Herkkyyttä. Kaihoa. Tulta ja tappuraa. Kaikkea sitä, mitä tarvitaan, että kuulija pääsee hekuman huipulle. Olotilaan, jossa nautinnon osamäärä on täydellinen. Jossa pahinkin kaljasieppo hiljenee kuuntelulle. Käskemättä…
Tämän hekuman tunteen, musiikillisen tähtihetken, sai kokea Koli Jazzin salintäyteinen perjantai-iltanna, kun Verneri Pohjola yhtyeineen – plays Miles Davis. Pienimuotoisesti, mutta kuitenkin niin täydellä latauksella.
Itse maestro Pohjola sai trumpettiinsa jumalaisen soinnin. Tumma puku yllään, lähes liikahtamatta, tämä virtuoosi valutti soittimestaan legendaarisen Milesin säveliä. Pieni hymyn karekin irtosi välillä ujo nuoren mestarin kasvoille kanssasoittajien makeita sooloja kuunnelessa.
Jussi Kannaste itketti herkillä sooloillaan muitakin kuin Joke Leppästä. Jussin tenori puhui kauniiden herkistelyjen lisäksi tehokasta rytmiikkaa, kun sen aika konsertissa tuli. Välillä Jussi poistui jopa lavan taakse, josta heitteli akustisia taustoja Vernerin sooloihin. Pelimies, mikä pelimies…
Pianisti Kaisa Kulmala ylsi myös huippusuoritukseen. Hänen soolonsa ja komppinsa soi ihasteltavan tarkkana ja harmonisena kokonaisuutta täydentäen. Hän eli joka solullaan soiton riemua ja tulkinnan vapautta.
Basisti Ville Herrala tällä hetkellä yksi valtakuntamme kysytyimpiä basisteja, ellei kysytyin. Eijkä kenenkään tarvitse ihmetellä, miksi, sillä niin upeana hänen jymisevä soittonsa kierteli näköalaravintolan nurkkia. Miehet, jotka osaavat, tekevät, mitä haluavat, pitää Villen kohdalla hyvin paikkansa. Myös soolo-osuuksissa.
Herra elohopea… rumpali Joonas Riippa, mies jolla on rytmi todellakin veressä. Suorastaan luuytimessä. Riipan tapa soittaa rumpuja ei jätä ketään kylmäksi. Riipan soiton sisältörikkaus on myös uskomaton, puhumattakaan herksitetyistä sutikompeista tai valonnopeudella kiitävästä rytmilaukasta. Mahtava kannukeisari. Takuuvarmaa A-luokkaa.
Kun yhtye ylimääräisenä soitetun Walkingin jälkeen saapui back stage -tilaan, huokui siitä vieläkin suunnaton intensiivisyys, yhteenkuuluvuus ja tyytyväisyys. Kaikki antoivat kuin yhdestä suusta kiitoksensa Kolin yleisölle, joka todellakin hiljentyi kuuntelemaan bändin settiä.Yhtye esitti Kolilla seuraavat kappaleet: Filles de Kilimanjaro, The Duke, Petits Machins, Flamenco Sketches, Someday my Prince Will Come ja Freedom Jazz Dance. Ja ylimääräisena jo äsken mainitun kappaleen Walking.
Koko konsertti jätti kuitenkin oudon tunteen lähes täydellisyydessään; oliko tässä heti kättelyssä kuultu vuoden paras konsertti . Ellei, niin ei se kaukanakaan ollut.
Mahtavaa Verneri Pohjola ja kumppanit!