Vanhassa vara parempi, sanoo entisajan sananparsi…
Se, että pitääkö se paikkansa tämän levyn suhteen on kaksipiippuinen asia, sillä syksyllä 2006 äänitettynä tämä alkaa toki kuulua vanhojen kategoriaan. Myös levyn sisältämä musiikki on perusmuodoltaan vanhaan kunnon mainstreamiin verrattavaa tavaraa, amerikkalaista perinnettä seurailevaa. Vanhakantaisuuden vastapainoksi voidaan kuitenkin asettaa nuorenpolven soittajien tehokas ote sekä suorat vivahteet pohjoismaisesta, melodisesta jazzista.
Levyn sisältämistä kappaleista neljä on Fredrikssonin itsensä säveltämää, yksi Herralan ja yksi Adderley/Lewis -tuotantoa. Kuten edellä mainitsin, liikutaan perusväylältään hyvin tutuilla vesillä. Piano trio… Herbie Hancock, Keith Jarret… monet muut alan mestarit välittyvät kokonaisuudesta voimakkaasti. Oman pikantin mausteensa soitolle antaa kuitenkin pohjoismainen leima… Bobo Stenson, Esbjörn Svensson…
Jussi Fredriksson hoitaa mustavalkio-osastoaan tehokkaan intensiivisesti. Tehokkuus ja energia purkautuvat makoisan meneviin juoksutuksiin. Toisaalta mahtavien improvisaationaalisten purkausten vastapainona saadaan kuulla kaihoisaa, meditatiivista äänimaalailua. Hetkiä, jolloin aika ja sielu yhtyvät rauhaan… maisemaan, jossa usvaiset pastellisävytseassa herkistävät kokonaisuuden.
Fredriksson työstää mallikelpoisesti soitintaan saaden sen sointiin omanlaista sielukkuutta. Melodista paloa. Soiton riemua ja vapautta. Ei mitään jumalaisen mestarillista, mutta täydellisen nautittavaa tavaraa kuitenkin. Soittoa, joka miellyttää yhä tänä päivänäkin…
Basisti Herrala tömisyttää peliään tanakan varmasti. Sointuvan käskevänä, mutta myös sielukkaan pehmeänä. Hän tukee oivasti Fredrikssonin pianottelua. Omat soolo-osuudet menevät rutiininomaisina irtiottoina. Hyvää bassotyöstöä, joka on sittemmin kasvanut uusiin ja hienoihin sfääreihin.
Ville Pynssi hoitelee rumpuosastonsa tyylikkäästi halliten yhtäläisesti kipakamman iskutahdin kuin herkät hivelytkin. Hänen soitossaan on taidokasta yhtyesoitto-osaamista; takavasemmalta tarvittaessa voimalla eturiviin… ja takaisin.
Vierailevana solistina osassa raitoja puhalteleva Jussi Kannaste on hyvä. Kuten aina. Silloin ja tänäpäivänä.
Ehkä olisi ollut parempi, etten olisi tiennyt levyn olleen äänitetty jo vuonna 2006, sillä arviolähtökohdat olisivat lie olleet hieman erilaiset. Ei sinänsä kriittisemmät itse musisointia kohtaan vaan rinnastuksina herrojen soittajien tämän päivän esityksiiin. Tämä siksi, että ehkäpä nykyisin, soittotaitojen lisäyksen johdosta, tuon aikainen sielukkuus ja perushenki ovat menettäneet jotain sellaista, mikä tällä levyllä löytyy voimakkaana tunteena. Raakana realismina… Elementteinä, joista itse pidän erittäin paljon.
Eli tämä on mielestäni kokonaisuudessaan hyvin maukas. Yksinkertaisen nautittava, jonka kokonaisgenre on laaja. Melodinen ja harmoninen kokonaisuus toimivat aistikkaasti.
Ehkä tämä viiden vuoden odotus, yhtenä päivänä suoritetusta äänityksestä levyksi, kypsytti kokonaisuuden niinkuin viinin…
Minun maussani se siis maistui aromaattiselta ja hyvältä.
Maistakaa tekin… uskon, että nautitte. (OR)
Jussi Fredriksson piano, Ville Herrala bass, Ville Pynssi drums, feat. Jussi Kannaste tenor saxophone
Recorded and mixed by Jukka Viiri at Studio M1 / Finnish Broadcasting Company, Helsinki, Finland
Mastered by Svante Forsbäck at Chartmakers
1. Tidewaters (Fredriksson) 6.29
2. Bingo (Fredriksson) 5.59
3. Ylletröja (Herrala) 8.17
4. Confusion (Fredriksson) 7.19
5. Häräytys (Fredriksson) 6.21
6. The Old Country (Adderley / Lewis) 7.18