Bohemika

Kuvat:

20.12.2014 11:09


Bohemika: Sylfide

Sylfide

BOHECD02

Oululainen Bohemika on ainakin Etelä-Suomen keikkamarkkinoilla viettänyt pientä hiljaiseloa sitten parin vuoden takaisen, erinomaisen Kyyhkysen luut -levyn. Uusi albumi Sylfide, julkaistiin äskettäin, ja se muodostaa hienon jatkumon edeltäjänsä kanssa. Sylfide on vahvasti laulumusiikkia, ja enempi kollektiivinen bändituotos kuin yksittäisiin taiturisooloiluun tai egotrippailuun fokusoiva tuotos.

Yhtye on selvästi kehittynyt, nykykokoonpano on kokenut muutoksia: laulaja Eeva-Maria Kauniskangas, lyömäsoittaja Pauliina Kauppila, kitaristi Kristian Kokko, basisti/pianisti Jaakko Pohjola ja viulisti Jussi Paavola. Levyllä ovat mukana myös Niko Kumpuvaara (harmonikka) ja Pekka Elsilä (huilu). Tämä tuo huomattavan soinnillisen lisän yhtyeen ilmaisuun.

Varsinaista jazzia tämä tietysti ei ole, mutta jazzinystävääkin lämmittää bändin sitoutuneisuus konseptiinsa, joka on hyvin maailmanmusiikkipainotteinen. Suomenkielinen flamenco on aikoinaan ollut taiteellinen uhkayritys, eikä se tietysti kenelle tahansa sovikaan. Bohemika on siltikin onnistunut riskinotossaan. Eeva-Maria Kauniskangas sanoittaa bändin lauluja, ja tekee sen hyvin espanjalaiseen tyyliin – uhmakkaasti, yllättävästi ja vahvoja kontrasteja viljellen. Laulajana hän käyttää tummaa, dramaattista ja syvää alttoääntään taitavasti, laventaen falsetti-ilmaisulla äänialaa. Hyvissä käsissä suomenkielinen flamenco oululaisilla on.

Tunnelmat esityksissä vaihtelevat tiuhaan. Pelkkien lyömäsoittimien päällä käynnistyvä laulu Putoavat tähdet toimii hurjasti; bändi liittyy mukaan myöhemmin ja esitys kasvaa maukkaasti. Huilu nostaa esityksen orkestraaliseksi, ja dialogi viulun kanssa vie lopputuotteen ulos perinteisestä flamenco-asetelmasta. Olen juonut arrakkini on niskoittelevaa kiukunpurkausta tyyliin ”anna mun puuteri ja paperossit tänne ja häivy!”. Katri Valan runo Linnun satu sukeltaa taas tarumaisuuteen.

Kirjallisuuden ystävät voivat verrata Valaa Siionin kanteleen henkeen (jota nyt ei ole käytetty inspiraationa): ”Oi katsohan lintua oksalla puun, se laulaa niin kauniisti aina. Se Korkeimman kiitokseen aukaisee suun, kun huolet sen mieltä ei paina. Se laulaen Luojaansa kiittää”. (Sigismund Chr. Dick 1868, Kauko Veikko Tamminen).

Tulenkantajien voimahahmon Katri Valan toinen runokokoelma Sininen ovi (1926) muodostuu kolmesta osasta: Sininen ovi, Musta jumala ja Linnun satu. Bohemikan lauluversio joutuu hieman väkinäisesti venyttämään sanoja ja painotuksia, ja puheosuus tuntuu hieman irralliselta, mutta esitys on kuitenkin levyn puhuttelevin ohjelmanumero. Se myös muistuttaa maailmanmusiikin suomalaisen tienraivaajan, Piirpauken, alkutaipaleen sointia, mikä on tietysti ansio.

Katri Valan tuominen maailmanmusiikkiin on jo sinänsä pieni kulttuuriteko. Bonusraita La chute des etoiles on ranskannos Aale Tynnin runosta Putoilevat tähdet. En osaa sanoa käännöksen onnistuneisuudesta, mutta laulu on jotensakin töksähtelevää ja niveltyy hiukka vaikean tuntuisesti bändin soittoon. Ehkä esitys ei ollut vielä täysin muovautunut yhtyeen kuuloiseksi ennen nauhoitusta, mutta kiinnostava irtiotto joka tapauksessa.

Flamenco luo usein mielikuvan musiikkiväelle, että luvassa on yhä nopeampia kitaralikkejä, näppäilyryöpsähdyksiä ja omituisia sointuprogressioita. Niitäkin Bohemikalla on, mutta ei itsetarkoituksellisina näytöksinä tai tajunnan puuduttavina vyöryinä. Esitykset ovat kokonaisuuksia.

Edesmenneen kitaramaestro Paco de Lucian lähelle rakentuneet, toinen toistaan hienommat kitaratriot ja heidän seuraajansa ovat vieneet flamencokäsitykset ehkä hieman liikaa virtuoosikultin suuntaan. Upeaahan se on, mutta flamenco on kuitenkin elämänmakuista ja kansasta lähtevää. Henkeäsalpaavien kitaratilutusten pohjalle rakentuva sessio ei aina tahdo tavoittaa flamencon sisintä olemusta.

Bohemika on lähestynyt myös mustalaismusiikin sävyjä, ja ehkä yleisemminkin eteläisen Euroopan sävyjä ja tyylisuuntia. Tähän konseptiin viulua olisi voinut lisätä vielä hieman enemmänkin. Tempo useimmissa kappaleissa on melko rauhallinen, joskus lähes verkkainen, mutta se ei tarkoita, ettei särmää ja tulisuutta löytyisi. Parhaan kuunteluelämyksen sain korvakuulokkeilla, jolloin kaikuefektikin pääsi oikeuksiinsa.

Myös jazzinystävien kannattaa herkistyä Bohemikan persoonalliselle maailmanmusiikkihenkiselle flamencolle. Bändin näkymättömyys etelässä on valitettavaa, koska bändillä olisi kanttia suurillekin festariareenoille, klubeista puhumattakaan.

Bohemika: Eeva-Maria Kauniskangas, laulu; Kristian Kokko flamencokitara; Jussi Paavola, alttoviulu; Jaakko Pohjola, kontrabasso; Pauliina Kauppila, perkussiot. Additional musicians: Niko Kumpuvaara (harmonikka) ja Pekka Elsilä (huilu)

1 . Oi käärmeeni  4:18

2 . Tuhkarannalla  4:10

3.  Putoavat tähdet  4:00

4.  Olen juonut arrakkini  4:18

5.  Ei lintua puussa  4:52

6.  Päivä palaa pohjaan  3:54

7 . Maantie, vie minut  3:49

8.  Linnun satu  6:10

9.  La chute des étoiles 4:02

Takaisin

Artikkeli luettu 1050 kertaa

Translate »