuvatessani vaikkapa Pori Jazzin lavan edessä tai monilla kymmenillä muilla festareila, niin en koe yleensä minkäänlaista ärsytystä.

Henri Tiusanen

Oheista mukavaa

Otava Happy Jazz on perinteisesti koko perheen tapahtuma. Niin nytkin, sillä mikkeliläinen kulttuurikeskus Vekkula esitti perheen pienemmille ja miksei isommillekin kaksi  nukketeatterinäytöstä pihapiirissä sijaitsevassa Otavan koulun liikuntasalissa.

Lisäksi tehtiin kasvomaalauksia, satuhahmoja ja ilmapalloeläimiä… kivaa! Ja lapsille on jazzeille perinteisesti ilmainen sisäänpääsy.

Taukomusiikkia soitteli pianisti Henri Tiusanen puffetin eli Helmi-kahvion eteisaulassa  leppoisan mukavia ja tuttuja säveliä. Hänen lisäkseen taisi jollakin tauolla  päälavalla käydä jokunen stand-up esiintyjäkin.

Eli ohjelmaa ja virikettä oli hyvän musiikin lisäksi yllinkyllin kaikenikäisille.

Että sitten ensi kesä? 

Mustapaitaisten leijonien otsarypyt kertoivat jotain tämänvuotisen soitannon jälkeen. Mietintämyssyä tulevasta lupailtiin päähänpantavaksi hyvinkin pikaisesti. Ensi vuosi olisi 35. kerta, kun Otava Happy Jazz soitettaisiin. Komea luku sinänsä, mutta jotain olisi tehtävä… olisiko se paluu kolmeen bändiin… täysin vanhemman jazzin maailmoihin… oikean kohderyhmän jälleenlöytäminen… Otavan perinteisen hengen vaaliminen… 

Siinäpä purtavaa kerrakseen. Omasta mielestäni menneet 34 vuotta kertovat paljon. Mikä on ollut hyvää ja mikä vähemmän. Mitä Otava Happy Jazz ihan oikeasti on. On vaihtoehtosanontoja kuten… aikansa kutakin… vanhassa vara parempi jne. Tärkeintä on kuitenkin säilyttää Otava Happy Jazzin henki… se perinteinen hyvänolon ja yhteenkuuluvuuden kokonaisuus, jota tavoittaa niin läheisenä harvoissa muissa tapahtumissa.

Uskon ja toivon, että leijonat karjahtelevat ensi kesänä jälleen hyvää mieltä ja nautintoja sisältävällä äänellä. Otavan upeaa henkeä ei saa tuhota.

 

Otava Happy Jazz, Mikkeli 3.8.2019

14:00 – 14:50
Pasi Saarelma & Alvis Dixie Stompers
14:15 – 14:45
Nukketeatteriesitys Otavan koulun liikuntasalissa
14:50 – 15:10
Helmi-kahviossa jazzpianisti Henri Tiusanen
15:10 – 16:00
Minna Lasanen & Swing Memories Rytmiorkesteri
16:00 – 16:30
Helmi-kahviossa jazzpianisti Henri Tiusanen
Nukketeatteriesitys Otavan koulun liikuntasalissa
16:30 – 17:30
Laura Sippola & Tuki
17:30 – 18:00
Lavalla Stand-up esiintyjät Jaakko Suomala ja Niilo Nahari
Helmi-kahviossa jazzpianisti Henri Tiusanen
18:00 – 19:00
SaraLee

 

  

Takaisin
Translate »