Jan Simons & Max Schultz

Kuvat:

21.02.2010 12:15

Rithem Music, Rithem 0005

Rithem Music, Rithem 0005

 

Mieleen muistuu pätkä eräästä lapsena kuullusta lorusta… makeata mannavelliä, jossa on hyvä kelliä…
Tämä on juuri sitä! Rauhaisan melodista. Erinomaisen harmonista. Parhaat genret esille tuovaa. Suoraviivaisen kaunista. Levollisen lupsakkaa. Sopivan seestyttävää… välillä kuitenkin rytmikkään retvakkaa… smooth jazzia… blues-fuusiota…
Asialla siis suomalainen basisti Jan Simons, joka muutti viime keväänä Tukholmaan. Simonshan tunnetaan aiemmilta vuosilta useista kansainvälisistä yhteisprojekteista ja esiintymisistä. Tälläkin hetkellä hän työskentelee viiden eri levytuotannon kanssa, joista tämän Ghost -levyn julkaisun myötä on nyt jo kolme ulkona markkinoilla. Loput kaksi julkaistaan vielä vuoden sisällä. Tämän levyn biiseistä seitsemän on Simonsin käsialaa, loput kaksi Schultzin.
Kitaristi Max Schultz innostui 10-vuotiaana Jimi Hendrixin soitosta ja hankki kitaran, perustaen pian oman koululaisbändin Tukholmassa. Sittemmin hän soitti reggaebändissä, kunnes liitty etnobändi Myntaan, jossa viihtyi seitsemän vuotta. Vuonna 1988 hän keikkaili pianisti Herbie Hancockin kanssa tehden yhteisen levynkin. Sitten Schultz liittyi saksofonisti Håkan Brorströmin ryhmään In and Out.
Max Schultz on ollut sittemmin läntisessä naapurissamme erittäin kysytty kitaristi erilaisiin projekteihin. Eikä ihme, kun kuuntelee hänen tyylikkään aistikasta kitarointia tälläkin levyllä. On huomion arvoista, että levy koostuu pääosin live-esiintymisistä. Schultz ei pyri mihinkään liian monikaistaisiin ja sähköisiin kommervenkkeihin, vaan hänen soittonsa ydin on puhtaan melodisessa, voisinpa jopa sanoa yksinkertaisen aistittavissa soinnutuksissa ja sooloissa. Ei kuitenkaan mitenkään halpahalli -tyylisenä ränkytyksenä vaan erinomaisen ammattimaisena ja hallittuna kokonaisuutena. Autotermein ilmaistuna kuulijan olotila on kuin Maybachin tai Rolls Roycen takapenkillä istuisi.
Schultz on eittämättä tämän levyn hahmo ja keulakuva muiden soittajien jäädessä enemmän tai vähemmän tausta komppaajiksi. Tosin Simonsin Fender basso jytisee paikkapaikoin mahtipontisen väkevänä, mutta areena on Schultzin. Simonsin työstö on kokonaisuudessaan ok. Samalla arvosanalla pääsee myös UMOsta lainassa oleva rumpali Markus Ketola. Hänen soittoarsenaalinsa sisältää erinomaisia nyansseja ja tyylittelyjä, todellisen ammattilaisen osaamista. Niin hitaissa tunnelmoinneissa kuin nopeammissakin irtiotoissa.
Levyllä käväisevät vierailijat jäävät auttamatta assistentin osaan. Tosin he täydentävät kokonaisuutta kuin rusinat pullaa. Siis hyvänmakuisina…
Ghost on pelkistetyn kaunis kokonaisuus, jolla on lämpimästi sykkivä sydän ja sielu. Siitä saa eniten irti omassa rauhassa kuunneltaessa, mutta se sopii yhtälailla vaikkapa taustamusiikiksi. Merkillepantavaa on myös se, että levy soi yhtävarmalla otteella niin Ruotsissa, Suomessa, Euroopassa, Kiinassa kuin Usassakin… siinä on joku tietty kansainvälinen aspekti, joka turhan usein puuttuu moderneimmista ja taiteellisimmista jazzbiiseistä.
Onko se kuviteltua kuuntelun helppoutta. Selväsanaista soittokuviota. Yksilöityä soolotyöstöä. Rytmivaihteluiden paratiisia… Mene ja tiedä…
Allekirjoittaneelle levy maistui hyvälle… mannavellille/-puurolle, jolla jo pienenä miehenalkuna sai herkutella.
Suositukseni! (OR)

Max Schultz, guitar, Jan Simons, Fender basso, Markus Ketola, drums, Jim Beard, keyboards (2,3,5,7), Jesper Nordenström, organ (9), Poogie Bell, drums (9)

1. Goodbye Sister 5:27
2. Ghost 3:55
3. Dirty Old Men 4:09
4. Intro / Song for Sco 1:19
5. Aftertouch 4:41
6. Sensitivity 7:25
7. Cream 5:39
8. Crank Me 3:24
9. Sweet Relief 5:21

 

Takaisin

Artikkeli luettu 1208 kertaa

Translate »