Frim – Fram Quartet

Kuvat:

19.04.2019 14:13


Frim-Fram Quartet: Wake Up!

Wake Up!

RetroU Art 2019, Retrocd0119

”Omin käsin onneen” on yksi entisaikojen sananparsista. Se tarkoittaa lähtökohdaltaan jotain täysin muuta kuin nykyajan seksisekoileva maailma ehkä sen käsittää. Tätä levyä voisi kuitenkin kuvailla noilla sanoin, sillä tämän kaikki tavara on lähtöisin kitaristi-harpisti-laulaja Juki Välipakalta ja pariltaan, saksofonisti Sirpa Suomalaiselta. Ja onneen tämän levytyksessä mentiin liveotosten myötä… parissa studiopäivässä. 

Pariskunnan apujoukkona häärää levyllä vakiofrimframmarit, B 3:n kuljettaja Harri Taittonen ja kalvokeisari Mikael Seire. Maittavan mukava yhdentymä, jonka live-esiintymissä on täräkkää ytyä. Sitä löytyi myös nelikon ensimmäiseltä levyltä ”Let’s Talk” rutolti. Ja sitä löytyy myös tältä uutukaiselta, vaikka nyt liikutaankin enemmän mystisten seikkojen, siis lähinnä ihmistunteiden ja rakkauden maailmoissa. Hitaan tunteikkaalla bluslaahustuksella että selväpiirteisellä rytmisuhteella…

Ei siis tasapaksun junnaavasti vaan aihioita eri kanteilta pyöritelleen. Keskikoulun nelosen englannilla eivät kaikki tekstit aukea, mutta synkästä itsetuhotunnosta jykeväksi väkeväksi tunnepaloksi vääntyvät melodiat ja Välipakan erinomaisen täyteliäiset laulut koskettavat kuulijan herkkyysasetuksia. On hienoa kuunnella hänen alarekisterin murinaa ja isojen poikien uhoa. Juki on ehdottomasti yksi maamme parhaista miesvokalisteista. Ellei paras. Hänen vokalisointinsa perusvarmuus ja äänirepertoaarin laajuus ovat kiistatonta a-luokkaa. Täysin vertailukelpoista maailman mieslaulajien kategoriassa. 

Kaikenkaikkisesti tämä levy onkin kutakuinkin Välipakan soololevy, sillä niin voimallisesti hän ottaa kokonaisuuden haltuunsa laulullaan, kitaroinnillaan ja harpullaan.

Taittosen urkukoneisto luo joltisesti tilannesopivaa taustaa. Toisaalta olisin odottanut urkujen hieman voimallisempaakin esilletuloa (liekö 60-luvun nostalgiakaipuuta?). Näin olisi ehkä saatu vieläkin voimakkaampaa kokonaistunnetta, väkevyyttä ja tunnepurkauksia. 

Sirpa Suomalaisen tenorikin olisi voinut soida eturivissä hieman runsaammin, sillä sen sointi eri vivahteissaan täydentää mukavasti Välipakkaa. Ja sooloissa tihkuu tiukkaa tunneväkevyyttä…

Seiren rumpalointi on tunnetilannekohtaista ja aina hetkeen sopivaa. Yksioikoista tilannetahditusta ilman mitään sen kummempia krumeluureja. Hyvin kookonaisuuteen sopivaa työstöä.

Monitahokkuudeltaan ja rytmivaihteluiltaan levy on maukas. Välipakallisesti runsas ja komppareilta hyvin maestroa tukevaa. Ihailtavuutta lisää Välipakan osaavuus. Upeita tulkintoja hitaista sinisävyistä menevämpiin rytmiräimäyksiin. Ehkä pienenpieni liikafraseeraus pyrki jossainmäärin esiin, muttei häiritsevästi. Kova ukko joka tapauksessa jazz – blues – r&b – rock heimossa. 

Täyttä tavaraa tässä tyylikategoriassa. Tosin edellislevyn jazzikkuus on jätetty minimiin, mutta siitä viis, sillä muuta herkkua tarjoillaan runsain mitoin.

Hieno ja mielenkiintoinen koostelma Välipakka – Suomalainen kaksikolta. Perusselkeä ja aihioihin sopivan sävykäs orkesterointi. Loppupäätelmä kupsahtaa reilusti kiitettäväksi!

Maistus varmaan sullekin – ostakaa ja nauttikaa! (OR)

 

Juki Välipakka vocals, guitar, harp, Sirpa Suomalainen, saxophone, backing vocals, Harri Taittonen, organ, backing vocals, Mikael Seire drums

Recorded and mixed at -studio by Jyri Riikonen 2018
Mastered by Jaakko Viitalähde at Virtalähde Mastering 2018

01. Undecided  3:41 
music & lyrics  – J. Välipakka
02. Melting Pot 3:59
music & lyrics – J. Välipakka
03. Wake Up! 3:15
music – S. Suomalainen, lyrics – J. Välipakka
04. Under My Spell 4:21
music – S. Suomalainen, lyrics – J. Välipakka
05. I’d Rather Be A Drunk 4:01
music – S. Suomalainen, lyrics – J. Välipakka
06. The Beast In Me 4:39
music – S. Suomalainen, lyrics – J. Välipakka
07. Real Woman 5:29
music & lyrics – J. Välipakka
08. Deep End 3:14
music – S. Suomalainen, lyrics – J. Välipakka
09. Sweet Manipulator 4:16
music – S. Suomalainen, lyrics – J. Välipakka
10. All Is Over 4:07
music – S. Suomalainen, lyrics – J. Välipakka
11. You’re Not Alone 4:49
music & lyrics – J. Välipakka
12. It Don’t Really Matter 2:52
music & lyricsy – J. Välipakka

 

Takaisin

Artikkeli luettu 286 kertaa

Translate »