Alex Jønsson

Kuvat:

07.02.2020 08:34


Alex Jønsson: Herthland

Herthland

Gateway Music

Äskettäin Suomessa Ylläs JazzBlues festareilla vierailleen tanskalaiskitaristi Alex Jønssonin neljäs triolevytys Heathland on hillityllä tavalla kiehtova ja näennäisiä puitteitaan syvempi levy. Sen kannen fontti ja härkävankkuriteema tuovat mieleen Amerikan lännen uudisraivaajat, mutta villi-länsi ei ollut varsinaisesti tunnettu nummistaan ja vähänkin lähempi tarkastelu osoittaa tanskalaistaiteilija Thorvald Simeon Nissin 1800-luvun lopulla maalanneen kansikuvan sijoittuvan vanhalle mantereelle.

Levyn musiikki tuntuu alusta asti vahvistavan tunnetta, että kannen näennäisen harhaanjohtava kantrius lienee tahallista, sillä Jønssonin kitarointi ja sävellyksetkin tuntuvat ammentavan osittain country- ja rootsmusiikista joskin varsin modernilla otteella. Hienovaraisella efektien käytöllä ryyditetty soitto tuo erityisesti mieleen Bill Frisellin eikä täten voine välttyä vertaamasta Jønssonia myöskään modernin tanskalaisen jazzkitaroinnin nimimies Jakob Brohon. Suomalaisista kitaristeista Jønsson tuntuu lähentelevän uransa edetessä Kalle Kalimaa ja henkisesti lähellä on toki myös Heikki Ruokangas jonka kanssa Jønsson julkaisi viime vuonna soolo-ja-duo livelevynkin.

Levyn tunnelma on kiireetön, soundeilla ja tunnelmilla jaksetaan herkutella ja lopputulos on onnistunut ja saa kuulijan Jønssonin edellisiä levyjä vahvemmin pauloihinsa. Erityisesti se Frisellin mieleentuova efektien ja äänivärien käyttö tuntuu muuttaneen musiikkia kiehtovampaan suuntaan. Lopputulos on tähän mennessä trion uran hienoin levy.

Alex Jønsson: guitar, Jens Mikkel Madsen: bass, Andreas Skamby: drums

1. Heathland 2:39.
2. Stillness 4:31
3. … and Darknes Crept In 3:56
4. Out of Shape 2:40
5. Icicles 3:54
6. The Sun Is Slowly Rising 6:11
7. Paul 6:06
8. Re: Herr Sehr Schwer 3:04
9. Emu 4:45

 

Takaisin

Artikkeli luettu 98 kertaa

Translate »