Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet

Kuvat:

25.12.2018 11:16


Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet – Ligger du fortfarande i sängen?

Ligger du fortfarande i sängen!

Svart Records, SVART179

Emma Salokosen ja Ilmiliekki Quartetin edellisestä levystä Vi sålde våra hemman ehti kulua jo lähes kymmenen vuotta ennen uutta Ligger du fortfarande i sängen? -julkaisua eikä Ilmiliekiltä ole saatu siinä välissä uutta levyä markkinoille. Jazzia livenä seuraaville bändi on kuitenkin ollut säännöllisesti kuvioissa mukana viime vuosina – onhan yhden jo äänitetyn studioalbumin julkaisua saatu TUM Recordsilta odotella jo nelisen vuotta ja uusi instrumentaalimateriaali on käynyt jo keikoilla tutuksi.

Mutta ei enempää Ilmiliekin instrumentaalimusiikista – Salokosken ja kvartetin yhteiset projektit ovat nimittäin aina tuntuneet enemmän hieman eri bändiltä, se on vahvempi synteesi kuin vain nimekkään kvartetin vahvistaminen laulusolistilla. Kokoonpano on pysynyt vuosien varrella samana – trumpetissa Verneri Pohjola, pianossa Tuomo Prättälä, bassossa juuri Jazzmuusikot ry:n vuoden jazzmuusikkoksi valitsema Antti Lötjönen ja rummuissa Olavi Louhivuori. Edellisen levyn tapaan tälläkin kertaa tarjolla on ruotsinkielisiä lauluja, mutta siinä missä Vi sålde våra hemman oli enemmän kansanmusiikkiperinteestä ammentavaa jazz på finlandssvenskaa niin nyt ote on hieman modernimpi – uusi ohjelmisto koostuu omista sävellyksistä suomenruotsalaisten ja ruotsalaisten runoilijoiden teksteihin, toteutettuna lämpimän akustisin soundein.

Levyn tunnelma on kiireetön. Prättälän piano soi kauniisti usein impressionistisin sävyin ja Pohjolan lyyrinen puoli on vahvasti esillä toisena vahvana melodisena äänenä. Musiikki tuntuu orgaaniselta ja kirjaimellisesti jotenkin luonnolliselta – se on kuin lumisade, tuuli puissa tai hiljaa virtaava joki. Kiistatta miellyttävä kuuntelukokemus, mutta ehkä vähän liikaakin – alunperin runoina julkaistuihin teksteihin herkempi ote on ehkä liiankin turvallinen valinta, tässä suhteessa levyltä jäi kaipaamaan Anni Elifin viime vuotisen Edith Södergrann -levyn räväkämpää otetta.

Huomaavaisuudesta kuulijaa ja tekstejä kohtaan levy saa täydet pisteet siitä, että ruotsinkieliset runot löytyvät levyn oheismateriaalista käännettynä niin suomeksi kuin englanniksikin – myös LP versiossa. Salokoski myös tulkitsee tekstit hyvinkin selkeästi artikuloiden joka tuntuu ehkä jopa vähän teatraaliselta, mutta tekee teksteihin paneutumisesta miellyttävää. Teksteistä esille nousee erityisesti Birgitta Bouchtin ilkikurisestikin modernia, hektistä elämänmenoa havainnoiva Du lyckligt lottade jonka eräs säe antaa levylle nimensäkin. Prättälän sävellyksessä on myös hieman levyn yleisilmettä enemmän dynamiikkaa ja hieman abstraktiakin otetta joka tekee raidasta levyn huippuhetken.(PV)

 

Emma Salokoski vocal,  Verneri Pohjola trumpet, Tuomo Prättälä piano, Antti Lötjönen basso, Olavi Louhivuori drums

Recording at Kallio-Kuninkala Studio & Sonic Pump Studios
Recording and mixing: Markus Bondsdorff
Mastering: Svante Forsbäck  

1. På stigar (Emma Salokoski/Ingrid Sjöstrand) 5:05
2. Du lyckligt lottade (Tuomo Prättälä/Birgitta Boucht) 6:35
3. Allt är mitt(Verneri Pohjola/Elmer Diktonius) 5:49
4. Bygg dig inga broar (Tuomo Prättälä/Bodil Lindfor) 5:27
5. Var inte rädd för mörkret (Emma Salokoski/ Erik Blomberg) 4:30
6. Zigenerskan (Verneri Pohjola/Edith Södergran) 4:35
7. Egoisten (Olavi Louhivuori/Alexandra Brandt) 4:15
8. Spelmannen (Emma Salokoski/Dan Andersson) 4:31
9. Ensam är jag ej mer (Olavi Louhivuori/Sara Karolina Gadolin) 5:28

 

Takaisin

Artikkeli luettu 55 kertaa

Translate »