Sole Azul – tangot uusiksi jazzin ehdoilla

Kuvat: Olli Sulin

14.07.2019 12:07


Sole Azul sai yleisön äimistelemään huimalla esityksellä.

Pellon perukoilta Lankojärveltä Helsinkiin on kulkenut harmonikkataiteilija Harri Kuusijärven muusikon tie. Kuusijärvi esiintyi Pori Jazzissa Koutus-yhtyeensä kanssa viime vuonna ja palasi takaisin, nyt Sole Azul trion kanssa. Koutus-yhtyeen musiikkia on kuvailtu avantfuusiohaitarijazziksi. Tarkoittakoon tämä sanahirviö sitten mitä tahansa, niin harvinaisen yllätyksellistä ja tavallisesta haitarinsoitosta poikkeavaa se oli joka tapauksessa. Tilaa löytyi runsaille improvisointijaksoille myös Sole Azulin esityksestä ja tangon vuoro oli taipua jazzin kiemuroihin.

Taiturimainen harmonikan käsittelijä Kuusijärvi on saanut rinnalleen keväällä 2017 perustamaansa Sole Azul -trioonsa vankan kotimaisen jazzin valiokaksikon, saksofonisti Pauli Lyytisen ja kontrabasisti Eero Tikkasen, molemmat tuttuja nimiä monista Porissa aikaisemminkin esiintyneistä orkestereista.

Sole Azul trion johtaja haitaristi Harri Kuusijärvi.

Harrin kertomana trion syntytarina oli aika erikoinen. Vieraillessaan Argentiinassa Azulin kaupungissa maaliskuussa 2017 tangoteatterikiertueella esiintymässä varkaat veivät hänen soittimensa. Siitä kimpaantuneena hän päätti puolestaan viedä heiltä tangon ja tehdä siitä omansa.

Näin syntyi Sole Azul trio, mikä on esityksillään kyntänyt tangolle uuden flirttailevan fuusiovaon jazzin kanssa. Tango on nyt kiskottu Argentiinan pampan juurakosta perustuksistaan ja kylvetty lujasti suomalaiseen metsäiseen maaperään, missä se viihtyy hyvin talven luminietosten alla voimia keräten ja heräten taas toistuvasti kohti uusia seikkailuja.

Kun Harri palasi kotiin ilman soittimia, oli aika keksiä jotain tilanteen palauttamiseksi. Hän ryhtyi pukemaan kokemuksensa kirjoitettuun muotoon ja soitteli pianoa kotonaan. Tämän tuloksena ilmestyi tämän vuoden helmikuun alussa Triolta esikoisalbumi Quasi Tango, mikä sisältää pääosin Harri Kuusijärven sävellyksiä, mutta Eero Tikkanen, Ville Vokkolainen ja Unto Mononen ovat mukana levyn kappaleissa yhdellä sävellyksellä kukin. Kappaleista huokuu tangon sanoma, mutta uudet ja vanhat kappaleet ovat vapaasti jazzhengessä sovitettuja suomalaisia ja argentiinalaisia tangoja.

Pääaiheena kaikessa on tango, mutta omanlaisessa viitekehyksessä improvisoinnille annettiin vapaata tilaa runsaasti. Sitä kautta löytyi uutta uraa, mitä seurata ja tehdä omia päätöksiä, unohtamatta tangon ominaispiirteitä. Ne liikahtelivat taustalla kaiken aikaa esityksen oleellisena pohjaosana. Juuri improvisaation osuus oli se ratkaisu, millä tangosta saatiin jazzillinen osa liikkeelle melodiallisuutta ja harmoniaa unohtamatta.

Saksofonin monitaituri Pauli Lyytinen.

Kuusijärven ”kurtun” käsittely oli mukaansatempaavan omintakeista, vetävää, maittavasti ryöpsähtelevää. Soitto kulki laajalla sektorilla seesteisestä mietteliäisyydestä rennosti purskahtelevaan voimalliseen ryöpytykseen, missä haettiin harmonikan äärirajoja. Erinomaista vetovoimaa, lumoavaa imua, mistä kuulija ei voi olla innostumatta.

Vuoden 2017 Pori Jazzin Ted Curson -palkittu Pauli Lyytinen intoutui repsikkaan rosoisiin irtiottoihin, mistä Kohta Pasahtaa ja Azulin Iltapäivä olivat reipasta näytöstä siitä kuinka voidaan irrottautua hetkestä teemasta omille teille. Toisaalta taas Jaakko Laitisen On Haaveet Haaveita osoitti hänen ehtymättömän taitavan luomisvoimansa syvämietteisen melankolian tulkitsijana.

Kontrabasson free-muotoilut tunteva Eero Tikkanen.

Eero Tikkanen hankasi jousella paksukielisestä bassostaan raastavan rakeisen pariminuuttisen alkutahdin kappaleeseen Kohta Pasahtaa ja piti yllä kaiken aikaa jännitteistä kuviokelluntaa sorminäppäryydellään. Uhkuva matalaääninen hengästyttävä puhkunta ja ähke etenivät tauotta taustalla salaperäisesti tykyttäen.

Ville Vokkolaisen Umay? oli upea näytös ja osoitus siitä miten hienolla yhteispelillä koko kolmikko äityi hillittömän rötöstelevään matkantekoon. Vastakkainasettelut herkän kauniista ja upottavasta mietinnästä suorastaan syöksähti yhtäkkiä päälle kuin panssarijuna voimallisena hyökkäyksenä ja hurjan riehakas soittimien improrääkkäys Harrin ja Paulin keskinäisessä otatuksessa pääsi vapaasti valloilleen ylittäessään asianmukaisen sallittavuuden rajapinnan. Ai, ai, huh, aargh……… mitä herkkua.

Mielenkiintoinen kokonaissuoritus sai vannoutuneenkin jazzin harrastajan ymmärtämään, että tango on löytänyt paikkansa Sole Azulin käsittelyssä myös jazzin rakenteessa. Kolmikko teki sen salaperäisen taitavasti ja kietaisi samalla kuulijan mukaan tunnelmaan, missä jazzin henki oli kaiken aikaa läsnä.

Mutta, mutta uskomatonta……aina vaan paranee, vaikka olen kuullut näitä soittajia useaan kertaan, niin tiesin mitä odottaa, mutta voi hyvänen aika sentään mitä ”jätkät” tekivät tällä kertaa, vetäisivät aivan järjettömän hämmästyttävän setin, ällistyksellä ei ollut mitään rajaa. Mieletöntä tekemistä, ei voinut kun kauhusta yrittää henkeä pidätellen ottaa vastaan aina vain runtelevampaa soittimien äänimahdollisuuksien avaamista. Ei tätä oikein pysty käsittämään mistä tämä kaikki energinen lataus löytyy.

Osa yleisöstä oli aivan äimän käkenä ja suosion osoitukset olivat mahtavat. ”Pojat” joutuivat tulemaan takaisin lavalle ja Harri lupasi vielä heidän soittavan lyhyen kaavan mukaan Unto Monosen Lapin Tangon lisämausteeksi hieman leppoisammalla perinteisemmällä tavalla. Joo, joo….. ei voi kuin kiittää soittajia aivan mahtavasti tunnelman luonnista….. parasta pitkään aikaan… tätä on helppo makustella jälkikäteen ja odotella seuraavaa tapaamista.

Pori Jazz 2019 Kirjurinluoto, Poriljonki, lauantai 13.7.2019
19:00 Sole Azul

Takaisin
Translate »