Benjamin Koppel

Kuvat:

31.12.2014 22:31


Benjamin Koppel & Jean-Michel Pilc - Illuminations

Living Room Recordings #1, #2, #3

Tiger Music

Tanskalainen saksofonisti Benjamin Koppel (s.1974) tunnetaan, ”toiminnan miehenä”, tehokkaana levyttäjänä, oman Cowbell Music -yhtiönsä kautta.  Hän opiskeli vuonna 1994 New Yorkissa kuubalaissyntyisen Paquito D´Riveiran johdolla, jatkoi opintoja 1997 Pariisissa ja palkittiin 2001 Grammyllä ”Vuoden Yllättäjänä” saksofonisti sarjassa.  Hänet tunnetaan paitsi erinomaisesta saksofonin soiton teknisestä taituruudesta myös värikkään monipuolisesta ja runsaasta sävellystuotannostaan. Vuonna 1998 ilmestyneen ensimmäisen levynsä Mad Cows Sing jälkeen häneltä on ilmestynyt lähes 40 äänitettä. Sen lisäksi hän on esiintynyt rivimuusikkona kymmenillä muilla äänitteillä.

Nykyään Cowbell Music on kehittänyt toimintaansa enenevässä määrin ohjelmatuotannon puolelle yhteistyössä eri kulttuuriorganisaatioiden kanssa. Tämän työn tuloksena ovat syntyneet mm. vuosittain järjestettävä Valbyn Summer Jazz Festival ja Winter Jazz -tapahtuma.  Ilmeisesti tämän linjanmuutoksen vuoksi Koppel aloitti yhteistyön Tiger-Music -yhtiön kanssa vuosina 2011–2012, jolloin julkaistiin Koppelin 10 CD:n ”Benjamin Koppel Jazz Series”. Levyjä myytiin peräti 60000 kappaletta maailmanlaajuisesti verkon kautta erittäin suopeaan DDK 30 hintaan. Tämä linja jatkuu nyt näiden uudempien julkaisuiden kohdalla. Levyjä voi ostaa tai ladata osoitteesta http://www.tiger-music.com/da/benjaminkoppel

Koppel kerää ympärilleen taitavia soittajia eri projekteihin ja tuottaa hienoa jazzmusiikkia. Aina, kun hän on asialla, syntyy yleensä aika erikoista tarinaa.  Avantgardistinen töräyttely, klassinen kamarijazzmaisuus, rehevät jazzin peruselementit ja kokeileva free kaikessa monimuotoisuudessaan yhdistyvät hänen levytyksissään hienojen vierailevien muusikoiden omilla mausteisilla lisäosasilla lisättynä.

Koppelin aikaisemmilla levyillä ovat vierailleet mm. pianistit Paul Bley, Carsten Dahl ja Kenny Werner, basistit Thommy Andersson, Pierre Boussaguet ja Miroslav Vitous, Benjaminin isä, Hammond -urkuri, Anders Koppel, alttosaksofonisti Bobby Watson, rumpalit Marilyn Mazur, Peter Nilsson, Stefan Pasborg, Jacob Andersen ja Alex Riel. Nyt nämä kolme levyä tuovat mukanaan taas muutaman uuden nimen.

Koppelin viritellessä aseitaan, siis pääasiassa metallisia puhaltimiaan, voimme odottaa monenlaisia polkuja kulkevaa musiikkia. Aikaisemmat levytykset ovat sisältäneet hyvinkin vaikeasti tavoitettavissa olevaa vapaata jazzantia. Sen ei kannata antaa häiritä, vaan antaa tajunnan viedä mukanaan, sillä näillä kolmella levyllä kuljetaan erilaisissa musiikillisissa maisemissa.

Benjamin Koppel & Jean-Michel Pilc - Illuminations

Benjamin Koppel & Jean-Michel Pilc – Illuminations

Benjamin Koppel & Jean-Michel Pilc

Illuminations

Tiger Music 1901952

Levyttämänsä musiikin Koppel yleensä säveltää itse, lainakappaleita mukaan mahtuu harvakseltaan. Nämä kolme uusinta ”Living room Recordings” -julkaisua ovat, kuten nimikin sanoo, kaikki äänitetty Koppelin omassa olohuoneessa ja niiden sisältämiin kappaleisiin mahtuu vain kaksi ”ulkopuolista” sävellystä.  Molemmat niistä ovat ”ykköslevyllä” Illuminations. Tällä levyllä Koppel tekee kunniaa ranskalaisuudelle, sen kulttuurille ja elämänviisaudelle yhdessä tunnetun ranskalaispianistin Jean-Michel Pilc´n kanssa.

Koppel on tunnetusti improvisointiin ja kokeilevan musiikin rajoja hakeva muusikko.  Illumination tuntuu kaikesta huolimatta olevan rehellisen suoraviivaista ”perusjaskaa”, selkeän hyvää ja miellyttävää kuuntelujazzia. Vaikka sävelletty ja improvisointiin perustuva soitto kohtaavat aika ajoin ja muuttavat suuntaa, niin tuloksena on puhtaan harmonista ja melodiarikasta duojazzia. Levy on taiteellisesti nautittavaa ja helppoa kuunneltavaa. Siinä on sellainen todellisen jazzin ”tatsi”.

Levy jakautuu tavallaan kahteen osaan, Koppelin omiin sävellyksiin ja ranskalaisen runoilijan Arthur Rimbaud´n vuoden 1874 teoksen Illuminations pohjalta sävellettyyn kahdeksan kappaleen sikermäosion ”Suite for Rimbaud”.  Sen lisäksi ”lainatavaraa” levyllä edustavat Koppelin 10-vuotiaan tyttären Astrid Koppelin sävellys La Nuit D´or, mikä on hänen ensisävellyksensä.  Toinen on kaikkien tuntema George Gershwinin ikivihreä Summertime. Vajaa neljäminuuttinen versio pysyy hyvin alkuperäisessä kaavassa, mistä Jean-Michel Pilc tekee omalla aloituksellaan kappaleen selvästi tunnistettavaksi.  Koppel ei myöskään lähde suuresti seikkailemaan sävelletyn sisällön ulkopuolelle omilla kuvioinneillaan.

Soitosta kuulija voi löytää kamarijazzin aineksia. Se soljuu hitaasti, hartaasti, välillä vaikeroiden, valittaen, surren, pientä jännitystä tuntien. Vaikka Koppel voi toisinaan esittää hyvinkin kokeilevaa ja tavallisen kuulijan hermoja repivää musiikkia, niin tässä hän ja ranskalainen pianisti Jean-Michel Pilc luovat miellyttävän musiikillisen elämyksen, vaikka melko vaativan sellaisen.

Benjamin Koppel: alttosaksofoni, Jean-Michel Pilc: piano

Äänitys: Karsten Krambs, Benjamin Koppelin olohuone, huhtikuu 2013.  Editointi ja miksaus: Benjamin Koppel.  Masterointi: henning-hansen.com. Tuotanto: Benjamin Koppel. Kannen suunnittelu: Matylda Rasmussen. Julkaistu: 10.9.2013.

1.   Coxo (Benjamin Koppel) 6:24

2.   Watching the Children Dream (Benjamin Koppel) 6:44

3.   La Nuit D´or (Astrid Koppel) 2:24

4.   School Strike (Benjamin Koppel) 5:24

5.   Holtemmen (Benjamin Koppel) 4:51

6.   Free Falling (Benjamin Koppel) 3:38

–     Suite For Rimbaud (Benjamin Koppel)

7.   Phrases / Phrases 1:18

8.   After the Flood / Abrés le Déluge 3:03

9.   Historic Evening / Soir Historique 2:20

10. Democracy / Démocratie 1:22

11. Seascape / Marine 3:47

12. Departure / Départ 1:03

13. For a Reason / A Une Raison 3:17

14. Morning of Drunkenness / Matinée D´ivresse 1:44

15. Summertime (George Gershwin) 3:43

16. My Spanish Car (Benjamin Koppel) 8:23

Kokonaissoittoaika 59:25

Benjamin Koppel New Nordic Quartet - The Lost Musicians

Benjamin Koppel New Nordic Quartet – The Lost Musicians

Benjamin Koppel New Nordic Quartet

The Lost Musicians

Tiger Music 1901953

The Lost Musicians -levylle Koppel on kerännyt soittamaan monikansallisen pohjoismaalaisen nelikon. Koppelille tämä projekti oli eräänlainen unelmien täyttymys, mistä hän on pitkään haaveillut.  ”Hukassa olleina kavereina” tällä levyllä ovat aikaisemmissakin levytyksissä mukana ollut ja Koppelin maailmankiertueella soittanut ruotsalainen basisti Thommy Andersson. Hän tuntuu olevan jonkinlainen luottobasisti Koppelille, vaikka eri projekteissa on koko liuta muitakin basisteja ollut esillä. Islantilainen kosketinsoittaja Eythor Gunnarsson on ainakin minulle täysin uusi nimi, vaikka hänen johtamansa jazz-funk yhtye Mezzoforte on tullut aikaisemmin esille jossakin yhteydessä. Skienistä kotoisin oleva norjalainen rumpali Audun Kleive (s. 1961) on tehnyt uraa mm. Terje Rypdalin, Jon Balken, Marilyn Mazurin ja Per Jørgensenin kokoonpanoissa. 

Aiheet levyn musiikille Koppel on ammentanut pohjoismaalaisesta kirjallisuudesta. Nimikkokappale on otettu tanskalaisen kirjailijan William Heinesenin samannimisestä teoksesta The Lost Musicians.  Muidenkin kappaleiden sävellyksiin inspiraatio on löytynyt nykyajan kirjailijoiden, Astrid Lindgrenin, Hans Scherfigin, Selma Lagerlöfin ja Karen Blixenin teosten pohjalta.

Tulos onkin varsin lyyrinen. Soitto on herkkää, hitaasti ja hartaan rauhallisesti etenevää kerrontaa. Tasainen meno jatkuu kautta koko levyn, mitään nopeita rytmin vaihdoksia ei juuri tapahdu.  Vaikka soitossa on monipuolista värikkyyttä, niin käsin kosketeltava harrasmielisyys tekee siitä paikoitellen jopa unettavan tunnelmallisen.

Benjamin Koppel: alttosaksofoni, Eythor Gunnarsson: piano, Thommy Andersson: kontarabasso, Audun Kleive: rummut

Äänitys: Karsten Krambs, Benjamin Koppelin olohuone, kesäkuu 2012.  Editointi ja miksaus: Benjamin Koppel.  Masterointi: henning-hansen.com. Tuotanto: Benjamin Koppel. Kannen suunnittelu: Matylda Rasmussen. Julkaistu: 6.12.2013.

1.   The Lost Musicians (Benjamin Koppel) 4:36

2.   The Disorder of Nature (Benjamin Koppel) 4:40

3.   Invisible Chains, Part I (Benjamin Koppel) 5:50

4.   Beyond Powers (Benjamin Koppel) 6:16

5.   The Immortal Story (Benjamin Koppel) 9:27

6.   Invisible Chains, Part II (Benjamin Koppel) 3:22

7.   The Atom Station (Benjamin Koppel) 4:53

8.   The Shadow of the Future (Benjamin Koppel) 6:31

9.   The Children of Noisy Village (Benjamin Koppel) 5:22

Kokonaissoittoaika 50:57

Anders Koppel & Benjamin Koppel - Koppel & Søn

Anders Koppel & Benjamin Koppel –
Koppel & Søn

Anders Koppel & Benjamin Koppel

Koppel & Søn

Tiger Music 1901973

Psykedeelistä rokkia soittanut tanskalainen Savage Rose -yhtye esiintyi vuoden 1967 Newport Jazz Festivalilla ja nousi sittemmin maailmanlaajuiseen maineeseen. Hammond -urkuja yhtyeessä soittaneelle Anders Koppelin uralle se oli merkittävä käännekohta, hän nousi samalla suuren yleisön tietoisuuteen.  Vuosia myöhemmin hänestä tuli yksi Tanskan musiikkihistorian merkittävimpiä tekijöitä nykyisen rytmimusiikin alueella. Hänen poikansa Benjamin on tähän päivään mennessä ehtinyt olla jo parikymmentä vuotta merkittävä tekijä tanskalaisen jazzin parissa.

Koppelin olohuoneäänitteiden kolmososa ilmestyi puolisen vuotta sitten tuoden isän ja pojan musiikkiluovuudet ja omien instrumenttiensa vahvuudet yhteen. Legendaarinen Hammond-urkuri Anders Koppel (s. 1947) luo tähän levyyn uudenlaisen näkemyksen verrattuna kahteen edelliseen samaan sarjaan kuuluvaan levyyn. Sekoitus soulia ja bluesvaikutteita edellisten levyjen peruspuhtaaseen jazzsanomaan antaa tälle levylle uutta räjähtävyyttä. Rytmikäs R&B -rypistys, funkahtava renkutus, Hammondin painava soundimaailma ja Benjaminin väkivahva saksofonin puhallus luovat mehevän liukkaan alustan ja kokotäyteläisen 73 minuuttia raikkaan puhdasta kuuntelunautintoa.

Levyllä kaksikkoa täydentää jokaisella kappaleella lyömäsoittaja Tupac Mantilla, mutta mukana on myös joukko vierailijoita. Henrik Dam Thomsen selloineen tuo oman klassisen vaikutelman sooloissaan. Aske Jacoby esittää kitaran varressa makeita sooloja kappaleissa Teef´s Reef ja Mavis.  Glezmerin ja Balkanin alueen musiikin reipas rehevyys tulee esille, kun Lelo Nika pääsee vauhtiin haitarinsa kanssa kappaleissa Winestay & Sons, Gris-Gris ja Puerto Rican Rumble.

Toki tälläkin levyllä haukataan välillä happea hiljentyen. Kolmosraidalla Farewell My Heart, My House palataan hitaaseen tarinointiin. Siitä kuitenkin toivutaan nopeasti takaisin rytmikkääseen hyrrän pyöritykseen. Disgrace to Brooklyn ja Waltzin´ for Viola jatkavat hitaasti syviä tunteiden kuvailuja. Tähän sarjaan voisi lisätä vielä kappaleet À Bout De Souffle ja Palzac Dreaming, mikä on lähinnä Andreaksen hienovaraista, vaikkakin voimakastahtoista yksinpuhelua Hammondilla.  The Hot Spot on mustanpuhuva, jämerä ja luja, missä Koppelit ja Mantilla pitävät tukevan otteen yllä Jacobyn täydentäessä makoisalla kitarasoololla.

Anders Koppel: Hammond B3 urut ja piano, Benjamin Koppel: saksofonit,

Vierailijoina: Tupac Mantilla: lyömäsoittimet, Henrik Dam Thomsen: sello (raidat 1, 3, 9, 11, 13 ja 14), Aske Jacoby: kitara ja mandoliini (raidat 4, 6, 7 ja 8), Lelo Nika: haitari (raidat 2, 5, 10 ja 12), Thommy Andersson: basso (raidat 2, 5, 10 ja 12), kättentaputukset raita 7 Ann ja Astrid

Äänitys: Karsten Krambs, Benjamin Koppelin olohuone, syyskuu 2012.  Editointi ja miksaus: Benjamin Koppel.  Masterointi: henning-hansen.com. Tuotanto: Benjamin Koppel / Cowbell Music. Kannen suunnittelu: Matylda Rasmussen.  Kuva: Robin Skjoldborg.  Julkaistu: 1.6.2014.

1.   Les Mobiles (Benjamin Koppel) 4:39

2.   Winestay & Sons (Benjamin Koppel) 4:48

3.   Farewell My Heart, My House (Benjamin Koppel) 7:49

4.   Teef´s Reef (Benjamin Koppel) 4:00

5.   Disgrace to Brooklyn (Benjamin Koppel) 4:00

6.   Waltzin´ for Viola (Benjamin Koppel) 2:41

7.   Mavis  (Benjamin Koppel) 5:52

8.   The Hot Spot (Benjamin Koppel) 5:49

9.   Balzac Dreaming (Benjamin Koppel) 3:16

10. Gris-Gris (Benjamin Koppel) 7:52

11. À Bout De Souffle (Benjamin Koppel) 5:10

12. Puerto Rican Rumble (Benjamin Koppel) 6:41

13. Destination (Benjamin Koppel) 4:30

14. Atahualpa (Benjamin Koppel) 5:03

Kokonaissoittoaika 73:11

Takaisin

Artikkeli luettu 1016 kertaa

Translate »