Olen aina sanonut, että “räpistä” tai hip-hopista minä en tykkää. Ei se oikein istu tällaisen vanhan jäärän otsaluuhun, ohimoita alkaa kivistää. Kyllä se on tarkoitettu mieluummin porukoille, joilla on virtaa ja halua “hengailla” yötä päivää. Se tuntuu jonkinlaiselta animaaliselta sekoilulta, jossa ei ole päätä eikä häntää, ulospäin suunnattu “rento fiilis”, lökäpöksykulttuuri, “lippis” väärin päin päässä, pyrkivät luomaan kuvaa menestyksestä ja oikeasta asenteesta. Todellisuus on kuitenkin turhanpäiväinen olemattomuus. Olen sitä pitänyt aina pelkästään jonkinlaisena nuorisomusiikin ilmiönä.
Toisaalta on jazziakin jo kuultu “räphenkisesti” esitettynä, ja varsin mallikkaasti. Mielestäni se edellyttää kuitenkin, että jazz on se perusajatus pohjalla, mikä vie esitystä eteenpäin, eikä päinvastoin. “Katoa tai katoat” on etupäässä räpin sanansaattaja, suun availu on etenevä voima. Valitettavasti paikoitellen tosi maittavat musiikilliset toteutukset jäävät taka-alalle ja se tekee tästä levystä mielestäni enemmän hip-hop levyn kuin avantgardistisen jazzlevyn. Kaikesta huolimatta monissa kappaleissa on taitavasti toteutettuja vapaan ilmaisun osioita varsinkin avauskappaleessa “Keinutuoli ja jyrinä” ja “Kaikkien sota kaikkia vastaan” löytyy riipivän tehokkaita improvisoidun musiikin välipaloja.
Nukkehallituksen vapaaseen jazzilmaukseen perustuva musiikki ja DXXXA D:n räävitön suun pieksentähöpötys kohtaavat toisensa. Heltat punottaen ja kitarisat paukkuen avautuu sanainen arkku, tuottaen yhteenliimattua pöyhkeilevää sanarivistöä. Kaiketi siinä on jotain sanomaa mukana, mutta ei sitä jaksa kuunnella. Tekijät itse ilmaisevat asian niin, että “kyseessä on sanallisen ilmauksen lisäksi, kolletiivirunoutta, jonka lyyrisyyden mausteena on läsnä myös suurmiesten ja muiden veijarien houreisia visioita metritavarakollaasina.” Siinähän sitä on sitten ihmettelemistä. Metritavarana olen tottunut ostamaan “kakkosnelosta”, mutta nyt syötetään kuulijalle kollektiivirunoutta ja jazzia yhdistettynä metritavarana. Uusi kokemus se on ainakin minulle. Otetaan vastaan se mitä saadaan ja meille tarjotaan avoimin mielin.
Räpin osalta tämä on aika mahdotonta kuunneltavaksi, en saa sitä mitenkään sulatettua. Musiikilliset revitykset ja nopeat monimutkaiset kuviot välillä hyvin änkyräväärine töräyttelyin uppoaa kuulijaan kuin ohrakryynivelli rusinasopan kanssa Porin torilla Porin päivänä. Soitto on välillä tosi raivokasta ja selkäpiitä riivaavaa, kuin suoraan kauhutarinasta, puukkojen yöstä. Välillä soolot ovat hyvin maittavia ja monine koukkuineen mielenkiintoista avant-jazzia mehukkaine yksityiskohtineen. Mutta, mutta “kaaliini” ei tahdo mennä enkä ymmärrä tätä höpinää, mikä ei ole laulua sen enempää kuin selkeätä puhetta.
En tätä levyä kovalla kiireellä voi suositella ainakaan perinteisen jazzin puristeille, mutta avoimin mielin liikkeellä olevat, erikoisuuksista kiinnostuneet, psyykkisestä automatismista ja alitajuisen sielunelämän irrationaalisista sommitelmista pitävät surrealistiset avantgardistit, voivat löytää tästä jotain uutta ja mieltä lämmittävää viihdettä. Siitä vaan olkaa hyvä. (JKi)
DXXXA D; rumpukone, puhesyna, sanat, Janne Hast; koskettimet, trumpetti, Ville Jolanki; alttosaksofoni, Tero Kemppainen; basso, Simo Laihonen; lyömäsoittimet, huilut, Sami Pekkola; tenorisaksofoni, Jaakko Tolvi; rummut, Marko Ylianttila; kitara, Toveri Mao; rekrytointi ja visiot, Lentävä Pöytä; kollektiiviset runot
Äänitys: Marko Ylianttila, Studio Kuu, Helsinki 17.5.2009, “Kaksi kalaa, viisi leipää” 15.12.2009. Miksaus ja masterointi: Marko Ylianttila. Kuvat: DXXXA D. Julkaistu: 17.11.2010.
1. Keinutuoli ja jyrinä 7.56
2. Susan uudemmat kitkut 4.27
3. Maljapuhe vanusielulle 2.49
4. Kaikkien sota kaikkia vastaan 3.26
5. Kaksi kalaa viisi leipää 7.20
6. Oi noita tähtisilmiä 8.44
7. Kauas on moni kuollut 2.14
8. Mahdollisia helvettejä 1.23
9. Äiti, äiti 7.00
10. Aaltofunktio 3.41
11. Katoa tai katoat 7.53