?
Fredriksson Music / Jazz HUG, FRMCD012
Jussi Fredriksson Trion debyyttialbumi on arvoituksellisesti otsikoitu kysymysmerkillä, ”?”. Levy ilmestyi kuin varkain lokakuun lopussa. Aktiivista jazztoimijaa ovat pitäneet kiireisenä mm. soolokeikkailu, Elektro GT, Flame, Koko Jazz Orchestra ja syksyllä oli myös Suomen Jazzliiton kiertue Nassaun Fasaanin kanssa. Ilmankos artisti valitti väsymystään Facebook-sivustollaan, ”empty jacket” – ja ei kai ole suurikaan ihme, että tässä hopussa jotakin on vaarassa mennä kuulijaltakin ohi. Vuosi on ollut maestrolle menestyksekäs, joskin uusi triolevy ei sijoitu aivan sen kirkkaimpaan kärkeen.
Kompaktissa triossa ovat basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio ja tietysti Jussi itse, joka keskittyy nyt akustiseen pianoon. Kaikista keyboard-soittimista Jussi on mielestäni onnistunut yleensä parhaiten Fender Rhodes -pianolla, mutta tämähän on makuasia, ja Rhodes lankeaisi triokonseptin tyylisuunnan ulkopuolelle. “Kysymysmerkkilevyllä” kuullaan seitsemän Fredrikssonin sävellystä, joista ainakin yksi edustaa tietoista kysymistä, avausraita Why. Osa kappaleiden aihelmista on jo tullut esiin muissa yhteyksissä ja tai hiukan erityyppisissä olomuodoissa jollakin lailla, mikä tietysti on vain hyvää ideoiden kierrätystä.
Bändin soundi on kiinteä ja soitto tiivistä, mutta vaikutelma musiikista on silti hieman keskeneräinen. Mielenkiintoisia teemoja on yllin kyllin, mutta pitkähköissäkin kappaleissa aihekehitelmät ja työstäminen jäävät hieman puolivalmiin tuntuisiksi. Jussin soittotyylille ja sävellyksille tunnusmerkillinen sävelmällisyys ilmentyy tässä konseptissa jotensakin laimeana. En oikein ymmärtänyt noiden riitasointuisten intervallien toistonomaista käyttöä, vaikka kappaleen idea ei sellaista aina vaatisikaan.
Osa sävelmistä tosin jää heti ensimmäisellä kuuntelukerralla soimaan mieleen; nimisävelmä Why’n ja Uuno Walk’in yksinkertainen perusteema on sellainen, samoin rauhallisen Keep it real’in johtoteema. Aei-Man Kaeki alkaa lupaavasti salaperäisellä kompilla, mutta kappaleen melodia ei täysin keskustele svengitaustan kanssa (on varmaan suunnattu kriitikoille; se kuuluisa ”äimän käki”). Sillä ammattitaidolla, mitä JFT edustaa, jälki ei tietenkään ole huolimatonta, mutta jotenkin vain muodostuu kuva, että levy on kiireellä lyöty kasaan.
Pianotrio on yksi jazzin haasteellisimpia bändiformaatteja, johon on sitä paitsi vaikea enää tuoda uutta. Bad Plus ja monet muut ovat kuitenkin pistäneet kuvion uusiksi ja siihen JFT:kin tähtää. Sellaista visuaalisuutta ja suoranaista ohjelmallisuutta, jota löytyi Jussin upealta Jazz Wars -tuplalta, ei nyt kuitenkaan oikein ilmene – suurista saatesanoista huolimatta.
Tai ehkä juuri siksi. Levy käsittelee tekijän mukaan ”epävarmuuden positiivisia sävyjä” Sellaisia ei valitettavasti ole olemassakaan; en tiedä, onko Jussi jatko-opintojensa yhteydessä jostakin kvasifilosofisesta käsitetemppuilusta, jossa tällaista tyhjää retoriikkaa toisinaan rakastetaan, mutta siltä se vähän kuulostaa.
Tuotantosektorilla Jussi on pyrkinyt suoraviivaiseen “olohuonesoundiin”, joka poikkeaa kaiutetusta äänimaailmasta perinteisen pianotriojazzin maailmassa. Soft jazziksi tätä on joka tapauksessa vaikea mieltää. Uudistusta kaivataankin, ja Why on lähes romanttisen kaunis avausnumero. Onko Confusion Part II sitten sekaannusta? Minä en sellaista havaitse, mutta se ei tietenkään todista vielä mitään. Chat With a Bass Drum on rattoisaa dialogia rumpujen ja pianon välillä – joskin oikeampaa kai olisi sanoa ”Chat With a Snare Drum”, sillä virveli eniten tuntuu vuoropuheluun osallistuvan. Anyway, Mika Kallio pitää yllä herkullista drivea ja on keskustelun antavampi osapuoli.
Harmillista siis tämä keskeneräisyyden tunne; trio nimittäin on hyvä. Mika Kallio (40) on persoonallinen ja monet jazzin tyylisuunnat hallitseva taitoniekka, jolta on lupa odottaa oikeastaan mitä vaan. Viimeksi DIG.-festivaalilla todelliset rytmiorgiat loitsinut Mika Kallio on tietenkin tunnettu monista yhteyksistä, UMO:sta lähtien, mutta.
Basisti Jori Huhtala (30) oli mukana Jazz Warsissa; hänkin jo edennyt urallaan jo varsin pitkälle ja hänen soittonsa on erittäin jäsentynyttä. Jori Huhtala 5 -yhtyeeltä on tietojen mukaan omakin levy tulossa, joten odotellaan sitä. Lisäksi Jori soittaa mm. Big Blues’sa ja Kvaldassa, sekä myös Raoul Björkenheim Ecstasyssa, mutta annettakoon se hänelle anteeksi. No, leikkiä tietenkin!
Mutta tuo Jussi Fredriksson Trion ”epävarmuuden tematiikkaa” jäi oikein vaivaamaan. Oudoksi sen tekee, että harva muusikko on niin päättäväinen ja organisointikykyinen kuin Jussi. Hän kertoo inspiroituneensa Tove Janssonin Taikatalvi-teoksen lausahduksesta: “Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” – Siis kaikilla muilla on epävarmuutta ja minä katselen sitä tyynesti. Ei niin, että ”kiehun omissa liemissäni ja nautin kierosti tilanteesta” (näin tosin ranskalainen eksistentialismi Suomessa halutaan jostain syystä usein ymmärtää).
Jussi Fredrikssonin triolevy on hyvä, mutta se ei ole aivan niin loistava kuin mihin näillä resursseilla voi yltää ja tulee pyrkiä. Seuraava varmasti on.
Jussi Fredriksson Trio: ?
Jussi Fredriksson, piano; Jori Huhtala, basso; Mika Kallio, rummut
1. Why
2. Chat With a Bass Drum
3. Uuno Walk
4. Aei-Man Kaeki
5. Keep It Real
6. Dudi Dudi
7. Confusion Part II