Tepon Klubilla jazzia koko lauantai-iltapäivä

Kuvat: Olli Sulin

03.10.2019 19:09


Bizzarre baari oli täynnä väkeä kaikkien kolmen settin aikana.

Rumpali Teppo Mäkynen kuuluu SaloJazzin vakiovierailijoihin ja esiintyjiin, jolle on luotu ohjelmistossa nykyään eräänlainen rakentajan rooli. Mikäpäs siinä, kotimaisen jazzin merkittävimpiin tekijöihin kuuluva Teppo on kotoisin Salosta, missä hänet tunnetaan hyvin ja varmasti hän tulee itsekin mielellään vuosittain paikalle.

Jos muistellaan hieman SaloJazzin historiaa muutama vuosi taaksepäin Tepon osuutta lähestyen, niin mieleen tulee vuosi 2015, jolloin Teppo sanoi, ”tämä on suuri ilo itselleni saada esiintyä pitkästä aikaa näin virallisesti omassa kotikaupungissani”. Serenity Ensemblestä ”lohkaistu” kolmikko Teppo Mäkynen, Jukka Perko ja Antti Lötjönen käytti nimeä TM3. Trio ei ollut oikeastaan esiintynyt virallisesti sitä ennen ollenkaan ja siitä muotoutui sitten jälkeenpäin Jukka Perko Tritone.

Kirjoitin silloin ”Tepon kapulat heilahtelivat rumpujen kalvoilla, reunoilla ja rakenteissa. Välillä pelkät kädet ja sormet toimivat palikoina. Soolot avautuivat rennon hauskasti limittäin ja putkahtivat esiin sitten kolmen soittajan yhtenäisenä kokovartalotyöstönä.  Ei jatsi tästä paljon parane, liikuttiin ylärajoilla, maailmanennätyskorkeuksissa urheilutermein sanottuna, hienoa yhteispeliä ja taidokasta tekemistä kokonaisuudessaan”.

Vuonna 2016 Teppo soitti Salossa Verneri Pohjola Quartetissa, minkä vuonna 2015 ilmestynyt Bullhorn-albumi sai ylistäviä arvosteluja ja siivitti yhtyettä huimaan vetoon. Vuonna 2017 Teppo Mäkysen johtama 3TM-yhtye (saksofonisti Jussi Kannaste ja basisti Antti Lötjönen) esiintyi Salossa Jazz-Emman voittaneen Form-albumin julkaisukeikalla. Trion musiikin kehys muotoutui Mäkysen originaalisävellyksistä, joiden akustispohjainen rakenne sai tuekseen samplerin elektronisen säröisen värinän. Näin eri aineksien yhteen sulautuminen kuljetti kuulijoita äänimaisemassa, missä akustinen minimalismi ja jännitteinen sähköinen ilme kohtasivat muodostaen sopuisan keskinäisen symbioosin.

Viime vuoden festivaalilla Teppo piti Bar Bizarressa eräänlaisen workshop-matinean, mitä varten hän oli koonnut yhteen nuorista soittajista koostuvan Connect Quartetin. Esitys kulki jazzstandardien soitellen ja siihen liittyi oleellisena osana vapaamuotoinen keskustelu soitettujen kappaleiden taustoista.

Tänä vuonna jatkettiin vähän samalla ajatusteemalla, mutta eri ryhmällä. Tepon ”liidaama” 3TM miehitti nyt Bar Bizarren, mistä muodostui Tepon Klubi koko lauantai-iltapäiväksi.

3TM aloitussetin kuvioita muodostamassa.

Trio esitti kolme erilaista settiä tunnin väliajoin. Klubille oli vapaa pääsy, mutta tilan koko rajoitti yleisön määrää. Paikkavaraukset olivat tarpeen, sillä kaikki setit varattiin etukäteen täyteen.

Puoliltapäivin alkanut ensimmäinen setti oli omistettu balladeille, toinen yhtyeen omalle musiikille ja viimeinen mentiin Thelonius Monkin musiikin parissa.

Ensimmäinen setti keskittyi pääasiassa tuttujen jazzstandardien esittämiseen balladiversioina. Toki kaikki neljä, pitkinä versioina soitetut kappaleet, olivat pohjimmiltaan balladeja, mutta 3TM loihti niihin myös ”omiaan” liikkuen vapaasti myös improvisoinnin parissa.

Aloituspuheessaan Teppo tiivisti ajatuksensa ohjelmarakenteesta seuraavasti:

– Tämä setti mennään hyvin vapaamuotoisesti eteenpäin vähän viime vuoden tyyliin. Jos teillä tulee jotain mieleen biisien välissä, mitä haluaisitte tietää kappaleista, niiden taustasta tai ylipäätänsä jazzin rakenteista, niin tällainen keskustelu on hyvin tervetullutta. Varsinkin, jos joku haluaa tietää mitä me tehdään ja miksi näin, voitte kysellä mistä tahansa liittyen jazzmusiikkiin. Nyt on hyvä mahdollisuus siihen. Jazzmusiikin hieno puoli ja välillä ehkä myös ongelma on se, että tarvitaan pitkäjännitteisyyttä. Kappaleet saattavat olla pitkiä ja pitää olla valmis kuuntelemaan pitempään kuin kaksi minuuttia viisitoista sekuntia, mihin on totuttu tavallisten nykymusiikkiesitysten kohdalla.

Aloituskappaleena yhtye soitti hyvinkin tutun Jerome Kernin säveltämän Broadway-musikaalista Very Warm for May tunnetun All the Things You Are, mikä on juuri sellainen, mitä paljon soitetaan erilaisissa jazzjameissa. Teppo kertoi heidän soittaneen sen paljon hitaammin kuin sitä yleensä soitetaan.

– Herättikö esitys mitään kysyttävää? Teppo jatkoi. Olemme jonkin verran miettineet etukäteen, mitä soitamme ja mitä niillä etsitään. Jazzmusiikki on soittamista ja etsimistä. Tässä olivat etsinnät kohdillaan meidän mielestä.

Tukevasti purjehtinut Billy Strayhornin Chelsea Bridge antoi Tepolle mahdollisuuden taiteilla huopapalikoilla hieno rumpusoolo loppuun. Suoraan perään kuultiin John Coltranen vuoden 1964 Cresent -albumilta valikoitunut kappale Lonnie’s Lament. Tepon sanoja muotoillen kysymyksessä ei ollut ehkä kovin hyvin balladin kuosiin tukeutuva kappale, mutta herkkä kuitenkin.

Kun mitään kysymyksiä ei tässäkään vaiheessa vielä ollut kenelläkään mielessä, niin Teppo kertoi tähän liittyen tarinaa opiskeluajoista.

– Antti muistutti tässä siitä ajasta, kun itse opiskelimme Sibelius Akatemian jazzosastolla. Paikalla saattoi olla joku ulkomainen hieno soittaja pitämässä Master Classia, opetustuokiota. Hänen antaessa tilaa kysymyksille, niin kaikki katselivat sinne pulpetin alle, ettei vain joutuisi puhumaan. Toivottavasti tämä musiikki antaa sitten vastauksia aiheisiin, mitä ajatuksia tuli mieleen, niin ei tarvitse niitä sanallisesti esittää.

Matthew Loveland ”Matt” Dennis kirjoitti 1940- ja 1950-luvulla useita menestyskappaleita mm. Frank Sinatralle toimiessaan Tommy Dorseyn orkesterin säveltäjänä ja sovittajana. Yksi näistä oli 1941 julkaistu Everything Happens to Me, mikä on kuulunut monen suuren tähden ohjelmistoon aikojen saatossa. Nyt se kuultiin 3TM -yhtyeen balladiversiona Bizzarren lavalla ensimmäisen setin päätteeksi.

Ulkona ollut kaunis, voisi sanoa jopa erikoisen lämmin, aurinkoinen syyssää oli innoittanut salolaisia suuntaamaan askeleensa samanaikaisesti pidetyille Salon markkinoille. Markkinatori oli levittäytynyt aivan Bizzarren nurkan takana Uskelanjoen molemmille reunoille ja väentungos oli melkoinen. Siellä torilla ehti hetken kuljeksia ennen kuin jazz pääsi uudestaan vauhtiin.

Teppo Mäkynen johdatteli trioaan monipuolisessa kolmen setin jazzkattauksessa lauantai-iltapäivän puhteeksi.

Tunnin tauon jälkeen toisen setin teemana oli 3TM trion oma musiikki. Kuten Teppo sanoi, setti sisälsi myöhemmin tänä syksynä ilmestyvän yhtyeen toisen Lake -albumin sekä vanhempaa ennen esitettyä materiaalia.

– Ilo olla täällä Salossa taas. Kerroin just tässä tyypeille jo aikaisemmin miten tärkeä tämä markkinaviikonloppu oli silloin kun olin pieni. Se oli aina vuoden kohokohta, kun markkinat tulivat Saloon. Se oli jotain niin hienoa, kun pääsi sinne pyörimään eri laitteisiin. Tärkeintä oli se pyöriminen ja erityisen jännittävää oli katsoa miten isot pojat hakkasivat nyrkkipalloa. Se oli tosi siistiä. Mutta nyt ei hakata nyrkkipalloa, vaan aletaan soittaa.

Aloituksena kuultu Lake on yhtyeen tänä syksynä ilmestyvän uuden albumijulkaisun nimi. Soitto kulki minimalististen kellopeliosioiden ja rauhallisen huopakapuloiden täydentämän kevyen symbaaleiden helinän kautta teeman rytmisen tiukaksi yhteissoitoksi. Pienet hetkittäiset tauot jakoivat soittoa uusiin vapaisiin taidekehyksiin rytmityksen vaihtuessa alinomaa pikkuhiljaa etenevästä herättelystä omintakeiseksi freen ominaispiirteitä saaneeksi kiihkeän kihelmöiväksi rytmileikittelyksi. Saumaton yhteissoitto jatkui pitkään ja loppujen lopuksi Laken jälkeen 3TM soitti samaan ”putkeen” myös aikaisemmalta Form-albumilta tutut kappaleet D ja Stars.

Tästä matka jatkui kappaleella Five New Dukes, missä minimalistisen yksinkertaiseen toistoon perustuvalla tehokeinolla saatiin loppujen lopuksi aikaiseksi varsin koukuttavan reipashenkinen, yllättävän rytmikkäästi ryöpsähtelevä ja täynnä värinää oleva hauskankuuloinen iloinen kokonaispaketti.

Edellisen setin aikana kukaan ei uskaltanut avata suutaan ja kysellä mitään jazzin olemuksesta, niinpä Teppo otti uudestaan puheeksi asian.

– Edellisen setin yleisö oli jotenkin rauhallinen ja ujo, eikä mitään uskallettu kysyä. Nyt voisi joku kysäistä jotain musiikkiin liittyvää tai ihan mitä vaan, jos joku asia jäi askarruttamaan. Tämä on tällainen vapaa tilaisuus. Nyt on viimeinen mahdollisuus kysyä.

Jussi Kannaste hallitsee minimalistiset saksofonikuvioinnit.

Niinpä joku uskaltautui kysymään oliko tämä tiukkaan sävelletty kappale? Siihen Tepon vastaus oli ”ei, kyllä me jouduimme laitamaan siihen omiamme joukkoon aika lailla, toisaalta kappaleen moodi ja raamit olivat tarkkaan harkittuja, mutta sitten siinä oli paljon tilaa tehdä asioita uudella tavalla ja uusin ideoin. Kyseessä oli erilainen versio, mitä yleensä soitamme”.

– Yhtyeen idea on sellainen, että mukana yleensä on sämpleri ja elektroniikkaa, millä me väritämme tätä musiikillista pohjaa, jotta saataisiin erilaista tunnelmaa mukaan. Tänään olemme soittaneet kaiken pelkästään akustisina versioina. Toisinaan on hauskaa ja haasteellisempaa soittaa akustisesti, kun rakenteesta puuttuu sellaiset meille tutut ulkoiset elementit, joita olemme tottuneet käyttämään. Se tietenkin vaikuttaa siihen miten me soitetaan.

– Jussin ja Antin kanssa on aina äärimmäisen kiva soittaa. Heidän kanssaan jazzmusiikille olennainen ”juju” eli improvisointi ja etsiminen toimivat vaivattomasti. Meillä on kappaleille sovitut raamit olemassa ja sitten etsimme olemassa oleville elementeille uusia järjestyksiä. Molemmat soittajat ovat erinomaisia omien soittimiensa hallitsijoita, joille musikaalisuus ja estetiikan ymmärtäminen ovat hallinnassa, raameja kunnioitetaan, mutta samalla uskalletaan tuoda niiden puitteissa mukaan uusia asioita. Tämä on oikeastaan se ydin, mitä me yritämme tehdä. Se siitä, soitetaanko vielä jotain.

Yleisö tietenkin halusi kuulla lisää. Teppo asetti ison rummun kalvolle kankaan lisäpellin oheen ja siitä homma jatkui näkemykseni mukaan uudestaan Five New Dukes -teemalla uusin variaatioin. Ääneen tuli lisäsäröä ja kankaan avulla madallettua vaimeampaa äänen värinää. Tämän päätteeksi Teppo jatkoi puhettaan.

– No niin, kävimme tässä vielä pienen budjettiriihen tietääksemme paljonko on vielä varaa jatkaa (tarkoittaen tietenkin aikaa). Kiitos, että olette tulleet paikalle. Voisimme soittaa lopuksi aivan uuden kappaleen Pile of Broken Dreams. Tämän taustat ovat syntyneet mentorini ja suuren idolini DJ Shadow’n (Joshua Paul Davis) musiikillisesta tuotannosta. Kyseessä on yhdysvaltalainen DJ-muusikko, joka tunnetaan kokeellisesta sämpläyspohjaisesta hip hop/trip hopista. Hän tekee omaa mielenkiintoista instrumentaalista musiikkiaan sämpläten muiden tekemästä vanhasta musiikista kappaleiden osia ja liittänyt niitä toisiinsa, eli varastanut toisten musiikkia laittaen niitä uuteen järjestykseen 1990-luvun puolivälissä. Hän on ollut kova vaikuttaja itseeni.

– DJ Shadowsta on olemassa dokumentti, missä hän ostaa levykauppojen kellareista vanhoja levyjä, joista hän sämpläsi ensimmäisen Endtroducing -levynsä. Hän on sämplännyt mm. Pekka Pohjolan materiaalia, mikä on ilmeisesti löytynyt sieltä jostain varastosta. Dokumentissa näkyy, että kellarissa on aivan järjetön määrä LP-levyjä, siis pinoja pinojen vieressä. Siinä DJ Shadow katselee niitä pinoja ja sanoo, täällä on paljon ”rikkoutuneita unelmia”, mitkä ovat syntyneet siitä, kun ihmisillä on ollut halu tehdä musiikkia ja levyjä täydellä sydämellä. Kuitenkin ne päätyvät lopulta sinne kellareihin. Näistä tausta-aiheesta on mielessäni syntynyt tämä biisi. Meillä ei ole nyt kuitenkaan pelkkiä rikkoutuneita unelmia, vaan meillä on ihan ehjiä unelmia soittaessamme tämän kappaleen.

Tähän, lähtökohtaisesti hieman surulliseen ja hetkittäin voimallisemmaksi muuttuneeseen soittoon, päättyi 3TM trion toinen iltapäiväsessio.

3TM -trion lauantai-iltapäivän kolmas ja viimeinen sessio pureutui Thelonius Monkin musiikilliseen perintöön. Kaksi vuotta sitten hän oli monien yhtyeiden ja muusikoiden jazzohjelmistoissa runsaasti esillä, kun hänen syntymästään oli kulunut 100 vuotta.

Antti Lötjösellä oli työntäyteinen lauantaipäivä Salossa, kun hän soitti vielä illalla Jeff ”Tain” Wattsin triossa.

Monkhan oli yksi 1940-luvun alkupuolella perinteisen jazzin rinnalle päätä nostaneen uuden aallon, bebop-kauden, luojista ja vaikuttajista.  Bebopin syntyyn vaikutti varsinkin mustien soittajien piirissä halu esittää jotain haastavampaa kuin tanssi- ja viihdemusiikkina pidetty perinteinen jazz tarjosi. Bebop oli tyylilajiltaan täysin erilaista ja sen vuoksi se aiheutti jazzmaailmassa vastakkainasetteluja ja jakoi lopulta muusikot tavallaan eri leireihin, ”modernisteihin” ja perinteisen jazzin kannattajiin, ”traditionalisteihin”.

Thelonius Monk oli varsin outo hahmo, ristiriitainen ja omaperäinen persoona, jonka musiikki jakoi kuulijakunnankin kahtia. Uudistusmieliset ”fiilistelijät” ja undergroundin hämäräperäisyyden verhoon lumoutuneet kuulijat vannoivat hänen nimeen. Vastustajat taas pitivät häntä liian omintakeisena radikaalina omalaatuisine temppuineen.

Kaikesta kumouksellisuudestaan huolimatta hänen on täytynyt olla erinomainen säveltäjä, jos ajatellaan kuinka niin monista hänen sävellyksistään saavat edelleen tilaa muusikoiden ohjelmistossa ja nykyjazzinkin harrastajien piirissä.

Niinhän sitä on sanottu, että jokaisessa jazzkonsertissa pitää olla ainakin yksi blues mukana. Nyt kävi niin, että sellainen kuultiin heti kolmannen setin alkajaisiksi. Straight, No Chaser oli suoraviivaisen selkeää jazzia, mikä alkoi Tepon vahvalla rummutuksella ja jatkui Jussin pitkällä saksofonisoololla vaihtuen Antin basson työstöön. Siitä jatkumo eteni selkeänä keskinäisenä vuoropuheluna aivan perinteiseen tapaan. Tepon mukaan he eivät soittaneet kuitenkaan kappaletta niin selkeästi alkuperäiseen tukeutuen, koska siitä ei ollut sovittu mitään etukäteen, joten improvisoinnille jäi paljon tilaa.

Seuraavaksi Teppo lupasi jotain vähän vaikeampaa. ”Jazzmusiikin tarkoitushan on tiputtaa ensin yleisö ja sitten soittokaverit. Paras soittaja on sitten se, joka pystyy sen tekemään parhaiten.”  Tästä vaikeammasta päästä seurasi Monk’s Dream. Mielestäni se oli varsin yksinkertainen, erittäin virkistävä, mutta samalla vahvasti ylös alas purkautuva monkmainen kulmikkuus säväytti.

Seuraavana kuultiin ehkä yksi Monkin eniten kuultuja kappaleita, tunnetuimpia joka tapauksessa. Balladipohjainen ’Round Midnight luotaa aina syvällisiä kaivantoja. Tällä kertaa Kannasteen hiljalleen vuodatteleva saksofoni oli tulkitsijan roolissa.

Sanoisinko tyypilliseen monkmaiseen tyyliin erikoisesti hyppelehtien sinne tänne epäjärjestyksessä kurvaillen särmikkäänä pompotteleva Evidence -kappaleen loputtua kaivattiin yleisöltä taas kysymyksiä aihetodisteista, mutta niitä ei tullut.

Bebop on tyylisuunta, jonka luonteenomaisia piirteitä ovat nopea tempo sekä kappaleen harmoniseen perusrakenteeseen ja melodiaan perustuva improvisaatio. Tätä mallinnusta saattoi edustaa ryhdikkään rehevästi ja reilun menevästi liikahdellut I Mean You. Siinä oli sellaista juurevaa ja selkeän mutkatonta rypistystä alusta loppuun.

Setin loppuun saatiin vielä kuulla vaikuttavan voimakas, ylellisen ponnekas, ryhdikkään arkailemattomasti ja ylevän tyylikkäästi esitetty Reflections. Yllätys, yllätys, niin eihän yleisö halunnut kolmikkoa näin helpolla päästää ”jäähylle”. Näin 3TM palasi lavalle ja saatiin lopuksi vielä kuunnella yksi ylimääräinen. Mikäli oikein ymmärsin, niin se oli jotain rytmikästä, olisikohan ollut Rhythm-a-Ning. Ainakin Monkin omassa versiossa https://youtu.be/6Di_mswqhLU siinä vauhdikkuudessa aukeaa ovet ja ikkunat paineen alla.

SaloJazz Festival lauantai 28.9.2019
Bar Bizarre
12.00, 14.00 ja 16.00 3TM (Jussi Kannaste – tenorisaksofoni, Antti Lötjönen – kontrabasso, Teppo Mäkynen – rummut)

Takaisin
Translate »