HELSINKI: Paloheinä soi – Sini Hämäläinen Trio

Kuvat:

27.08.2019 20:08


Sini Hämäläinen

Ellingtonista Elton Johniin –jazzin monet kasvot

Sini Hämäläinen Trio yhdistelee jazzin estetiikkaa ja popkappaleita ennakkoluulottomasti. Perinteiset jazzstandardit ja 2010- luvun musiikki toimivat seteissä keskenään sulassa sovussa- oli kappale mikä hyvänsä, se taipuu bebopiksi, swingiksi tai bossa novaksi käden käänteessä!

Sini Hämäläisen haastattelu, jonka tehttiin tammikuussa 2019 ennen Rajaton jazz –festivaalia:

Miten musiikkiharrastus / jazzlaulu alkoi sinun elämässä?
Musiikkiharrastus alkoi mulla ensin pianotunneilla pikkulapsena, myöhemmin innostuin juuri laulamisesta ja sen tulkinnan mahdollisuuksista. Jazzin ja vanhan iskelmän estetiikka oli viehättänyt jo vuosia, ja kun sitten lukioikäisenä kokeilin laulaa ensimmäiset jazzstandardit, jäin heti koukkuun. Jazzlaulun monisävyisyys ja tyyli kolahtivat silloin kovaa, ja ne tuntuvat edelleen eniten omalta!

Opiskeletko tällä hetkellä ammattilaulajaksi? Missä?
Tällä hetkellä opiskelen ammattilaiseksi Sibelius- Akatemialla, Musiikkikasvatuksen osastolla. Erikoistun opinnoissani laulamiseen ja sen opettamiseen.

Mitä suunnitelmia tulevaisuuteen?  
Tulevaisuudessa suunnittelen toimivani sekä artistina että opettajana.

Sini Hämäläinen Trio
Sini Hämäläinen
, laulu , Jussi Liski, piano, Eerik Siikasaari, kontrabasso

Hoitokoti Päiväkumpu, Repovuorentie 12, Helsinki (entinen Paloheinän kirkko)
Perjantai 13.9. klo 18,00

Liput käsittelykuluineen 15/10 €. ticketmaster.fi  
Liput myös ovelta tuntia ennen konsertin alkamista.
Liput myös ennakkoon: puh. 040 519 4819, artjazzhelsinki@gmail.com

Sini Hämäläisen Trionkonsertti on osa Paloheinä Soi tapahtumaa. Paloheinä Soi järjestetään tänä vuonna jo seitsemännen kerran 6.-15. syyskuuta

 

Paloheinä Soi -tapahtuman ohjelma 2019:

Pe 6.9. klo 19 Avajaiskonsertti – Lasse Halme & Deep Sea Divers, Syvänmerensukeltaja –  Juicen virsikirjan helmiä. Konsertti-illallinen, Ravintola Annan Kartano, Tuomarinkyläntie 18, Helsinki. Konsertti-illallisen hinta on 45 € / hlö
Pöytävaraukset: myynti@annankartano.fi  

To 12.9. klo 18 Katri Silolahti, laulu ja piano & Tuukka Vainiola, kitara. Carola! – Tribuutti Carolan musiikille, Vapaa pääsy, Paloheinän kirjasto – Paloheinäntie 22, Helsinki

To 12.9. klo 19.30 Flamencoduo Anna Murtola, laulu & Joonas Widenius, kitara, ”Del Alma” –konsertti.Sielukasta flamencomusiikkia, Art Jazz & Inna In Style- Sysimiehentie 39 A, Helsinki,
Liput 15/10€.

Pe 13.9. klo 18 Sini Hämäläinen Trio: Sini Hämäläinen, laulu & Jussi Liski, piano & Eerik Siikasaari, kontrabasso, Ellingtonista Elton Johniin – jazzin monet kasvot, Hoitokoti Päiväkumpu, Repovuorentie 12, Helsinki.
Liput käsittelykuluineen 15/10 €..Ticket master. Liput myös ovelta tuntia ennen konsertin alkamista

La 14.9. klo 19 laulaja-lauluntekijä Emma Salokoski &  haitaritaiteilija Johanna Juhola,
”Lauluja veden alta ja ääreltä”, Hyvän Paimenen kirkko – Palosuontie 1, Pakila, Helsinki.
Liput käsittelykuluineen 17,50 €. Ticketmaster.
Liput myös ovelta tuntia ennen konsertin alkamista.

Su 15.9. KOKO PERHEEN PALOHEINÄ SOI!  VAPAA PÄÄSY.
Paloheinän ala-aste- Ylipalontie 1, 00670 Hki
klo 10.00 Buffetti aukeaa
klo 11.00 Mikko Perkoila & Vinkulelu: “Voi himputti!” – lastenkonsertti        0-100 –vuotiaille (kesto 45 min)
lo 12.30 Lavaa vapaa: Tervetuloa esiintymään lapset ja nuoret! (ilmoittautumiset 13.9.mennessä: tuuli.paasolainen@elisanet.fi tai 040 550 0797/Tuuli
klo 13.30 Buffetti sulkeutuu ja tilaisuus päättyy

Liput ennakkoon kaikkiin konsertteihin: artjazzhelsinki@gmail.com, puh. 040 519 48 19, Sysimiehentie 39 A, 00670 Helsinki. Liput myös ovelta tuntia ennen konsertin alkamista.
Liput helposti myös Ticketmasterista
Liput voi ostaa myös Kylätapahtumassa su 8.9.2019 klo 11-15 Pakilan yläasteen koulussa (Pakilantie 67).

 

Takaisin
Translate »