Pori Jazz julkaisi ensi kesän ensimmäiset esiintyjät

Kuvat:

12.12.2019 19:58


Charles Lloyd

Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva brittitähti Dido, jazzlegenda Charles Lloyd sekä blues-rockin suosikki Gov’t Mule kuuluvat Pori Jazzin ensimmäisiin esiintyjäjulkistuksiin ensi kesälle. Heinäkuun pääsyliput ovat myynnissä edulliseen jouluhintaan 31.12. asti.

Ison-Britannian menestyneimpiin artisteihin 2000-luvulla kuulunut Dido esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa, kun hänet nähdään Porin Kirjurinluodossa lauantaina 18.7. Brittitähden radiohitit – esimerkiksi “Thank You” ja “White Flag” – soivat vuosituhannen alussa kaikkialla, ja Didon studioalbumeja onkin myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta.Dido on tehnyt urallaan poikkeuksellisia valintoja, sillä pian läpimurtonsa jälkeen artisti vetäytyi kiertue-elämästä peräti viideksitoista vuodeksi. Paluun aika koitti viime keväänä, kun Dido julkaisi viidennen pitkäsoittonsa Still on My Mind ja aktivoitui pitkästä aikaa myös keikkailurintamalla. Hän on tehnyt päättyvän vuoden aikana kehuttuja esiintymisiä niin Euroopassa kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikassakin.  ,

Jazzin huippunimiä Yhdysvalloista ja Euroopasta  

Saksofonisti-huilisti Charles Lloyd kuuluu raskaan sarjan jazzlegendoihin. Ensi keväänä 82 vuotta täyttävän Lloydin ura jatkuu edelleen aktiivisena sekä levytys- että keikkailurintamalla, ja monien kriitikoiden mielestä Lloyd soittaa nykyään paremmin kuin ikinä ennen. Yhdysvaltain Memphisissä varttunut muusikko pääsi jo varhaisnuoruudessaan soittamaan B.B. Kingin, Howlin Wolfin sekä Bobbie “Blue” Blandin kaltaisten blues-legendojen kanssa. Ensimmäisen oman yhtyeensä hän perusti muutettuaan Los Angelesiin 1950-luvun puolivälissä. Lloydin tuolloisessa yhtyeessä soittivat muuan Keith Jarrett ja Jack DeJohnette, ja kokoonpanon iskevä post-bop-soundi teki ison vaikutuksen koko jazzmaailmaan. Yli puoli vuosisataa myöhemmin Lloydin ura jatkuu edelleen aktiivisena sekä levytys- että keikkailurintamalla, ja monien kriitikoiden mielestä Lloyd soittaa nykyään paremmin kuin ikinä ennen. Kesän 2020 vierailullaan Lloyd tuo Poriin uuden Kindred Spirits -kokoonpanonsa, jossa soittavat mestarin ohella kitaristi Julian Lage, basisti Reuben Rogers ja rumpali Eric Harland.

Cécile McLorin Salvant

Avishai Cohen (© Andreas Terlaak)

Muita kansainvälisen jazzin kärkinimiä Pori Jazzin nyt julkistetuissa esiintyjissä edustaa myös viime vuosina useita alan palkintoja napannut yhdysvaltalaislaulaja Cécile McLorin Salvant. Harva jazzartisti on saanut viime vuosien aikana osakseen sellaista suitsutusta kuin Cécile McLorin Salvant. Yhdysvaltalaislaulaja on julkaissut kolme studioalbumia, joista vuonna 2016 ilmestynyt WomanChild sekä viime vuonna julkaistu The Window ovat voittaneet parhaan lauletun jazz-albumin Grammy-palkinnon. DownBeat-lehden kriitikkoäänestyksessä McLorin Salvant on noteraattu lukuisia kertoja, ja tämän vuoden äänestyksessä artisti vei nimiinsä sekä vuoden jazzartistin että vuoden naisvokalistin kategoriat. Pori Jazzissa kansainvälisen jazzin kiintotähti esiintyy yhdessä kvartettinsa kanssa, ja luvassa on varmasti yksi jazzvuoden kohokohdista.

Joel Ross

Israelilaisbasisti Avishai Cohen viettää ensi vuonna 50-vuotisjuhliaan ja tekee ainoan Suomen-esiintymisensä heinäkuussa Pori Jazzissa. Cohen trioineen oli iso hitti kesällä 2015, jolloin hänen kaihoisa ja melankonisen melodinen jazzinsa viimeksi kaikui Kirjurinluodossa. Parikymppinen Cohen muutti 1990-luvun alussa Jerusalemista New Yorkiin ja nousi myöhemmin esille Chick Corean Origin-yhtyeen basistina. Sukupolvensa kiinnostavimpiin jazzmuusikoihin kuuluva Cohen on luonut pitkän ja vaikuttavan uran, jonka aikana tuottelias ja ahkerasti keikkaileva basistimaestro on julkaissut yhteensä 17 pitkäsoittoa. Tuorein albumi “From Darkness” ilmestyi kesällä 2019. Porissa Avishai Cohenin yhtyeessä soittavat pianisti Elchin Shirinov ja rumpali Noam David.

Shabaka and the Ancestors

Silloin tällöin Yhdysvaltaltain jazzpiireistä ponnahtee pinnalle uusia nimiä, jotka nappaavat vaivattomasti paikkansa valokeilasta. Tällainen tapaus on vibrafonisti Joel Ross, joka on päässyt jo parikymppisenä soittamaan muun muassa Herbie Hancockin ja Christian McBraden kaltaisten maestrojen kanssa. Blue Note julkaisi keväällä 2019 Rossin KingMaker-debyyttialbumin, josta kehkeytyi yksi jazzvuoden arvostelumenestyksistä. Rossin soittotyylissä voi kuulla vaikutteita esimerkiksi Bobby Hutchersonilta (joka niin ikään levytti Blue Notelle), mutta yhtä lailla hänen tekemisensä on kiinni nykyajassa ja esimerkiksi hiphopin rytmeissä. Pori Jazz -esiintymisensä myötä Joel Ross saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen oman yhtyeensä liiderinä.

KOKOROKO [© Nina Manandhar)

Vahvaan jazzedustusta täydentää paluun Pori Jazziin tekevä Shabaka and the Ancestors. Ison-Britannian jazzpiirien kuumimpiin nimiin jo useamman vuoden ajan kuulunut Shabaka Hutchings toi kesällä 2017 Poriin tuoreen yhtyeensä, jossa saksofonisti soitti yhdessä Etelä-Afrikassa tapaamiensa muusikoiden kanssa. Spirituaalisen jazzin tunnelmia eteläafrikkalaisiin vaikutteisiin yhdistänyt yhtye ei jäänyt vain kertaluonteiseksi projektiksi, sillä maineikas Impulse!-levymerkki julkaisee kokoonpanon toisen pitkäsoiton ensi vuonna. Jo yhtyeen ensimmäinen albumi oli lajinsa muotovalio, joten emme malta odottaa, millaisiin sfääreihin tämä ryhmä yltää uudella levyllään ja heinäkuun Porin-vierailullaan.

SnowyEgret (© Kelly Jensen Sembos)

Trumpetisti Sheila Maurice-Greyn johtama KOKOROKO on Lontoon jazzskenen kuumimpiin nimiin kuuluva afrobeat-yhtye, jonka viime keväänä julkaisema debyytti-EP on tehnyt vaikutuksen kuulijoihinsa. KOKOROKOn jäsenet ovat viettäneet lapsuutensa kuunnellen Fela Kutia, Ebo Tayloria, Tony Allenia ja muita Länsi-Afrikan legendoja, joiden perintöä yhtye haluaa omalla musiikillaan kunnioittaa ja päivittää nykypäivään. Yhtyeen tähän mennessä tunnetuimmaksi kappaleeksi on noussut Gilles Petersonin kuratoimalla We Out Here -kokoelmalla julkaistu “Abyssey Junction”, joka on kerännyt YouTubessa yli 34 miljoonaa kuuntelua. KOKOROKOn kiehtovassa soundissa kuuluvat vahvat menneiden vuosikymmenten kaiut, mutta samaan aikaan mukana on aimo annos tätä päivää ja Lontoon kaltaisen kulttuurillisen sulatusuunin elämänmenoa. Pori Jazzissa Kokoroko tekee ensiesiintymisensä suomalaisyleisön edessä.

Yhdysvaltalainen pianisti ja säveltäjä Myra Melford kuuluu nykyjazzin merkittäviin ja laajalti arvostettuihin nimiin. Hänen Snowy Egret -yhtyeensä on toiminut vuodesta 2013 ja kerännyt runsaasti ylistystä kahdella studioalbumillaan sekä moniulotteisella ja näkemyksellisellä musiikillaan. Snowy Egret kokoaa yhteen New Yorkin jazzskenen kiintoisimpia tekijöitä, jotka yhdessä loihtivat ilmoille haastavaa ja intensiivistä mutta myös leikkisää ja palkitsevaa säveltaidetta. Chicagossa varttunut mutta pitkään Kaliforniassa vaikuttanut Melford on kerännyt urallaan useita palkintoja, joista mainittakoon esimerkiksi vuoden 2013 Guggenheim Fellowship -stipendi. Pori Jazzissa Melford nähdään kesällä ensimmäistä kertaa, ja mukanaan pianisti tuo Kirjurinluotoon yhtyeen, jossa soittavat myös Liberty Ellman (kitara), Ron Miles (kornetti) Stomu Takeis (basso) ja Rudy Royston (rummut).

Pepe Willberg ja Jukka Eskola historian helmien parissa   

Lauantaina 18.7. Pori Jazzissa kuullaan ikivihreää kotimaista lauluääntä, kun Pepe Willberg nähdään Kirjurinluodon esiintymislavalla yhdessä trumpetisti Jukka Eskolan johtaman yhtyeen kanssa. Willberg lauloi aikoinaan kahdella 1970-luvun alkuvuosien albumilla, jotka ovat sittemmin nousseet kulttiklassikon asemaan. Otto Donner Treatmentin En soisi sen päättyvän -albumin (1970) sekä Pepe & Paradise -yhtyeen Niin vähän on aikaa (1972) -pitkäsoiton kappaleet herätetään henkiin heinäkuussa Porissa, kun Pepe Willberg sekä eturivin kotimaisista jazzmuusikoista koostuva Jukka Eskola Statement -kokoonpano esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä.

Blueskansaa hellitään Kirjurinluodossa torstaina 16.7., kun pitkän uran tehnyt yhdysvaltalaisyhtye Gov’t Mule esittää näkemyksensä southern rockista ja juurevasta blues-rockista. Kitaraässä Warren Hayesin johtama yhdysvaltalaisbändi sai alkunsa legendaarisen Allman Brothersin sivuprojektina, mutta elinkaarta tälle “projektille” on sittemmin kertynyt jo neljännesvuosisadan edestä. Bluesin säveliä Pori Jazzin kesätorstaissa tarjoilee myös Erja Lyytinen, joka valittiin äskettäin Guitar World -lukijaäänestyksessä maailman 14:ksi parhaaksi blueskitaristiksi.

Liput edulliseen jouluhintaan 31.12. asti
Pori Jazzin lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa.

Pori Jazz järjestetään 55. kertaa 10.–18.7 heinäkuuta.
Festivaalin ohjelmisto täydentyy talven ja kevään aikana kymmenillä nimillä
Lisätietoa Pori Jazzista

Takaisin
Translate »