Perttu Kivilaakson Apocalypse-oratorio sävähdytti

Kuvat:

21.06.2019 15:58


Perttu Kivilaakso Apocalypse Oratorion esiintyjät

Ilmajoen musiikkijuhlien perjantain 14.6.  konsertti oli sellisti Perttu Kivilaakson iso ilta. Etukäteen odotetuinta roolia edusti artistin tekemä Apocalypse -oratorio. Sisällöllisiä ja temaattisia haasteita ilmeni, mutta projekti oli kiinnostava pyrkimys yhdistää rock-show’n, rytmimusiikin, loopin ja klassisen konseptin keinoja, ilmaisumuotoja ja teemoja. Konsertin ensijakso koostui pienimuotoisista ja enimmäkseen improvisoiduista soolonumeroista. Päänumeron orkesterina oli jazzinkin alalla kunnostautunut Vantaan viihdeorkesteri Ensemble, laulusolisteina Mari Palo ja Markus Nykänen. Keskeisiä soitinsolisteja olivat Mikko Sirén, Linda Lampenius ja Kivilaakso itse.

Perttu Kivilaakso (41) on luonut uransa Apocalyptica-metalliyhtyeessä. Nuoteista vedetty teos edusti viihteellistä heavy classic -asetelmaa, vertailuna vaikkapa edesmenneen Pekka Pohjolan edustama heavy jazz. Viisiosaisen teoksen teemoiksi Perttu paljasti mm. rakkauden, helvetin, kiirastulen, uuden paratiisin ja maailmanlopun.

Perttu Kivilaakson vimmaa

Oratorio (italian sanasta ”rukoushuone”) on musiikkiteos orkesterille, laulusolisteille ja kuorolle, jossa libretto käsittelee tavallisesti raamatullisia tai muulla tavoin hengellisiä teemoja. Oopperan kaltaista näyttämötoimintaa tai lavasteita ei kuitenkaan ole.

Lavasteet tulivat nyt Mannerheim-oopperan kulisseista, mikä sateisessa ja pimeässä yössä oikeastaan sopikin korkealentoisiin tunnelmiin. Säveltäjä pahoitteli laser- ja videoshow’n poisjäämistä, mikä ilmeisesti johtui teknisistä syistä. Epäilemättä visuaalinen efekti olisi tuonut iltaan vaikuttavuutta lisää.

Johdanto-osa oli kaunis ja melodinen, kaukana synnin houkutuksista, ja erottui erityisesti komean tenoriosuutensa ansiosta. Toinen osa taas edusti lähinnä parodista tivolimusaa diskokompilla ja hirveällä kasatshok -meiningillä, minkä kruunasi Pertun absurdi keyboard -sekoilu.

Tämä oli kuitenkin vasta johdattelua dantemaiseen helvettitilaan.  Siinä vaiheessa olin jo valmis allekirjoittamaan miesten WC -graffitin ”legalize marijuana”-vetoomuksen tai vain kävelemään jokeen – mitä vain, kunhan tilasta pääsisi eroon. Säveltäjä oli siis saavuttanut tarkoituksensa.

Hollywood -henkeä oli tässä vaiheessa turhan paljon; siirappisia melodioita ja toisaalta loopeilla ja nauhoituksilla tuotettua efektiä, kuten B-kauhufilmien örinää. Kai se oli sitä kauhujen esikamaria.

Raivoa ja politiikkaa

Syyllisyyttä ja lohtua

Oratorio taidelajina syntyi oopperan rinnalle ja sen tyyli on yleensä ollut lähellä kunkin ajan oopperatyyliä. Oopperan narratiivinen ja dramaattinen tapahtumien kulku saattaa kuitenkin oratoriosta puuttua kokonaan tai on ainakin miedompaa. Perttu Kivilaakson Apocalypse-oratorio, massiivinen kyllä, mutta kaikkine rock-kliseineen se ei ollut erityisen dramaattinen, pikemminkin melodramaattinen, liioitteleva ja pienesti teatraalinen.

Hieno viulun ja sellon yhteissessio jäi valitettavan lyhyeksi. Kansanmusiikin toistonomaisuutta ja yksinkertaista melodiikkaa Perttu oli käyttänyt oivaltavasti hyväkseen. Mahdikas loppunousu, luvattu rakkauden riemujuhla, tosin jäi sekin lyhyeksi. Se toisaalta on tosielämänkin rakkauden riesana useimmiten.

Hengelliset teemat Pertun oratoriossa olivat kevyenlaisia – lähinnä hän kertoili juonnossa saaneensa vaikutteita Danten Infernostaja Seitsemästä kuolemansynnistä. Suurin yksittäinen puute teoksessa on kuoro-osuuksien poisjäänti. Keskeinen musiikillinen ero oopperaan nähden pitäisi kuitenkin olla juuri kuoro-osuuksien selvästi vahvempi osuus oratorioissa.

Ihmisen kuolemansyntejä – ja mahdollisia muitakin – jauhaessaan Perttu kuulosti spiikkerinä enemmän Ylen toimittajalta tai demarikokouksen osallistujalta kuin vakavasti otettavalta artistilta. Samaa pinnallista jauhamista ihmisen luonnolle aiheuttamista kärsimyksistä. Unohtamatta tietenkään syyllistää kuulijaa, joka tosiasiassa vain tekee valintoja niistä, mitä hänelle tarjotaan.

Lohtua oli luvassa loppua kohti, mutta luvattu loppuglooria jäi melko hahmottomaksi ryminäksi, joten Eden pysyi vielä epämääräisenä haaveena. Äänentoiston avulla pieni kamariyhtye saatiin kuulostamaan itseään isommalta. Yhdeksän muusikon rivivahvuus ensemblessä oli silti melko vähäinen, eikä äänentoisto kyennyt tonaalista vajetta täysin kuromaan umpeen.

Linda Lampenius, Mari Palo, Markus Nykänen ka Perettu Kivilaakso

Laulajat ilonaiheina

Sopraano Mari Palo ja tenori Markus Nykänen olivat uusia live-kokemuksia ja erityisen ilahduttavia. Lauluosuudet kauniita ja lähdöt täsmällisiä, vaikka Pertun johto oli vähän sitä ja tätä. Laulumusiikin ystävien onkin syytä pistää molemmat solistit vakavaan seurantaan. Jazzin alueella ainakin Tessa Virta on antanut Palosta ylistäviä lausuntoja.

Sirénin rummut olivat vahvasti esillä, niillä oli selkeä solistinen asema, ja rumpali käytti mahtavaa patteristoaan taitavasti hyväkseen. Sen sijaan arvoitukseksi jäi Lampeniuksen mukanaolo solististandilla, oikeastaan koko line upissa. Paria lyhyttä sooloa lukuun ottamatta hän veti orkesterin kanssa samaa viulusatsia, erottumatta sävelkudoksesta mitenkään.

Kaivattua soolosellon ja sooloviulun vuoropuhelua muodostui vain ajoittain ja kamariorkesterille kirjoitetut jaksot olivat hieman kaavamaisia. Ajoittain musiikillinen ilmaisu flirttaili italialaisen oopperan kanssa, mutta ei aikaakaan, kun äänitilan valtaavat elektroniset konesoundit, loopit ja hevilicksit – kombinaation perimmäinen idea jäi diffuusiksi.

Vantaan viihdeorkesteri (englanniksi Vantaa Pops) on perustettu jo 1948 ja on tiettävästi edelleen ainoa sinfoniaorkesterimme, joka keskittyy viihdemusiikkiin. Ahkerasti keikkaileva ja levyttävä bändi on esiintynyt mm. jazzväen suuresti rakastaman solistin, Jo Stancen (Johanna Försti) kanssa, kuten levyllä Let’s face the music2014.

***

Kokeellisen klassisen musiikin keinoin voidaan tietenkin lähestyä isoja kysymyksiä. Ensi kerralla Perttu vain voi jättää poliittiset julistukset vähemmälle, mieluiten tykkänään pois. Sävellystyössä hänellä on ison muodon hallinnassa vielä tekemistä, mutta ideoita tuntuu riittävän ja ennakkoluulottomuutta niiden toteutukseen. Improvisoituja jaksoja kuulisi mielellään myös tällaisissa yhteyksissä.

Perttu Kivilaakso

Järjestävän seuran soisi kiinnittävän huomiota sopimusasioihin, ettei yllätykset valkene artisteille ja yleisölle vasta estradilla. Konsertin molemmat osat alkoivat vartin myöhässä, mikä klassisen puolella on epätavallista.

Löysä ja totaalisesti harjoittelematon alkuosa ei ennakkoinfosta poiketen sisältänyt Verdiä tai Bachia. Kivilaakso aloitti lupaavasti sellosoololla Toivo Kuulan sävellyksellä, pianon säestyksellä, mutta samalla käynnistyivät levoton kuljeskelu soittimen kanssa, seisaaltaan soitto ja muut maneerit.

Sello, Sirén ja taustanauha saivat Rosvo-Roopenaivan uusiin puihin. Moshaus ja sellon wah-wah -pedaali sävyttivät Fairy tail-tulkintaa, mikä on vanha Apocalyptica -biisi. Konesoundia ja nauhoitettuja osia oli ilmassa ajoin jo enemmän kuin soitettua. Tällöin muusikon täytyy äkätä lavalla itselleen jotakin järkevää tekemistä – paremman puutteessa voi vaikka juosta ympäri stagea sello kainalossa, ellei muuta keksi.

Kitaristi Kristian Wahlström liittyi mukaan Metallican Nothing else matters -laulun instrumentaaliversiolla. Laululle keskeistä kitarakomppia rasitti kuitenkin soittimen epävireisyys, mikä tietysti ei ole mikään ihme koleassa ja sateisessa ulkoilmakonsertissa.

Apocalypse-oratorio
Ilmajoen musiikkijuhlat perjantaina 14.6.

Säveltäjä Perttu Kivilaakso
Vantaan viihdeorkesteri Ensemble
solisteina Kivilaakso, sello,Mari Palo, Markus Nykänen, laulu, Linda Lampenius, viulu ja Mikko Sirén, rummut.

Takaisin
Translate »