Italialaislähtöinen International Troubadours ottaa yhdysvaltalaisen huippukitaristi Bill Frisselin yhdeksi sähköisen musiikin sytykkeekseen, ja nousee tästä omille teilleen. Sacred Ground -albumia näkee luokiteltavan lähinnä acid jazzin kategoriaan, joten menköön näin, vaikka se ei teekään täyttä oikeutta bändin laveaan, mutta samalla valikoivaan tyyliin.
Omalle merkilleen levyttävä Troubadours-trio on varsin monipuolinen. Omiin, ilmeisesti melko improvisaionaalisiin, sävellyksiin rakentuvassa musisoinnissa on yllättäviä rakenteita ja useita tyylilajeja käytössä. Soundien kirjo on vaikuttava; smooth jazz, primitiivistä musiikkia, hieman New Age-mausteitakin, pohjana mainstream jazz ja toisinaan rock. Pysyittekö kärryillä? Minä en nimittäin itse oikein tahtonut pysyä, mutta sehän ei tietenkään todista vielä mitään.
“Pyhällä maaperällä” siis ollaan, ja sellaistahan täytyy aina kannattaa. Nyt enimmän osan ajasta musiikkia on kuitenkin ylivoimaisen vaikeaa tulkita sen paremmin pyhäksi kuin koskemattomaksikaan, saati sitten “jumalalliseksi”. Varhaiskantaisen musiikin maailmasta nouseva sanaton laulu kuulostaa enimmäkseen lähinnä pakanalliselta ja riettaalta riitiltä tai mikä vielä epäsuotuisampaa, sellaisen parodialta.
Termi “trubaduuri” kääntyy ainakin suomalaisessa kielenkäytössä lemmenlaulajaksi tai ehkä lemmenrunoilijaksi, mutta tästäkään ei voine olla kyse. Esityksissä ei ole yhtään romantiikkaa ja runojahan ei sanattomassa laulussa olekaan. Välillä naivistinen unisono-hyräily tai sanaton hymistys on lähes uskomattoman yksinkertaista ja viattoman tuntuista, primitiivisen musiikin hengessä, saavuttaen eräänlaisen kliimaksin Salutati -raidalla.
Ehkä tämä laulukokeilu toimii livenä tiheätunnelmaisilla klubikeikoilla, mutta ankarissa studio-olosuhteissa se on vaikeampaa. Innostuessaan tutkimaan tonaalisia syvyyksiä yhtye antautuu sävel- ja rytmisodysseialle, missä mikään ei ole enää yksinkertaista. Eikä varmasti viatontakaan, ei sen puoleen.
Instrumentalisteina trion muusikot kurottavat nimittäin varsin pitkälle. Voisi ehkä puhua “eklektisestä jazzista” – eri tyylisuuntia ja näennäisesti yhteen sopimattomia elementtejä kombinoidaan ennakkoluulottomasti. Lopputulos on enimmäkseen soiva ja järkeenkäypä kokonaisuus, jota merkitykseltään epämääräiseksi jäävä laulunhoilauskaan ei pysty kumoamaan. Soitinyhdistelmissäkin löytyy kokeilunhalua.
Useimpien sähkökitaristien tapaan Alberto Turra tuntee vastustamatonta halua kuulostaa nopeammalta kuin oikeasti onkaan. Tällöin on lickseissä käytettävä vasemman käden vasarointitekniikkaa – johtoääni lyödään oikean käden plektralla, mutta sitten juoksutetaan vasemman käden sormia kitarankaulalla ja muodostetaan sävelkulku pelkästään niillä.
Heikkokin kitaristi saa tuotoksensa kuulostamaan monimuotoiselta käyttäessään tähän tarkoitukseen kaikkia kuutta kieltä. Melodiat eivät näissä yhteyksissä ole aivan kaksisia, mutta sanottakoon Turran kunniaksi, että hän kykenee toistamaan ne kutakuinkin samankaltaisina.
Oudon ja ajoittain melko harrastelijamaisen musiikkisekoituksen kesto on hieman pitkä ja koska yleistaso jää edellä mainittujen sekoilujen ansiosta aika pintapuoliseksi, vapautunutta kuunteluelämystä ei oikein pääse syntymään. Tämä on valitettavaa, koska trion soitossa olisi aineksia persoonalliseen jazzin ja rockin fuusioon, kuten mm. Col di Lana -raidan parhaat hetket todistaa.
Salaperäisyyden sädekehä jää trion tuotoksessa siis melko vähäiseksi, ja ajateltu salamyhkäisyyden tunnelmakin lähestyy kariutumista. Mystiikan musiikillinen tavoittelu jää joka tapauksessa vajaamittaiseksi. Näistä tendensseistä irrotettuna kaikki ovat kokeneen oloisia muusikoita, joten klubikeikoilla atmosfääri varmaankin on parhaimmillaan vaikuttava ja intensiivinen. Eri kulttuuripiireistä temmotut elementit ja vaikutteet sulautuvat ärhäkkään improvisointiin ja teemojen kehittelyyn.
Alberto N. A. Turra (guitar, Japanese flute, voice), Davide Tedesco (bass, voice), Alberto Pederneschi (percussion)
Mixing: Mimmo Vergato / Studio Barzan
Mastering: Maurizio Giannotti / New Mastering Studio
01. Calli 6:39
02. Una danza 0:38
03. Cuore di bue 6:48
04. Song for G. 1:27
05. Balcano 3:42
06. Con i piedi per terra 1:31
07. Salutati 7:09
08. Shakuhachi 0:30
09. Hijacking 5:11
10. Beatrix Goloritzé 0:41
11. Col di lana 6:52
12. Spostamenti d’aria 1:39
13. Calli (alternate take) 5:45
{youtube}lpKzDBFwe0k{/youtube}