KAMA Kollektiv

Kuvat:

06.09.2021 14:20


KAMA Kollektiva Toivo

Toivo

Useimmille meistä tuntematon trumpetisti ja laulaja Kirsi-Marja ”Kiki” Harju ja hänen johtamansa pari vuotta sitten ensilevyttänyt monikansallinen KAMA Kollektiv-yhtyeensä yllättävät mieluisasti tällä toisella saksalaisen Berthold-yhtiön julkaisemalla albumillaan. Miksi Harjua ei täällä juuri tunneta, johtuu siitä. että hän toimii Amsterdamissa. Siellä hän on myös opiskellut ja valmistunut paikallisesta konservatoriosta jazzmusiikin kandidaatiksi toissa vuonna.

Hänen bändissään soittava pianisti Jetse de Jong on hollantilainen, basisti Jonathan Nagel tanskalainen ja rumpali Yoad Korach israelilainen. Yhtyeen materiaalista tällä levyllä Kirsi-Marja on kirjoittanut suunnilleen puolet, toisesta puolesta vastaa Jonathan Nagel, jolla muutenkin bändissä on pelkkää komppibasistia selvästi kuuluvampi rooli. Sävellykset ovat varsin laadukkaita ja sovituksiltaan varsin idearikkaita. Bändi on selvästi tehnyt paljon hyvää työtä saadakseen aikaan viimeisteltyä jälkeä.

Harjun soittimena on tavallista trumpettia pienempi taskutrumpetti. Soittimen pienuus ei kyllä kuulu hänen soitossaan, sillä hänellä on torvessaan tukeva soundi soittaessaan etupäässä keskirekisterissä. Eräänlaisena bonuksena hän myös laulaa neljässä kappaleessa. Nuo laulukappaleet tuovat hyvää vaihtelua kokonaisuuteen, varsinkin kun Kirsi-Marja on laulajana riittävän uskottava.

Toki kokonaisuuden onnistumisen vaikuttaa myös kolmen muun soittajan ansiokas työ. Erityisesti kannattaa mainita Jonathan Nagelin monet, osin jousella toteuttamat basso-osuudet.

Kirsi-Marja Harju (trumpetti, laulu, mbira), Jetse de Jong (piano), Jonathan Nagel (basso), Yoad Korach (rummut).

Äänitys ja miksaus: Christoph Walker ja Tim van Veen, The Lullabye Factory, Amsterdam). Masterointi: Fabian Turmin, Platin Mastering, Hampuri.

1. Distance Song (Harju)
2. Maybe (Nagel)
3. Once To Scar Me For Life (Nagel)
4. Toivo (Harju)
5. Phlegmatic Escapism (Nagel)
6. Inventing Memories (Nagel)
7. Muiden Käsissä (Harju)
8. I Wish You Could See My True Nature (Harju)
9. Silecce Your Own Voice (Harju)

Takaisin

Artikkeli luettu 167 kertaa

Translate »