Salo Jazz 2018 startti liekeissä

Kuvat: Olli Sulin

03.10.2018 11:48


Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet

Ilmiliekki kvartetti avasi Salo Jazz 2018 käynnistyskonsertista Kulttuuritalo Kivassa perjantaina. Yhtyeen solistina oli laulaja/lauluntekijä Emma Salokoski. Repertoaari fokusoi viisikon marraskuussa julkaistavaan albumiin Ligger du fortfarande i sängen?Sen materiaali on kokonaan ruotsinkielistä laulumusiikkia. Ilmiliekki oli kokenut henkilövaihdoksia, mutta selvisi kunnialla Salokosken projektista mutkattomalla tyylillään, joskin ehkä hieman ex tempore -hengessä.

Emma Salokoski

Tulevan levyn teksteissä on mm. Edith SödergraniaDan Anderssoniaja Elmer Diktoniusta. Nykypäivän runoilijoiden teksteissä kuvautuu myös nykyajan haasteita ja tuskaa. Ilmiliekin jäsenet ovat säveltäneet musiikkia Salokosken valitsemiin runoihin.

Nuorista ja kokeilunhaluisista jazzmuusikoista koostettu Ilmiliekki-kokoonpano sai uransa alusta asti paljon kiitosta poikkeuksellisen originellista lähestymistavastaan pohjoismaiseen jazziin. Palkittu yhtye on viime vuosina pysynyt hiukan syrjässä parrasvaloista, joten paluu polttopisteeseen oli oikein tervetullut.

Verneeri Pohjola

Bändin jäsenet ovat kukin tahoillaan luoneet omaa solistiuraa ja se on vienyt ajan. Tavallaan bändin Suomessa äkkäsi ensimmäisten joukossa Kalmisto (kontrabasisti Teppo Hauta-aho), joka kiinnitti kokeilunhaluiset nuoret Jazz@Opera -tapahtumaan.

– Mieluummin sitten päin seiniä kuin tavallista, Kalmisto linjasi tuolloin linjansa, kun keskustelin hänen kanssaan.

Eikä se menekään päin seiniä, päinvastoin. Paluu originaalikokoonpanon fiilikseen ja luomisvoimaan ei tietysti mennyt miehistövaihdoksen vuoksi aivan odotetusti. Erityyppiset energiat löysivät kuitenkin toisensa pienen haun (Sinä onnekasja Jag äger ingenting) jälkeen, ja intensiivinen ote tarttui muusikoihin.

Artturi Rönkä

Vaikeuksien kautta voittoon  

Drive tiivistyi konsertin loppua kohden ja bändi saavutti itsevarmuutta lisää. Jännittynyt olo heltisi ja tilalle tuli vapautuneisuutta. Näillä eväillä ei kuitenkaan ylletty vielä aivan toistensa haastamisen asteelle, hiukan kieli keskellä suuta mentiin, mutta oikein hyvä näinkin.

Eero Tikkasen kontrabasso meni jälleen melko suurin vapausastein. Vasen käsi on jo suorastaan arveluttava vapauksineen ja näkyvine peukaloineen, mutta soundi oli nyt parempi kuin se hänellä koskaan on vielä ollut. Jos sustainin saisi vielä vähän kestävämmäksi, niin kaikki kuulostaisi hyvältä – soitto joka tapauksessa on kehittynyt hurjasti.

Olavi Louhivuori

Verneri Pohjola otti itselleen pieniä vapausasteita tai sitten hän ei ollut vielä ehtinyt valmistautua tehtäväänsä. Pieniä korjausliikkeitä tuli sinne ja tänne. Egoisten– joka nähtävästi on sanomaltaan eräänlainen anekdootti marssimusiikin tapaan, itsekkyys sai kyytiä hoilaten jne. – sisälsi pitkähkön a cappella trumpettisoolon, jonka käheä soundi oli jälleen sitä parasta Verneriä.

Eero Tikkanen

Artturi Rönkä oli ottanut luontevasti paikkansa Tuomo Prättälän jälkeen, mutta pianon sointi harmillisesti hukkui rumpujen kapulasoiton alle. Olavi Louhivuori kyllä käytti kapuloiden lisäksi kaikkia muitakin soittotapoja, kuten huopanuijia, vispilöitä ja omia käsiään, mikä elävöitti soundia. Mahdollisesti hän käytti joitain muitakin soittotapoja, jotka menivät minulta ohi.

Lauluissa oli melko yksinkertaisia perusrakenteita, kuten pitkiä yhden soinnun kiertoja. Muusikoille ne ovat aina mahdollisuus, mutta vokalistille haaste.

Poluilla emme ole yksin 

Ruotsin kielen merkitys jäi hiukan heikosti argumentoiduksi, ainakin kuullun perusteella. Ehkä sille löytyy joku parempi motiivi levykuuntelun myötä. Tietenkin on arvostettavaa nostaa esiin suomenruotsalaisia runoilijoita, mutta Emma Salokosken persoonallinen lauluääni ei mielestäni pääse tämän aineiston parissa täysin oikeuksiinsa.

Kiitos loppuunmyydylle salille

Ei se mikään katastrofi ollut, mutta äidinkielenään suomea puhuva vain ääntää ruotsia toisin kuin riikinruotsalainen; ”suomea ruotsin sanoilla” ruotsalaisten mukaan. Eli pitkät vokaalit korostuvat, ääntämys on kulmikasta, paino sanojen ensimmäisillä tavuilla jne.

Pohjanmaan seudun kielenkäyttö on ruotsalaisten ehtymättömän pilanteon kohteena: he kutsuvat sitä mm. ”aadertton svenskaksi.” Sillä tavalla luku 18 Suomessa ääntyy ruotsiksi (ruotsalainen ääntää sen pehmeästi ”a´ton”). No niin, näin ei käynyt Ilmiliekin solistille; Emma Salokoski selviää kunnialla ruotsinkielisestä osuudestaan, muttei laulajana saavuta vieraalla kielellä parhaimpaansa.

Dan Anderssonin Spelman-laulusta pidin aivan erityisesti. Hieno hetki oli myös pelkän pianon säestyksellä esitetty laulu Älä pelkää pimeää, hauras ja vahva, yhtä aikaa. Samoin Souda, souda sinisorsaja Södergranin Zigenerskanja En fångeolivat koskettavia.

Balanssi ei miksauksessa ollut aivan parasta laatua, herkkien lauluosuuksien nyansseja peittyi yhtyeen musisoinnin alle. Niin sympaattinen konserttilokaali kuin Kiva onkin, se on hyvin hankalasti miksattavissa.

Emma Salokosken estradikäytännöissä oli tapahtunut selkeä muutos parempaan. Aiemmin esiintymisiä vaivannut sarkasmi ja tarpeeton pisteliäisyys olivat nyt poissa ja koko olemus oli kuin valoisampi. Poluilla emme ole yksin, kuten hän itsekin lauloi.  

Tulevan levyn nimisävelmä on viehättävä ja encorena mentiin Piirpauke -henkeen

kansanlaulun omainen karu kauneus ja heleä vokalistin ääni nostivat Emma Salokosken parhaat laulajan ominaisuudet esiin. Vokalisti innostui ilmaisussaan aina ylärekisteriin asti. Toisella jaksolla solistin ääni pääsi paremmin oikeuksiinsa, svengiä ja balladeita yhdistellen.

 

Salo Jazz 2018, Kulttuuritalo Kiva, perjantaina 28.9.2018
Emma Salokoski & Ilmiliekki

Emma Salokoski – laulu; Verneri Pohjola – trumpetti; Artturi Rönkä – piano; Eero Tikkanen – kontrabasso; Olavi Louhivuori – rummut

 

Takaisin
Translate »