ELDBJÖRG RAKNES

Kuvat:

20.03.2009 01:56


MY RECORDINGS MY03

Norja tuntuu olevan maa, missä vapaan avantgardismin salat on heitetty laajalti musiikin alttarille. Sieltä suunnalta tuntuu tulevan irrottelijoita ranskalaisten ohella yllättävän paljon.  Uuden polven muusikot hakevat selvästi rajojaan. Vuonna 1970 lähellä Moldea syntynyt Eldbjörk Raknes on jo 15 vuoden ajan hakenut äänen käytölle, sanoin ja ilman selviä sanoja, uusia käyttömahdollisuuksia ja liittänyt siihen elektronisesti tuotettuja efektejä. Tuloksena on lähinnä improvisoitua musiikkia, mitä olemme voineet kuulla aikaisemmin hänen 2006 ilmestyneeltä levyltään ”Solo”. Eirik Hegland vaikuttaa useissa eri yhtyeissä Norjassa ja on tunnettu myös säveltäjänä. Hänet tunnetaan erityisesti Trondheim Jazzorchestran projektien johtajana ja muusikkona. Stian Westerhaus taas ammentaa inspiraationsa lähinnä rock vaikutteista ja tunnetaan Puma ja Monolithic yhtyeiden jäsenenä.

Eirik Hegdalin saksofoni raivoaa aivan kaistapäisesti kappaleessa ”like lighter”. Onko tämä enää sallittua, voisi kysyä. Miksi ei, kait musiikin esittämisessä voidaan vetää rajaton viiva horisonttiin.  Trio käyttää myös sämpläystä aivan tajuttomalla tavalla.  Voisi sanoa, että hyvästi selvä päivä ja selväjärkisyys, mutta oli miten oli, niin kaiken lisäksi tämä on kaunista ”noise” musiikkia, se svengaa ja leijailee tajunnan rajamailla.  Soitto on täynnä raakoja vastakkainasetteluja, jotka kiehtovat. Stian Westerhusin kitarointi ja sähköisen elektronisten äänten sekamelska yhdistyy uniikiksi avaruuden bittisinfoniaksi. Kappale ”from frozen feet” saa jalat jäätymään, mutta siihen liittyy läheisesti nouseva kuumuus, ”heat came”, mikä sulattaa kaiken nopeasti.  Heglandin klarinetti pauhaa elektronisten särmikkäiden sämpläysten tahdittamana ryhdikkäästi nostaen ihokarvat pystyyn ja järjen ilmojen teille. Sieltä Eldbjörk Raknesin ääni palauttaa ajatuksen tunteen tyyneyteen, hitaalla lyyrisellä kerronnalla, missä sanat eivät riitä kertomaan.  Taiteellisesti hienosti toteutettu osuus lähentymiselle, ”closer”, ja taas löydetään aivan uudet ulottuvuudet. ”Kan då” antaa tähän vastauksen ja ”så, så” jatkaa.  Kuunnelkaa itse tämä kolme minuuttinen jakso, se on kuin leijailisi ulkoavaruudessa, äänten sekamelskassa. Näe ja koe laulun hurmaa, ”see, sing”, alkaa Raknesin voimakkailla kurkkuäänillä kuin kouristuksen saaneena kuulijan on syytä istu alas, ”sit down”, ettei putoa, mutta minne mennä, ”where”, minne tahansa tai miten tahansa ja missä tahansa, ”everyway, everyday”, joka päivä. Kappaleet on taitavasti nivottu yhteen ja niiden nimet vievät kuulijan aikamatkalle varsin luontevasti ja helpon ymmärrettävästi. Ei muuta kuin silmät kiinni ja kuuntelemaan.

Tämä on taas niitä äänitteitä, jotka varmasti jakavat kuulijat raa’asti kahtia. Perinteisen jazzmusiikin ystävät eivät takuuvarmasti hyväksy näin poikkeavaa tapaa esittää jazzillasta musiikkia. Uuden aallon ystävät taas saattavat kokea tämän erittäin jännittäväksi.  Kaikkea tarvitaan, mutta kaikkea ei tarvitse kuunnella.  Jokainen voi kuitenkin tehdä itsenäisesti omia valintojaan. Onneksi meillä on vielä tämä vapaus. Ei tämä levy varmasti kuulu automaattisesti jokaisen jazzharrastajan levyhyllyyn, mutta ylimääräistä efektiivisyyttä musiikin saralla hakevalle saattaa tästä löytyä jotain ennen kokematonta. Kuunnelkaa ja ihmetelkää. Tehkää omia valintoja. Minä ainakin pidin tästä erikoislaatuisesta musiikillisesta elämyksestä, mutta ei sitä kovin usein viitsi toistaa.

JKi

Eldbjörg Raknes; ääni, sämpläys, elektroniikka ja kellot, Stian Westerhus; kitarat ja elektroniikka, Eirik Hegdal; saksofonit ja klarinetti

Äänitys: Kai Andersen, Athletic Sound, Halden, Norja elokuu 2008.  Miksaus ja masterointi: Johannes Lundberg, Eldbjörg Raknes ja Stian Westerhus, Epedemin Studio, Göteborg, Ruotsi, lokakuu 2008. Tuotanto: Eldbjörg Raknes, Kuvat: Anja Eline Basma. Kannen suunnittelu: Per Finne. Julkaistu 26.1.2009.

  1. some day 1:29
  2. like lighter 7:04
  3. sun shine 3:45
  4. from frozen feet 4:36
  5. heat came 4:29
  6. closer 5:54
  7. ka då? 2:00
  8. så så 1:13
  9. see, sing 3:40
  10. sit down 4:27
  11. where? 3:01
  12. everywhere, everyday 2:06

Kaikki sävellykset Eldbjörg Raknes, Stian Westerhus ja Eirik Hegdal

Sanat Eldbjörg Raknes

 

Takaisin

Artikkeli luettu 662 kertaa

Translate »