Riitta Paakki Quartet uuden levyn tunnelmissa

Kuvat: Olli Sulin

16.07.2018 12:22


Riitta Paakki Quartet Café Jazzissa lauantai-iltana.

Riitta Paakki on kuulunut koko 2000-luvun suomalaisten jazzpianistien eturiviin. Hänen trionsa on ollut toiminnassa jo yli 20 vuotta. Yhtyeen neljäs vuonna 2016 ilmestynyt Characters-albumi pureutui saksofonisti Wayne Shorterin 1960-luvun Blue Note -levymerkillä julkaistuihin sävellyksiin.

Riitta Paakki Quartet on puolestaan ollut voimissaan viitisen vuotta ja yhtyeeltä on tulossa ensimmäinen levy viralliseen julkaisuun elokuussa. Yhtye esiintyi Café Jazzissa lauantai-iltana ennen jameja, joten suuntasimmekin Kirjurin hulinasta askeleet sinnepäin. Riitan porukassa soittaa väkivahva kolmikko Manuel Dunkel, Antti Lötjönen ja Joonas Riippa, joten kvartetin soittoa on muutenkin kiinnostavaa kuunnella. Yhtye on soitellut yleensä Riitan omia sävellyksiä ja ajatuksenani oli, josko tämän uuden levyn sisältöä kuultaisiin jo Porissa ainakin osittain.

Riitta Paakki ja Antti Lötjönen.

Yhtye äänitti ensimmäisen levynsä konsertissa Koko Jazz Clubilla tammikuussa 2018. Live at Koko Jazz Club -levy julkaistaan Koko Records -merkillä 30.8. Kvartetti aloitti kappaleella Åbo ja sen jälkeen Riitta kertoi, että he soittavat tämän kahden setin konsertin aikana noin puolet vanhoja kappaleita, joista osa on elokuun lopussa ilmestyvällä uudella levyllä, sekä puolet aivan uusia sävellyksiä, joita ei ole aikaisemmin julkisesti esitetty.

Kun kaksi settiä oli soitettu, niin yleisö halusi kuulla vielä lisää ja nelikko innostui soittamaan kappaleen Tournoi, mikä oli syntynyt Riitan Pariisin ajan tuliaisina.

Riitta Paakin musiikki on tunnetusti ulospäinsuuntautunutta ja hyvin messevästi svengaavaa. Hän punoi kappaleista lujan tuntuisia ja niistä huokui päättäväinen asenne tekemiseen, vaikka kosketus pianon koskettimilla oli pehmeän hätäilemätöntä.

Kappaleet olivat selväpiirteisiä ja samalla osin hyvin rynnistäviä kuitenkin sensitiivisellä otteella. Kvartetin yhteissoitto oli nautittavaa kuunneltavaa, innostavan verevää ja vauhdikas svengi täydensi kokonaisuutta mainiosti, kypsää ja aitoa aistikasta jazztulkintaa.

Esityksen jälkeen jatkui vapaa Midnight Jam Session ja lavalla nähtiin monia päivän aikana esiintymässä olleita soittajia. Mikko Karjalaisen johdolla lavalla aloittivat monessa jo mukana ollut Heikko Remmel, Mikael Jacobsson, Ville Luukkonen. Illan aikana lavalla kävivät myös mm. Mirja Mäkelä ja Manuel Dunkel.

Pori Jazz 2018 lauantai 14.7.2018
Café Jazz
22.30 Riitta Paakki Quartet
00.00 Midnight Jam Session

Takaisin
Translate »