Colin Stetson & Mats Gustafsson

Kuvat:

06.03.2013 09:29

RUNE GRAMMOFON RCD 2136

Stones

RUNE GRAMMOFON RCD 2136

Ai, ai, ai ja huh hah hei, näin se menee, sanoi suomalainen surrealistinen maanviljelijä Kuokkalainen, kun tiluksellaan kärrynpyöriä kumisaappaillaan mennen tullen heitteli. Gunnar Ekelöf oli taas ruotsalainen surrealistinen kirjailija ja runoilija, epäsovinnainen ja hämärän rajamailla kulkeva ajattelija. Taiteen surrealisti puolestaan oli salaperäinen, eriskummallinen ja oikukas Salvador Dali.  Kovat kundit ovat kuitenkin kovia ja pehmot painetaan maanrakoon, sanovat torventöräyttelijät Colin Stetson ja Mats Gustafsson, musiikin surrealistinen kaksikko, kokeilevan freen hyökkäävät raivopäät. He eivät viljele maata, eivätkä maalaile vääntyneitä kelloja tai ihmishahmoja, mutta ovat ottaneet Gunnar Ekelöfin opit käyttöön. He ovat ennakkoluulottomia luupäitä, jotka edustavat kaoottista kumouksellisuutta, luovat hallitsematonta epäjärjestystä ja kaaosmaista sekasortoa. Hyökkäys on paras puolustus, näin ajattelevat nämä kaksi kiivasta saksofonin hurjapäätä. Ole varuillasi, ennakoi tuleva tilanne ja hyökkää ennen kuin muut survovat sinut suonsilmäkkeeseen. Mielenvikaista vai, ei suinkaan, kolaa kenttä tyhjäksi vihollisista, sillä vain kovimmat ja ovelimmat jäävät henkiin tässä pyörityksessä.

Mats Gustafsson on tuttu kaikille niille, jotka seuraavat freejazzia ja tietenkin niille, jotka ovat käyneet pyhäinpäivän seutuvilla Tampereella, missä Mats on esiintynyt useita kertoja eri kokoonpanoissa. Hänet tunnetaan monesta eri yhtyeestä ja ehkä siksi, että hän tulee melko läheltä, naapurimaasta Ruotsista. Mutta miten ihmeessä Michiganista kotoisin oleva, San Franciscon kautta New Yorkiin tiensä löytänyt ja sittemmin Montrealin kotipaikakseen valinnut Colin Stetson on jäänyt aikaisemmin auttamatta tuntemattomaksi suuruudeksi. Itse tutustuin hänen tuotantoonsa ensi kertaa vasta viime vuonna, silloinkin puolivahingossa, mutta onneksi, parempi myöhään kuin ei koskaan. Hänen bassosaksofoninsa soitto on kerrassaan jäätävää, henkeäsalpaavaa, mikä ei jätä kuulijaa kylmäksi. Hän soittaa tällä levyllä myös alttosaksofonia, mutta hallitsee klarinetin, bassoklarinetin, kornetin, käyrätorven ja huilun soiton yhtä lailla. Stetson tunnetaan yhteyksistään Arcade Fire ja Bon Iver yhtyeisiin, mutta hänen suurimmat menestyksensä tuntuvat tulevan esille villisti luovissa sooloprojekteissa. Niissä hänen eriskummallinen kiertopuhallus pääsee loistavasti esille. Hän on kehittänyt tavan käyttää useita mikrofoneja eri puolilla soitintaan, kuten myös suoraan kaulassaan. Näin hän saa aikaiseksi tavallaan ”luuppauksen” kaltaisen kierto-ominaisuuden, jolloin puhallus tuntuu jatkuvan kaiken aikaa katkeamatta. Soolopuolella häneltä ilmestyy tulevan huhtikuun lopussa kolmas (Vol.3) albumi ”New History Warfare” -sarjaan, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 2008 ja saaden jatkoa vuonna 2011. Kuunnelkaa ja ihmetelkää hänen virtuositeetista melskettä.

Stones -albumi on äänitetty konsertissa vuoden 2011 Vancouverin Jazz Festivaaleilla. Tämä räjähtävä konsertti oli samalla kaksikon ensi tapaaminen. Tulos on täydellistä, taianomaista, mystistä magiaa. Se kytee tulisesti ja pitkään pimeyden ytimessä. Se tarttuu ja pitää lujassa otteessa, siitä ei ole ulospääsyä, ei ole paikkaa mihin kätkeytyä, paeta, piiloutua, on vain pysyttävä mukana ja yrittää nauttia tästä tulisesta keitoksesta. Eipä silti, itse en ainakaan haluaisikaan paeta.  Tämä on suorastaan järkyttävää, hämmästyttävän tehokasta, eläimellistä möyrintää, mikä tekee freejazzin ystävän sekopäiseksi sieluntuskassaan ja saa mielentasapainon horjumaan. Ylös ja alas, matalalla räyhäten ja välillä korkealta kimakasti huutaen, toisiaan seuraten ja vainuten, näin kulkee freejuna kuin räjähtävä ruutitynnyri kahden nokkelan saksofonistin voimistelussa. Näin se vaan on, tämä saa vanhan veteraaninkin takatukan nousemaan pystyyn ja ihokarvat kihelmöimään.

Stones That Rest Heavily on hämärän väkivaltainen ja kiihkeä. Tummat pilvet alkavat uhkaavasti varjostaa taivaanrantaa, nouseeko ukkonen, kyllä, taivaalla salamoi jo, tuuli alkaa nousta yltyen tuota pikaa raivoisaksi hirmumyrskyksi. Kivet vyöryvät läheiseltä louhikolta alas laaksoon kääntäen kannot juurineen ylös hetteisestä suomaastosta. Mielen valtaa kauhea pelonsekainen tunne, kaamea loppu lähestyy, onko vielä toivoa. Kyllä vaan, ei ole syytä huoleen, sillä Colin ja Mats raivoavat vastaan, mieletön rähinä ryöpsähtää ilmoille vasten myrskytuulta, kiivaat hurjapäät taistelevat kuin Tsingis-Kaanin eläimelliset sotilaat, basso- ja baritonisaksofoni yrmyävät yhdessä, käynnissä on hirvittävä kalabaliikki, taistelukenttä on kuin liekehtivä tulimeri. Mutta eipä kestä aikaakaan, 12 minuuttia ja 20 sekuntia, kun myrsky laantuu ja rauha palaa maahan. Stones That Can Only Be sisältää osioita missä kieliläiskintä työnnähtelee soittoa eteenpäin tanakan tempoilevasti, kunnes taas löytyy yhteinen hallitsemattoman epäjärjestyksen silmitön raivo ja mäiske. Stones That Need Not ja Stones That Only Have möyryävät kärsimättömän levottomasti, ahnaasti ja järkkymättömän uhkaavasti. kuin murisevat villipedot olisi päästetty irti häkeistään, kammoa ja kauhua ympärilleen levittäen. Levottomuus lisääntyy ja tuhoa tuottava värisyttävä pelko saa aikaan hätääntyneitä ilmeitä. Tunne on kuin pakastearkussa, pakko olisi rynnätä lipettiin kuin villihevonen, mutta kammo ja kauhu ovat jäädyttäneet aivot kykenemättömiksi tekemään päätöksiä.

Stones on paikoitellen päätöntä menoa, mikä kiehtoo. Se on lujaa ja kestävää, omalla tavallaan järkkymättömän uskaliasta esittämistä. Toisaalta nämä taipumattomat ja kekseliäät riivaajat, pahat henkiolennot, Stetson ja Gustafsson, kiehtovat erinomaisen taitavalla instrumenttiensa teknillisellä hallinnalla. He osaavat myös hiljentymisen ja vaikeroivan sävelkulun esittämisen luomalla hienostunutta lämpöä ja pehmeyttä tuottavaa avaruudellista laajuutta. Yleensä tällainen akrobaattinen kokeileva ja spontaanin improvisoidusti esitetty musiikki vaatii uskomattoman paljon energistä voimaa ja latausta, joten äänitteetkin jäävät melko lyhkäisiksi, kuten tässä tapauksessa 35 minuuttiin. Se ei kuitenkaan vaikuta levyn sisältöön, mikä edustaa kerrassaan mieleenpainuvaa kaoottista kumouksellisuutta. Todellinen tehopakkaus, mutta kuten niin monesti tämänkaltaisissa äänitteissä käy, mielipiteet eivät varmasti käy yksiin. Kuunnelkaa kuitenkin ainakin kerran.  (JKi)

Colin Stetson: altto- ja bassosaksofoni, Mats Gustafsson: tenori- ja baritonisaksofoni,

Äänitys: Liveäänite vuodelta 2011, Vancouveri Jazz Festival. Kannen suunnittelu: Kim Hiorthöy. Julkaistu: 9.11.2012.

1. Stones that rest heavily 12:20

2. Stones that can only be 5:02

3. Stones that need not 9:02

4. Stones that only have 8:07

Takaisin

Artikkeli luettu 1062 kertaa

Translate »