Kuka toi maailmanmusiikin Suomeen ja Eurooppaan ennen kuin koko termi oli edes käytössä? (se tapahtui ”vasta” 80-luvulla). Minkä suomalaisyhtyeen keikkamäärä Saksassa liikkuu suosituimpien rock-bändiemme tasolla? Kuka suomalaismuusikko on esiintynyt viidessä maanosassa ja monissa kaupungeissa paikallisten yhtyeiden joskus pitkäaikaisenakin jäsenenä?
Konevitsan kirkonkellot alkaa olla kansallisomaisuuttamme, klassikko, josta nauttivat jopa Pispalan mummot, jotka muissa yhteyksissä inhoaisivat Hasse Wallin kitarointia sydämensä kyllyydestä. Tässä tuo raivokas, free-pohjainen kitarasoolo ei häiritse edes heitä.
Säveltäjä-multi-instrumentalisti Sakari Kukko toi ensimmäisenä eurooppalaisena improvisoivana jazzmuusikkona maailmojen, eri maanosien, kansallisuuksien ja heimojen musiikkikulttuureja jazziin. Koko yhdistelmän ensimmäinen pioneeri oli 1950-luvun lopulla jazzia mullistaneen Ornette Colemanin Quartetin ja muutoinkin free jazz –muusikkona pidetty (tuolloinen) kornetisti Don Cherry.
Cherryn ja Kukon jalanjälkiä seurasi mm. ruotsalainen säveltäjä-lyömäsoittaja Bengt Berger, joka aloitti intialaisen musiikin opiskelun jo 1960-luvulla, mutta jonka alan ensilevytys, ghanalaisiin juuriin perustuva Bitter Funeral Beer Band(ECM) ilmestyi vasta viitisen vuotta Piirpauke-yhtyeen esikoista myöhemmin.
Eri puolilla oli toki yhdistetty kansanmusiikkia ja jazzia jo aikaisemminkin. Mutta nuo yhdistelmät liittyivät kansallisenmusiikkiperinteen jazzin yhteen nimiseen. Esimerkkeinä vaikkapa ruotsalaislegenda Jan Johansson 1950-lulla ja monet suomalaiset yhtyeet, joiden joukossa mm. Punainen Lanka, jonka riveissä Kukkokin oli mukana. Maailman musiikissa taas oli kyse globaalinmusiikkiperinteen ja jazzin yhdistelmästä.
Konevitsasta kultakaivos
Heti Helsinkiin saapumisestaan lähtien Kukolla oli runsaasti töitä. (Hyvistä) saksofoneista oli pulaa, ja Kukon maine levisi nopeasti laajalle. Bändejä tuli ja meni, oli Kalevala, Maaritin Afrikan tähti, oli bigband- ja perusjazzia pienyhtyeillä, ja ties mitä.
Edward Vesalaoli muusikko, johon Kukko tunsi vahvaa hengenheimolaisuuttta jo ennen kuin he edes tutustuivat. Sittemmin hänestä tuli Kukon guru, joka välitti musiikillista filosofiaansa paitsi yhteisissä soittotuokioissa, myös pitkissä keskusteluissa. Jonkin aikaa Vesalan säveltäjäoppilaanakin ollut Kukko omaksui Vesalan asenteet musiikkiin: ”musiikki on henki ja elämä, ei mitään viihdettä”.
Vesala oli muutenkin tärkeä hahmo Piirpauke-ryhmälle Jukka ”Judo” Wasama oli hänen rumpuoppilaansa, ja Antti Hytti oli tehnyt monenlaisia projekteja hänen kanssaan. Vesala vaikutti siis suoraan ja välillisesti Piirpauke-hengen ja -filosofian kehittymiseen.
Alkuperäinen Piirpauke-kokoonpano ei loppujen lopuksi ollut kovin pitkäikäinen bändi, mutta vaikutuksiltaan sitäkin mittavampi. Piirpauke, alun perin Kukko-Walli Quartet syntyi syyskuussa 1974, Piirpauke-nimi otettiin käyttöön tammikuussa 1975 ja se hajosi Hytin saatua pestin Stanko-Vesala Quartetista kesäkuussa 1976. Esikoisalbumin tuotantovauhti oli melko huikea; bändi meni studioon syyskuussa (1975) ja äänite oli ulkona jo joulukuussa.
Kukko-Walli Quartet oli aloittanut yhteisen polkunsa vahvasti free-sävytteisellä musiikilla. Etnisen aineiston määrä nousi kuitenkin koko ajan. Samoihin aikoihin 70-luvun puolivälissä Kukko myös hylkäsi jazzstandardit. Lisäksi hänen soitinvalikoimansa laajeni laajenemistaan. Pianosta tuli tärkeä soitin niin keikoilla kuin levytyksissä. Tavallinen huilu sai rinnalleen erikokoisia ja –näköisiä puu- ja ruokohuiluja, joita kerääntyi mm. Kukon lukuisilta matkoilta eri puolille maailmaa. Hänhän on esiintynyt kaikissa viidessä maanosassa (kun hyinen Antarktis unohdetaan) ja myös pidempiä aikoja seitsemässä eri maassa paikallisissa bändeissä. Pisimpään Dakarissa. Josta johtaa tänäkin päivänä Helsinkiin vahva musiikkikulttuurinen silta. Esimerkiksi kaikki parhaat Suomessa vakituisesti asuvat senegalilaismuusikot ovat soittaneet eri Piirpauke-versioissa.
Alkuperäisen, lyhytikäiseksi jääneen, mutta menestykseen nostaneen Piirpauken jälkeen kokoonpanoja on ollut ja mennyt laskemattomia määriä.
Täytyy myöntää, että kirjan luettuani löysin monia uusia yhteisiä ulottuvuuksia Kukon ja omassa maailmankuvassani. Osa niistä on ilmennyt eri keskusteluissa vuosien varrella, mutta paljon uuttakin löytyi, jopa klassisen musiikin mielisäveltäjiä myöten (Sostakovitsh, Bartok, Satie, Ravel…). Suhde musiikkiin ja eri tyylisuuntiin ulottuvuuksiin ylipäätään, kaupallisuus (etenkin musiikissa) luonnonsuojelu jne. jne. sekä varsinkin tämä(!): ”Voin kertoa käsi sydämellä, että olen tehnyt koko elämäni ajan musiikkia rakkaudesta sitä kohtaan, ja tarpeesta jakaa siitä saamaani iloa muiden kanssa”, toteaa Sakari Kukko.
Yhtenevyydet maailmankuvissamme eivät kuitenkaan ole perusteena tälle jutulle.Syyt kirjaesittelyn / ”arvostelun” tekemisen syyt ovat aivan puhtaasti ammattimaiset pitkään jazzin sekatyömiehenä (mm. –journalistina) toimimisesta.
Mikä sitten tekee juuri tästä kirjasta parhaan suomaisesta jazzmuusikosta tehdyn elämäkerran?
Muun muassa se, että tekijänä on ammattikirjoittaja, kulttuuri- ja media-alan moniosaaja Elina Saksala. Saksalan kirjoittamat jaksot ja Kukon omat muistelot kulkevat vuorotellen sujuvasti ja tasapainoisesti keskenään eteenpäin. Tarina etenee juohevasti ja värikkäitä tarinoita riittää. Keskeistä antia kirjassa ovat myös Kukon omat ajatukset ja arvostukset elämän eri osa-alueilta.
Kukon lapsuus ja nuoruus käydään läpi lyhyesti ja ytimekkkäästi ja sitten pääasiaan (tosin lemmikkieläin-keppaletta olisi kannattanut sitäkin tiivistää). Tosin HUOM! Kun muusikko tekee ensimmäisen keikkansa jo 10-vuotiaana, on nuoruusvuosista välillä vaikea sanoa ollaanko teinipojan vai muusikon matkassa.
Se, että kirjoittaja ja haastateltava ovat tunteneet toisensa yli 40 vuotta, ei tässä tapauksessa haittaa (tämä on yleisin virhe suomalaisissa jazzelämäkerroissa: tekijänä on joku puolituttu tai fani jolla ei ole kirjoittajan ammattitaitoa.
Minkälainen yhtye sitten yhdistelee suvereenisti erilaisista lähtökohdista tulevaa perinnemusiikkia, musiikkia, jossa hyvässä hengessä sulautuvat mm. senegalilainen, karjalainen, intialainen musiikki, Mozart, balkanilaiset perinteet (Kukon ensirakkaus), eteläamerikkalainen musiikki ja Schubert. Noin vain muutamina esimerkkeinä.
Ja Kukon musiikilliseen maailmaan kuuluu paljon muutakin: virsiä, joululauluja ja ties mitä kaikkea muuta. Annetaan hänen itsensä jatkaa: ”Kun on kauan tutkinut eri maailmojen musiikkia. Tulee yhä vahvempi kokemus siitä, että nämä kaikki solisevat purot vähitellen yhtyvät ja muodostavat vahvana virtaavan kosken.
LIKE 2017