Dallendyshe
ECM 2401
Kaikkihan me tunnemme albanilaista kansanmusiikkia laajasti ja läpikotaisesti, eikö vain? No, jos se nyt kumminkin on jostain syystä johtuen jäänyt vähemmän tutuksi kuin kaustislainen pelimannimusiikki tai karjalaiset itkuvirret, niin tässä on mitä oivallisin tapa laajentaa perustietämystä aiheesta.
Dallendyshe ei aivan ole sitä tyypillisintä ja meillä tunnetuinta balkanilaista, rikasrytmistä ja tempollisesti huippuvauhdikasta ja iloittelevaa tavaraa, jollaista on Suomessakin totuttu balkanilaisena kansanmusiikkina yleisesti ottaen pitämään. Kyllä tässä toki vauhtia ja tulisia rytmejä riittää, mutta niiden ohella myös paljon balladinomaisia, hidastempoisia tunnelmia.
Moodit ja tempot vaihtelevat tarinoiden mukaan ja ne tarinat, kertomukset, ne tässä tärkeitä juuri ovatkin. Päällimmäiset aiheteemat kertovat rakkaudesta ja maanpaosta. Mutta kuten upeaääninen laulaja Elina Duni levyn saatesanoissaan kertoo, mukana on myös lauluja toivosta ja särkyneistä unelmista, sekä loputtomasta odotuksesta tai autuaista jälleentapaamisista.
Levyn päätösraita ja samalla myös nimikkokappale Dallendyshe (”Pääsky”) on Dunille hyvin omakohtainen tarina. Itse kappale on kauniin kaihoisa ja surumielinen, ja noihin tunnelmiin on hyvät syynsä. Tiranassa vuonna 1981 syntynyt laulaja joutui muuttamaan Sveitsiin 10-vuotiaana. Hän oli aloittanut klassisen musiikin opintonsa viulun kanssa jo viisivuotiaana kotimaassaan ja laajensi klassisen puolen osaamistaan pianolla maanpakoon jouduttuaan.
Sveitsissä hän tutustui myös jazziin ja jazzopintojensa yhteydessä hän tapasi myös nykyiset, tällä levylläkin soittavat muusikkokumppaninsa. Pitkä yhteistyö on tuottanut jo monta pitkäsoittoa, joiden musiikki, jälleen Elina Dunia mukaillen, yhdistää balkanilaista kansanmusiikkia ja jazzia. Ja melkoisen mukavasti nuo kaksi genretä tässä yhdistyvätkin. Musiikissa on niin puhdasta folk-perinnettä kuin myös jazzmaista sykettä ja improvisointia.
Kaikki levyt on tehty hänen omissa tai Elina Duni Kvartetin nimissä, mutta Duni ei halua olla mikään solisti, tähti tai bändiliideri. Hän katsoo olevansa vain yksi nelikosta, jossa laulu on vain yksi instrumentti muiden joukossa. Ansiot ja kiitokset tyylikkäästä kokonaisuudesta kuuluvatkin koko ryhmälle. Kaikki sovitukset on tehty yhteistyössä, ja kaikki erinomaiset muusikot omine persoonallisine piirteineen ovat rakentaneet tämän hienon ja värikylläisen kokonaisuuden.
Em. Dallendyshen ja muiden haikeampien kappaleiden ohessa vikkelämpitempoista puolta edustavat mm. Bukuroshe (”Kaunis tyttö”) ja Ti ri ti ti Klarinate (”Ti ri ti ti klarinetti”). Jälkimmäinen on yksinkertaiselle ja lyhyelle riffille rakentuvan perusteeman sisällä kerrotaan tarinaa mm. rohkeiden miesten soittavan klarinettia ja laulavan kaikille naisille, joiden kanssa he haluaisivat avioitua.
Paitsi hienon musiikin tuottamisesta ja julkaisemisesta, ECM ansaitsee suuret kiitokset myös CD:n kansiteksteistä: kaikki lyriikat löytyvät kansivihkosesta alkuperäiskielen lisäksi myös englanniksi. Siitä vaan sukeltamaan albanialaisen folkperinteen syövereihin!
Elina Duni: laulu, Colin Vallon: piano, Patrice Moret: basso, Norbert Pfammatter: rummut.
Äänitys: Gérard de Haro ja Nicolas Baillard, La Buissonne, Pernes-les-Fontaines, heinäkuu 2014. Kansisuunnittelu: Sascha Kleis. Julkaisuvuosi: 2015. Tuottaja: Manfred Eicher.
01. Fellenza (Muharrem Gurra) 4:59
02. Syte (Isak Mucolli) 3:27
03. Ylberin (trad./Albania) 4:14
04. Une ne koder, ti ne koder (trad./Albania) 4:16
05. Kur te pashe (trad./Kosovo) 2:49
06. Delja rude (trad./Albania) 2:46
07. Une do te vete (trad./Albania) 5:05
08. Taksirat (trad./Albania) 5:09
09. Nene moj (trad./Albania) 6:03
10. Bukuroshe (trad./Albania) 6:12
11. Ti ri ti ti klarinate (trad./Arvanitas) 4:48
12. Dallendyshe (trad./Arberesh) 5:19
Sovitukset: Elina Duni Quartet.