Ron Carter säväytti eleettömällä tyylillään

Kuvat: Olli Sulin: artikkelikuva, Osku Rajala ja Soili Vauhkonen muut

22.07.2019 12:46


Ron Carter Forsight Quartet veti jazzin ystävät Lokkilavan äärelle.

Voitaneen kaiketi sanoa, että äskettäin 82 vuotta täyttänyt Ron Carter, on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista jazzbasisteista. Monia huomionosoituksia ja palkintoja uransa aikana saanut Carter kuului 1960-luvulla Miles Davisin kuuluisaan kvintettiin, jolloin menossa oli oikeastaan kvintetin toinen vaihe 1964–1968 ”The Second Great Quintet”, missä johtajan lisäksi soittivat sellaiset suuruudet kuin Wayne Shorter, Herbie Hancock ja Tony Williams Ron Carterin ohella. Siltä aikakaudelta julkaistiin sellaiset tunnetut albumit kuin Miles Smiles ja Nefertiti.

Guinnessin maailmanennätysluettelojen (2016) tietojen mukaan Carter olisi jazzhistorian eniten levyttänyt basisti. Näiden tietojen mukaan hän olisi uransa aikana ollut mukana 2221 levytyksessä. Mene ja tiedä, ainakin se on herättänyt keskustelua ja eriäviä mielipiteitä on esitetty. Onko tähän lukuun päästy levyjen vai kappaleiden lukumäärän mukaan ja onko laskuissa vain jazzlevytykset vai kaikki genret. Samapa tuo, annetaan asian olla ja keskitytään vain oleelliseen Ronald Levin Carterin esittämän jazzmusiikin kautta.

Ron Carter – hienoa eleetöntä soittoa tyylillä.

Lavalle tullessaan Ron Carter Forsight Quartet -nelikko osoitti heti, että on nyt ollaan jazzin ytimessä. Kravatit kaulassa suorassa valkoisten paitojen edessä, tummiin pukuihin sonnustautuneet soittajat osoittivat, että jazz muotoutuu myös eleganssista pukeutumisesta. Näinhän se on aikanaan ollut oikeastaan hyvinkin tapana esiintyä, vaikka nykyaikana siihen ei näytetä panostavan juuri lainkaan. Lavalle tullaan retkuissa farkuissa ja kauhtuneessa T-paidassa miten sattuu.

Lokkilavalla esiintyneen kvartetin muodostivat maestron ohella pianisti Donald Vega, saksofonisti Jimmy Greene ja rumpali Payton Crossley. Vahva yhteen sulautunut kvartetti pureutui rutiininomaisella varmuudella ja tarkkuudella tehokkaasti, mutta hillitysti, siihen osaan jazzia, mikä syntyy yhteispelillä, ”pelikavereiden” soiton seuraamisesta ja kuuntelusta. Näistä perusajatuksista kehkeytyy hienostunut täyteläinen jazz. Siinä ei ole mitään dramatiikkaa, perusteiden osaaminen ja ymmärtäminen riittää.

Kun kaikkeen tähän perusosaamiseen liittyi myös yleisön huomioiminen, niin tuloksena oli kokonaisuus, mitä voi hyvällä syyllä kutsua ”jatsijatsiksi”. Siinä ei paljon puheita tarvittu, eikä Carter puhunutkaan kuin kerran esityksen välillä esitellen samalla soittajat ja lopussa esitetyn kappaleen nimen kiitoksineen.

”Tämä on meidän ensimmäinen konserttimme tällä Euroopan kiertueella, mikä käsittää kaikkiaan 6 konserttia yhdeksän päivän aikana. Hienoa olla täällä kauniissa säässä, New Yorkissa sataa tällä hetkellä hullun lailla. Seuraavaksi soitamme kappaleen, minkä olen omistanut yhdelle entisistä työnantajistani, se on hänen lempikappaleensa ja voitte arvailla, mikä se on. Viimeisenä kappaleena soitamme kappaleen, mikä on omistettu teille kaikille paikalla olevalle yleisölle, täsmälleen, olette mukana sen nimessä tai miten vain, olette se nimi. Olen Ron Carter, kiitos”

Eikä siinä hartaassa ympäristössä juuri puheita kaivattu, sen tunsi jo ilmapiiristä, mikä vallitsi Lokkilavan ääressä. Tunnelma oli harras, turhia äänekkäitä huutoja ei tarvittu, esityksen loistokkuus ja taputukset hienoille sooloille riitti todelliselle jazzyleisölle. Uskon, että Carter itsekin oli tyytyväinen huomatessaan, että yleisö oli tullut kuuntelemaan ja hiljentymään hyvän jazzin parissa.

Esityksen perusteella Carter edusti puhtaasti traditionaalisen klassisen jazzin suuntausta ilman monimutkaisia kiemuroita. Melankolinen tunnelma hallitsi esityksen kokonaisuutta. Hän on pelinrakentaja, kuten hän on itse asian ilmaissut. ”Vastuuni basistina ja yhtyeen johtajana on huomioida muut ja käyttää kaikki olemassa olevat mahdollisuudet luoda vaikuttavaa musiikkia”

Carterin toimintamalli on asiallisen rehellinen, loistavalla tyylillä eleettömästi rehentelemättä, mikä ainakin itselleni antaa kuvan osaajasta, joka ei tarvitse ympärilleen mitään ylimääräisiä ehentelyjä tai ”pellejä”. Niin, se arvailujen varaan jäänyt kappale saattoi olla You are my Sunshine, en tiedä. Konsertti päättyi luvatusti kuitenkin kappaleeseen You and the Night and the Music.

Pori Jazz 2019, Lokkilava torstaina 18.7.2019
18:45 Ron Carter Forsight Quartet (Ron Carter – kontrabasso, Donald Vega – piano, Jimmy Greene – saksofoni, Payton Crossley – rummut)

Takaisin
Translate »