Pori Jazz saavutti yleisötavoitteensa

Kuvat:

20.07.2009 03:27

Päätösinformaatiotilaisuus sunnuntai-iltapäivällä. Vasemmalta Markus Partanen, Tuomas Kallio, Jyrki Kangas ja Katja Leppäkoski. Kuvasta puuttuu Teppo Mäkynen, joka oli keikalla Tukholman festivaaleilla.

Ilmaiskonserttien ja Kids’n kävijämäärän arvioitiin olleen yhteensä noin 85000. Torstain Arenan konserttiin, jota tähdittivät Raphael Saadiq ja Duffy myytiin 17000 lippua ja Brian Setzer veti lauantaina loistavaan auringonpaisteeseen 15000 kuulijaa.

Kokonaistulos onnistunut

Pori Jazzin toimitusjohtaja Katja Leppäkoski pitää tulosta hyvänä. Vaikka talouden tilinpäätös saadaan valmiiksi vasta alkusyksystä, niin hän oli kuitenkin erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Henkinen saldo ja muukin palaute on ollut positiivista, mitään suurta floppia ei tapahtunut, luonnehti Katja Leppäkoski yleistä ilmettä. Tunnelmaa Pori Jazz Kids' festivaali lavan ääreltäErityisen positiivisena hän näki sen, että nyt viidennen kerran järjestetty Kids festivaali toi paikalle jo n. 20000 kävijää viiden päivän aikana. Toinen uusi ilmaisesityspaikka Mbar tuntui olevan onnistunut ratkaisumalli. Varsinaisia suuren luokan megatähtiä ei tänä vuonna ollut. Keväällä juuri ennen lipunmyynnin alkua saatu valitettava tieto Tom Jonesin poisjäänistä aiheutti kieltämättä ”harmaita hiuksia” muutamaksi viikoksi. Korvaava esiintyjä Brian Setzer kuitenkin paikkasi aukon täysin. Kun Duffyn ja Badun kaltaiset esiintyjät toivat sen yleisömäärän, mitä heidän varaan oli asetettu, niin ohjelma kokonaisuus oli onnistunut, totesi Katja Leppäkoski vielä.

 

Jyrki Kangas siirtyy ”tausta piruksi”

Taiteellisen johtajan paikalta nyt väistyvä Jyrki Kangas siirtyy ”taustaguruksi”. Hän totesi Frank Sinatran sanoilla ”It was a very good year”.  Hän vertasi tätä vuotta vuoteen 1983, jolloin ei myöskään ollut mukana suuria tähtiä. Kaikki kuitenkin sujui hyvin.  Onnistuminen tulee monesta muusta tekijästä, kuin pelkästään puuttuvista nimistä. Minkälainen on tunnelma ja minkälaiset muistot festivaalista jäävät. Toimiiko tekniikka, sujuvatko palvelut, onko ympäristö kunnossa, mikä on kokonaislaatu, sujuiko kaikki ylipäänsä niin kuin pitää. Tietenkin festivaalin aikaiset ilmat merkitsevät myös paljon. Jos festivaalien jokaisena päivänä olisi tällainen ilma kuin nyt tänään sunnuntaina, pilvipoutainen, lämmin ja tuuleton sää, niin se olisi järjestäjien kannalta ihanteellinen, sanoi Jyrki Kangas.

Kirjurinluodon lavan ääressä eilen iltapäiväkonsertissaJyrki totesi vielä, että festivaalien järjestelyillä on aina jonkinlainen elinkaari, se kulkee 10-vuotis jaksoissa. Pitää olla valmis muuntautumaan. Jos haluaa pysyä mukana kansainvälisessä kilpailussa, niin brändin on oltava aina ajan tasalla ja puoleensavetävä. Siksi sitä on teroitettava aika ajoin. Jyrki sanoi, että kansainväliset festivaalit ovat kopioineet meidän konseptia lähes kaikessa, mutta festivaali ympäristössä ne ovat 10 vuotta perässä. Arenalle siirtyminen oli oikean suuntainen päätös, muuten edessä olisi ollut mahalasku. Muutokset on tehtävä riittävän ajoissa.

 

 

Uusi kolmikkotroikka ottaa taiteellisen vastuun

Pori Jazz järjestetään ensi kesänä 45. kerran 17. – 25.7.2010. Silloin ohjelmiston on koonnut ensimmäistä kertaa kolmikko Tuomas Kallio, Markus Partanen ja Teppo Mäkynen. Työ tehdään tiimissä, jossa Partanen ottaa lähinnä kansainvälisen puolen vastuun ja Kallio Mäkysen kanssa kotimaisen. Kallion mielestä Arenan konsepti on hyvä ja toimiva ja sen käyttöä on helppo jalostaa tulevaisuudessa. Mitään totaalista muutosta uudet johtajat eivät tule heti tekemään. Uusia painotuksia tulee kuitenkin olemaan jo ensi vuonna. Artistiresidenssi ajattelumalli tulee kuvioihin. Pori Jazz on toiminut merkittävänä ponnahduslautana suomalaisille soittajille luoda nimeä ja saada kansainvälisiä kontakteja maailmalle. Kotimaisia artisteja tullaan tuomaan esille enenevässä määrin ja tarkoitus on antaa yhdelle, vuosittain vaihtuvalle artistille, projekti, joka sitten tullaan esittämään festivaaleilla täysin uutena ensi-ilta näytös periaatteella. Ajatuksena on myös ollut tuoda lisää pienempiä intiimejä iltakonserttikokonaisuuksia ”Ultra Music Nights” ohjelmiston rinnalle.

 

Ted Curson soittaa tulevillakin festivaaleilla

Reiska LainePäätöspressitilaisuuden lopuksi 44. festivaalin konkari rumpali Reiska Laine toi vielä artistien terveiset. Hän korosti Pori Jazzin suurta merkitystä kotimaisten soittajien näyttöpaikkana ja toivoi, että Suomessa hyvällä pohjalla oleva jazzosaaminen nuoren polven muusikkojen osalta, saisi tulevaisuudessa merkittävän roolin festivaaleilla. Lisäksi hän toi Ted Cursonin terveiset. Ted oli kuuleman mukaan ollut hirveän huolissaan siitä, saako hän enää soittaa Pori Jazzeilla, kun Jyrki jää pois taiteellisen johtajan paikalta. Pori on hänen toinen kotinsa. Laine sanoi, että Ted oli liikuttunut kyyneliin, kun hän sai tietää, että hän ja Jyrki soittavat Porissa, niin kauan kuin jaksavat ja haluavat.

Ted Curson

 

Takaisin
Translate »