Ingelius FlameLight

Kuvat:

20.06.2019 04:45


ngelius FlameLight : Wings

Wings

Mika Ingeliuksen johtama Ingelius FlameLight trio säväyttää ensimmäisellä pitkäsoitollaan. Tamperelainen trio tarjoaa nimittäin väkevää bluesrockia. Ingeliuksen omien sanojen mukaan trion musiikki on ääniksi johdettua energiaa.

Levyä kuunnellessa ajatukset palaavat 60-luvun lopun Jimi Hendrixin ja 80-luvun alun Stevie Ray Vaughanin soundimaailmaan. Kaikki tämä kuitenkin positiivisessa mielessä. Mainituille virtuooseille tunnusomainen vauvau-pedaali on nimittäin vahvasti mukana kitaristi Ingeliuksen soitossa. Muita efektejä ei ole juurikaan käytetty, mitä nyt vähän sustainia. Ingelius tarjoaa levyllä kaiken kaikkiaan hienoa kitaran soittoa, josta kuuluu Stevie Rayn Vaughanin vahva vaikutus. 

Trion omistautuminen omaan musiikkiinsa tulee levyltä esiin. Jokainen nuotti on soitettu huolellisesti ja musiikkiin omistautuen. Niin sitä pitääkin, erityisesti trio-kokoonpanossa, jossa jokaisen soittajan on hoidettava oma osuutensa niin hyvin kuin mahdollista. 

Levyn teossa ei ole kikkailtu, vaan biisit on purkitettu luomuna siten, että ne saadaan myös keikoilla kuulumaan samanlaisina.

Ingelius kunnostautuu myös laulajana. Tulkinnat ovat uskottavia. Hänen sopivan karhea äänensä saa tekstit elämään. 

Levy sisältää vauhdikasta funkia, bluesrockia, mutta myös balladeja. Esimerkiksi Companion Blues samoin kuin levyn päättävä Starlight ovat vahvoja ja kauniita balladeja. Viimeksi mainittu on oma suosikkini tällä levyllä. Kaikki sävellykset ja sanoitukset on taituroinut Mika Ingelius.  

Yhtye on pyrkinyt luomaan levyllä musiikillisen kokonaisuuden ja siinä myös onnistunut. Levy on tehty huolellisesti kansia ja bookletia myöten. Hieno booklet sisältää jopa biisien sanat.

Harvinaisen hyvän esikoisalbumin ovat Mansen miehet tehneet. Siitä suurin ansio kuuluu tietenkin Mika Ingeliukselle, joka on useiden instrumenttien soittamisen lisäksi tuottanut levyn. (EK)

 

Mika Ingelius; electric & acoustic guitars / vocals / percussions / keyboards/ bass on 1,3,7,10/drums on 10, Sami Sarsama; bass on 2,4,5,6,8,9 / backing vocals on 2, Kai Jokiaho drums on 1-9., Lucy di Pacote & Candy Mlatta ; backing vocal
Special quest Maria da Luz.  

Mixed, mastered & produced by Mika Ingelius.

01. Dance Your Way
02. Feel Me
03. Believe In Love
04. Companion Blues
05. So Many Women
06. Little Time
07. This Time
08. Out Of Shadows
09. Withering Wings
10.  Starlight

All music & lyrics by Mika Ingelius

Takaisin

Artikkeli luettu 152 kertaa

Translate »