Vahvaa improvisointia laajalla skaalalla

Kuvat: Matti Komulainen

14.12.2019 11:04


Porgy & Bess on paitsi Wienin, myös maailman tunnetuimpia jazzklubeja. Joulukuussa siellä soitettiin Kick Jazz, joka esitteli itävaltalaista improvisoittua musiikkia laajalla skaalalla.

Kick Jazz 2019, Porgy & Bess Jazz & Music Club 9.–10.12.2019, Wien, Itävalta.

Tuore improvisoitu musiikki avasi joulukuisen viikon Wienissä. Itävallan pääkaupungin maineikkaassa jazzklubissa Porgy & Bess lavalle astui kuusi uutta ja nousevaa esiintyjää. Kattaukseen sisältyi perinteisten jazzmuodostelmien lisäksi kaikkea intiimistä soolosellokonsertista kipinöivään elektroon.

Porgy & Bessin ovet ovat auki ympäri vuoden.

Music Austrian jazz-spesialisti Helge Hinteregger oli koonnut neljänteen Kick Jazziin eklektisen valikoiman musiikkia ja sen tekijöitä. Vaikka kokoonpanot vaihtelivat yhtä lailla kuin kuultu musiikki, tarjontaa yhdisti tuoreus, improvisointi ja yllätyksellisyys.

Sekä maanantai- että tiistai-iltana Porgy & Bess Jazz & Music Clubin lavalle astui kolme esiintyjää. Kukin sai puolisen tuntia aikaa esitellä ideoitaan konsertin muodossa. Järjestely mahdollisti keskittyneen paneutumisen kuhunkin ohjelmanumeroon ilman maratonsoittajaisten tuottamaa uupumusta. Ohessa oli mahdollista myös tavata artisteja rennon epämuodollisissa puitteissa.

Porgy & Bessin sali on kaksikerroksinen. Akustiikka on laadukas ja musiikin kuulee joka soppeen ilman luukutusta.

Oman lisänsä Kick Jazziin toi se, että oli tapahtuma avoin kaikille kiinnostuneille. Heitä tuntuu Wienissä riittävän, sillä kahteen kerrokseen levittäytynyt klubi täyttyi kumpanakin iltana. Sen myötä keikoille muodostui aito livetunnelma, josta loisti poissaolollaan joidenkin showcase-esittelyjen kankeus ja ammattitarkkailijoiden läsnäolon aiheuttama ylimääräinen jännitys.

Porgy & Bessin Christoph Huber tunnetaan tarkkavainuisena ohjelmapäällikkönä

Itävallassa musiikilla on vankka, historiallinen asema. Siellä ovat vaikuttaneet monet eurooppalaisen sävelperinteen keskeiset vaikuttajat Wolfgang Amadeus Mozartista Anton Bruckneriin.

Myös jazzin juuret ulottuvat syvälle. Esimerkiksi pasunisti Paul Zauner, saksofonisti Harry Sokal, viulisti Rudi Berger sekä veljekset, kitaristi Wolfgang Muthspiel ja pasunisti-pianisti Christian Muthspiel, edustavat pitkän linjan itävaltalaisia jazzin ammattilaisia. Vastaavasti vaikkapa pianisti David Helbock Random/Control-yhtyeineen ja vauhtitrio Edi Nulz ovat tämän hetken kuumia nimiä uusimman improvisoidun musiikin saralla laajalti Itävallan ulkopuolellakin.

Leveää pensseliä, syvää tulkintaa

Sketchbook Quartet käynnisti neljännen Kick Jazzin.

Porgy & Bessin ohjelmapäällikkö Christoph Huber avasi neljännen Kick Jazzin kuuluttamalla lavalle Sketchbook Quartetin. Ilmassa oli aidon tapahtuman hyvää hytinää, sillä katsomoa täytti lipunlunastaneiden lisäksi kolmattakymmentä kutsuvierasta manner-Euroopan lisäksi Britanniaa ja Pohjoismaita myöten. He olivat saapuneet Wieniin paitsi tutustumaan tuoreisiin toimijoihin, myös kiinnittämään esiintyjiä klubeihin ja festivaaleille, joita he edustivat.

Avausakti Sketchbook Quartet yhdistää absurdeja huomioita no wave -lähestymistapaan. Kaikki rhythm’n’bluesista reggaen kautta postrockiin ja afrobeatiin sujuu, sillä sekä roots-tuntemus että burleski-visio ovat hallussa. Nelikon albumin When Was the Last Time?:n avausraita Ashley sopisikin dadaistisine pyörityksineen vaikkapa jonkun toistaiseksi vielä tekemättömän Quentin Tarantino -leffan soundtrackille.

Sketchbook Quartetin Daniel Moser hyödynsi bassoklarinetin mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti.

Muutenkin kopla hyödynsi sämpläilyä ja laiteteknistä briljeerausta setissään pitkin matkaa. Ohessa höpötettiin ja puhkuttiin puhallinten suukappaleen kautta mikrofoniin: saksofonisti Leonhard Skorupa ja bassoklarinetisti Daniel Moser ottivat näin soittimistaan kaiken irti. Bassoklarinetti tasapainotti äänikuvaa ansiokkaasti alinta rekisteriä hätyyttäneellä murinallaan. Kahden puhaltimen strategia samalla rikastutti bändin sointia oleellisesti.

Musiikki ei jäänyt soonisten kuriositeettien väläyttelyksi, sillä myös sekä kitaristi Andi Tausch että rumpali Konstantin Kräutler tuottivat oman, oleellisen osansa kvartetin kokonaissaundiin. Ulosannista jäikin mieleen yllätyksellisyys, joka törmäytettiin genrepakoiseen ja tässä-ja-nyt-syntyiseen vinhaan pyöritykseen.

Sophie Abraham ammensi aineksia musiikkiinsa syvistä lähteistä Wienin Kick Jazzissa.

Sophie Abrahamin Cello Solo -ohjelma perustui värikkääseen kudelmaan ideoita. Niitä hän kanavoi kuuluville sellon lisäksi vokaalitekniikallaan. Abraham työsti sointiaan erilaisin sähköisin keinoin käyttäen omaa ääntään osana soivaa kokonaisuutta luupaten ja efektoiden luovaa virtausta.

Esimerkiksi Vincent Courtois, sellojazzin Jimi Hendrix, on vienyt soittimen hyödyntämistä harppauksin eteenpäin samassa hengessä. Ja kuten ranskalainen, myös Abraham noudatti prosessoinnissa hienovaraisuutta niin, että sisältö meni aina muodon edelle.

Abraham purki musiikkiinsa tosielämän kokemuksia tragedioita kaihtamatta. Esimerkiksi lumivyöryssä menehtyneiden veljien muisto oli sulautunut sävelilmaisun emotionaaliseen rekisteriin. Kaikki tuo kasvatti latausta dramaattiseksi.

Tubonika työsti sointinsa haitarin ja tuuban rekisterein.

Soinnista tunnisti niin ikään sekä kansanmusiikkimaiset sävyt kuin Bachin läsnäolon. Kokeiluillaan Abraham houkutteli myötäelävään kokemiseen ja tiivis rupeama tuntui meditatiiviselta matkalta niin tunteisiin kuin moninaisiin sävyskaaloihin.

Moniulotteisuus oli kirjattu niin ikään Tubonikan dna:han, joka rakentuu Jonny Kölblin haitarin ja Tobias Weißin tuuban ympärille. Brittipuhaltaja Theon Cross on nostanut tuuban nuoren polven soittajien tietoisuuteen: hiphop-henkinen tykitys ja efektoitu hönkä ovat omiaan tuuppimaan liikettä kuuntelijaan.

Kick Jazzin avausillan päätösakti on kuitenkin lähtökohtaisesti folk-duo, jonka ilmaisu on kuulemma kuin suoraan eteläisen Steiermarkin alueen itävaltalaista kansanmusiikkia, ei niinkään heijastetta lontoolaisten hipsteririnkien aktiviteeteista.

Visuaalisuus on oleellinen osa Rdeča Raketan showta.

Sen myötä Tubonikan soitteet kytkeytyvät Sloveniaan, johon eteläisin osa Steiermarkia liitettiin toisen maailmansodan jälkeen Jugoslaviaa kartalle piirrettäessä. Balkanilainen untza-untza jäi kuitenkin hyvin etäiseksi sukulaiseksi kaksikon ulosannille. Pikemminkin tuuban ja haitarin balansoitu työstö toi mieleen vaikkapa Katalonian hillitymmän cobla-perinteen.

Kun keikan lopulla lavalle istahti flyygelitorven soittaja Markus Krofitsch, palat loksahtivat kohdalleen. Silloin kuulosti, että duosta täydentyi aito bändi sävykkäine sointeineen. Myös Astor Piazzollan mielenmaisemasta muistuttaneet juonteet toimivat Tubonikan musiikin eduksi työnäytteissä.

Tuhtia pulssia, vapaata lentoa

Rdeča Raketan Maja Osojnik on vahva lavapersoona.

Tiistain konserttisikermän korkkasi Rdeča Raketa. Maja Osojnik vastasi kokoonpanossa laulusta, live-sämpläämisestä, dj-cd-soittimesta sekä monenmoisista sähköisistä vimpaimista. Matija Schellanderin kontolla olivat modulaariset syntetisaattorit ja läppäri. Graafinen taiteilija Anton ”Patrick K.-H.” Iakhontov visualisoi konseptin erilaisin animaatioin sekä valo- ja kuvamanipuloinnein.

Rdeča Raketan rasahteleva, suriseva ja ujeltava eksperimentointi muistutti paikoin Mika Vainion ja hänen aiemman työyhteisönsä Pan Sonicin / Panasonicin lähestymistavasta. Niissäkin musiikki muotoutui aina kunkin esitystilanteen mukaan ja ehdoilla.

Sain Mus vei ajatuksia klassiseen ja brasilialaiseen musiikkiin.

Koneet, livesämpläys ja muu operointi generoivat ilmoille runsaasti soivia elementtejä mutta Osojnik kapellimestaroi kokonaisuutta hallitusti. Asenne peilasi samalla modernia länsimaista naista toteuttamassa identiteettiään ja impulssejaan. Jokunen poikkeuksellisen alas ulottunut taajuuspiikki ja rähäkkä bassomurahdus kasvattivat esityksen iskevyyttä rave-teknon suuntaan, mutta kokonaisuudesta kanavoitiin kokeellista ja kompromissitonta sähköistä avantgardea taustalle projisoidun aineiston niveltyessä mainiosti musiikkiin sitä täydentäen ja aksentoiden.

Purple Is the Color edusti Kick Jazzin jazzeinta antia

Sain Musin vertailukohtia voisivat olla klassinen brasilialainen kitaramusiikki sekä eurooppalaiset kamariorkesterit – duo kun operoi osuutensa akustisesti sellolla ja kitaralla. Kitaristi Philipp Erasmus ja sellisti Clemens Sainitzer avarsivat oletussointiaan kuitenkin vähäeleisesti erilaisin signaalinmuokkaimin.

Lisäksi kaksikon ote tekemiseensä oli jänteikäs ja terhakka. Attityydiä jyrkensi entisestään into näyttää, kuinka valituilla työkaluilla hoituu laaja skaala lähestymistapoja niin maantieteellisesti kuin ajallisesti katsoen.

Tinkinsä duo hoitikin svengaten ja kipinöiden. Soitossa oli myös vapaapudotukselle ominaista uskallusta ylittää instrumenttien näennäiset rajat, ikäänkuin jazzin tyylipoliiseille pitkää nenää näyttäen.

Purple Is the Colorin pianisti Simon Raab ja fonisti Stepán Flagar.

Kick Jazz 2019:n päättänyt Purple Is the Color kurkotti Simon Raabin pianon preparoinnista kansanmusiikkimaiseen maanläheisyyteen ja edelleen freen villiydestä miltei minimalistiseen muodonhallintaan. Samalla yhtyeen ilmaisu oli ehkä koko kaksipäiväisen kattauksen kunnianhimoisinta jazzjazzia.

Sähäkkä lavaolemus ja ulospäin suuntautunut energia toimivat kvartetin eduksi. Huikea dynamiikka esimerkiksi illan sinetöineessä encore-vedossa nosti oleellisesti profiilia.

Soitteessa oli käytössä koko kuultava dynamiikkaspektri kollien freemäisestä kaahauksesta suvantoihin, jossa sopraanosaksofonisti Stepán Flagar johdatti mielen herkän meditatiiviseen tunnelmaan.

Yhtäläinen konstruktio sekä melodioita ja harmoniaa että rähinää ja painetta on ladattu Purple Is the Colorin levylle Unmasked. Se, samoin kuin koko tiivis itävaltaisen uuden musiikin esittely jättivät nälän kuulla lisää.

Wienissä riittää kokemista jazzohjelman täydennykseksi. Musiikkikaupungissa on vaikuttanut muun muassa Johann Strauss, jolle on pystytetty nimikkopatsas vanhan kaksoismonarkian pääkaupungin keskuspuistoon.

Takaisin
Translate »