Harri Sjöström / Andrea Centazzo / Sergio Armaroli

Kuvat:

06.04.2021 17:47


Harri Sjöström- Andrea Centazzo- Sergio Armaroli Steps

Steps

ICTUS Records 192

”Improvisaatio on tapa ylittää rajoja vaiheittain, tutkien uusia väyliä keskittymällä vuoropuheluihin, joiden kautta syntyy yhteinen käytävä, minkä läpi pystytään etenemään.” Näin tulkitsee italialainen vibrafonisti Sergio Armaroli improvisaation henkeä saatesanojensa alkuun tammikuussa 2021 ilmestyneen uuden Steps -albumin kannen sisäpuolella. Sergio jatkaa. ”Trio on kuin pyörösaha. Sillä on erinomainen kyky toteuttaa täydellinen kuunteluelämys askel askeleelta, keskeytyksettä. Trio kypsyy koko esityksen ajan ja kietoo kuuntelijan mielensalaisuudet.”

Sergio Armaroli, perkussionisti Andrea Centazzo ja pasunisti Giancarlo Schiaffini olivat aikaisemmin jo esiintyneet ja levyttäneet triona. Kun Centazzo oli kutsuttu kesäkuussa 2019 esittämään uutta projektiaan Berliinissä, hän tapasi suomalaisen sopraanosaksofonisti Harri Sjöströmin, jonka kanssa Andrea myös piti yhden konsertin. Tästä syntyi yhteys ja tapaamisesta 5.-7. joulukuuta samana vuonna Italiassa sovittiin jo siinä vaiheessa.

Sovittuna kohtaamisajankohtana Armaroli ja Schiaffini tapasivat Sjöströmin ensimmäistä kertaa. Tuloksena silloin äänitettiin kaikkiaan kolme eri levykokonaisuutta. Duos & Trios julkaistiin 2020 kesäkuussa ja sitä seurasi Orbits pari kuukautta myöhemmin. Puolivuotta ehti kulua, kun kolmas Steps -albumi näki päivänvalon tämän vuoden tammikuussa.

Vapaa improvisaatio ei perustu soitettavien kappaleiden muodollisiin rakenteisiin – valmista rakennetta ei todellakaan voi olla. Ilmeikäs esittäminen ja musiikin yhtenäisen kielen löytyminen tapahtuu muusikoiden keskinäisen yhteisen ajatusmaailman saavuttamisen kautta. Mikäli yhteiset kielikuvat eivät löydy on vaikea kuvitella onnistuneen lopputuloksen syntyvän. Vain keskinäinen ymmärrys luo mielikuvan onnistuneesta vuoropuhelusta yksilöllisiä tyylejä ja vahvuuksia kuitenkaan unohtamatta.

Improvisaatiotaide on pitkän päivittäisen harjoittelun tulos, mikä rakentuu odottamisen kulttuurista ja vuoropuheluiden kunnioituksella. Hyvät työskentelyolosuhteet tarjoava äänitysstudio on oikea paikka ajattomalle kolmikantaiselle vuoropuhelulle, mistä rakennetaan askel kerrallaan syntyviä muotoja ja unelmia, joita on vaikea kuvailla. Siitä syntyvää salaperäisellä tavalla puhuttua kieltä ei pysty kääntämään. Jäljelle jää monimutkainen äänien kuvitteellinen taistelu, missä tuntemattomuuden epätodellisuus ja haavekuvat kohtaavat reaalimaailman rajapintoja kosketellen.

Kokonaisuus muodostuu eri vaiheiden kautta kymmenestä askelluksesta. Vibrafonin hitaan kevyet naputtelut ja kongien mietiskelevät kumahdukset soljuvat mukaan sopraanon karhean rouheisiin törähtelyihin ja salaman lailla iskeviin kirkkaisiin leimahduksiin, kuten Steps #4 linjaa neljännen vaiheen. Steps #5 vahvistaa vetovoimaa rumpujen voimallisella esiintulolla, mihin Sjöström lisää sopraanoonsa kiihtyvää särmäistä vauhtileikittelyä osoittaen kykynsä mahtikiriin.

Seuraavassa vaiheessa, Steps #6, etanan lailla aikailevasti kehittyvä keskinäinen verkostosanailu ja keskustelu muuttuvat hauskaksi kinasteluksi. Pallopurjeen noustessa keulaan ja vauhdin lisääntyessä, kinastelu yltyy oikeaksi sanaharkaksi, missä mielipiteitä jaellaan ja vastustetaan toisiaan raivoisasti.  Kun määränpää alkaa siintää keulassa, yhteisymmärrys löytyy viimein ja samalla kuumaverinen kiihkeä torailu laantuu hiljalleen.

Tästä tavoitettu vuorovaikutussuhteiden tasavertaisuus vaikuttaa seuraavan vaiheeseen, Steps #7, missä keskitytään yhteisten muotojen hakemiseen rauhalliseen, mutta mukavasti röhnöttelevään tyyliin mielipiteitä vaihdellen. Hyvin oivallettu sovinnollinen tyyli saa jatkoa vaiheessa Steps #8. Kolmikko on kypsynyt ja pysyy läheisessä vuorovaikutuksessa herkällä harmittomalla mielipiteiden vaihtamisella. Vibrafoni kilkahtelee kevyen leikittelevään sävyyn säyseästi, sopraanon kaihoisa puhe säestää rutisten muutamin painokkaiden ajatuksenvaihdoin ja gongit kumahtelevat pehmeitä kaikuvastauksia taustaa tukien.

Tällaisen vapaan yhtenäisesti tuotetun musiikin selittämätön kekseliäisyys ja omaperäinen kuvitteellisuus kaikessa epätavallisuuden ja ristiriitaisuuden pyörityksessä luo kaikesta huolimatta eräänlaisen jatkumon, katkeamattoman tapahtumaketjun, mistä jokainen voi löytää oman kertomuksensa äärettömyyden olemassaolosta.

Tämän levyn soittajat ovat löytäneet erinomaisella täsmällisyydellä yhteisen ajatusmallin, minkä pohjalta rakentuu kirkkaan selkeä monisärmäinen äänien värikäs kirjo. Keskinäiset linjanvedot, hilpeä raikkaus, reipas positiivinen energia, armottomasti nahisteleva kiihkeys ja vastavuoroisesti levollisen tyyni, sävyisän maalaileva soinnukkuus ovat vankalla pohjalla. Improvisoidussa musiikissa on oma viehätyksensä, mutta se vaatii ennakkoluulotonta vastaanottoa kuulijalta. (JKi)

Levyä voi ostaa ainakin tästä linkistä https://ictusrecords.bandcamp.com/album/steps

Harri Sjöström: sopraanosaksofoni, Andrea Centazzo: lyömäsoittimet, Sergio Armaroli: vibrafoni.

Äänitys: Piergiorgio Miotto, II Pollaio, joulukuu 2019, Biella, Italia. Miksaus, editointi ja tuotanto: Andrea Centazzo, ICTUS Studio, Long Beach, Kalifornia, USA, joulukuu 2020. Johtava tuottaja: Sergio Armaroli. Kannen kuva ja taide: Andrea Centazzo. Kannen sisäpuolen teksti: Sergio Armaroli, Milano, Italia, lokakuun 18. 2020. Julkaistu: 17.1.2021

01. Steps #1    4:26
02. Steps #2   4:25
03. Steps #3   3:12
04. Steps #4   8:40
05. Steps #5   4:13
06. Steps #6   8:13
07. Steps #7   5:00
08. Steps #8   8:39
09. Steps #9   5:04
10. Steps #10 4:00

Kappaleet ovat improvisoidusti esitettyjä kaikkien kolmen pohjatyön tuloksena.
Kokonaiskesto 57:20

Takaisin

Artikkeli luettu 48 kertaa

Translate »