Kyle Brenders Quartet

Kuvat:

30.12.2012 20:28

18TH NOTE RECORDS 18-2012-2

Offset

18TH NOTE RECORDS 18-2012-2

Kanadan Torontosta kotoisin oleva saksofonisti ja klarinetisti Kyle Brenders kuuluu freejazzin ja improvisoidun jazzmusiikin edustajiin. Hän kuuluu ilmiselvästi ”kerhoon”, mitä vetää Anthony Braxton. Eikä se ole mikään ihme, sillä Brenders on ollut Braxtonin opissa 2000-luvun puolivälissä. Sen opin vaikutus kuuluu hänen soitossaan.

Brendersin neljäs albumi yhtyeen johtajana, Offset, sisältää runsaasti humoristisia piirteitä. Se alkaa (sciatica) iloisen hauskasti kuin pillipiipari tulisi ulos kuorestaan näytille räjähtäen äkkiarvaamatta ryntäilevään laukkaan. Räävitön lennokkuus, ruudikas ulosanti, pienimuotoinen itseironia, sekoileva äänten kirjo katkeaa ikään kuin kesken kaiken saaden aikaan minimalistisia tunnelatauksia kunnes kaikki purkautuu uudestaan särmikkääksi rytmirypistykseksi. Näin kappaleet etenevät yhtenäisessä sekamelskassa, kuitenkin hyväntahtoisen mukaansatempaavasti, kiinnostavan yllätyksellisesti, koskettavasti, kaiken aikaa tyylilleen uskollisena.

Näin toimii Kyle Brenders Quartet, jonka kaikki muutkin jäsenet, rumpali Mark Segger, pasunisti Steve Ward ja basisti Tomas Bouda, ovat antautuneet kaikella tarmollaan freejazzin monisärmäisen noidankehän vietäviksi. Vapaasti toisiaan seuraten he luovat uuden musiikillisen tulipesän, missä Brendersin terävän pontevasti jäsennelty ja synnyttämä sävellyspohja ristiinnaulitaan jokaisen soittajan oman improvisoinnin kautta yhdeksi yhtenäiseksi aarrearkuksi. Taitavat ja hyvin samalla aaltopituudella seikkailevat soittajat tuovat omalla luovuudellaan ja instrumenttinsa hallinnalla ilmaisun, mikä yhdistyy vaikuttavan voimaperäiseksi eteenpäin jyrääväksi turboahdetuksi voimakoneeksi.

Levyn nimikkokappale päättää infernon. Offset runttaa eteenpäin kuin hyvin aseistettu armeijakunta voimapakkauksineen ja massiivisine konetehoineen. Viimeistään silloin kuulijan päähän on isketty viimeinen niitti, mikä pysyy ja säilyy mielessä pitkään. Offset tarjoaa melkoista herkkua improvisoidun musiikin ystäville. Kaikesta sekoilevasta ehdottomuudestaan huolimatta levy on älykkäästi rakennettu musiikillinen äänikollaasi, jota on helppo lähestyä. Siinä säilyy musiikin perusolemukset melodia, svengi ja rytmi, vaikka kaikesta tästä voisi päätellä aivan jotain muuta. (JKi)

Kyle Brenders: soprano- ja tenorisaksofoni, klarinetti ja bassoklarinetti, Steve Ward: pasuuna, Tomas Bouda: basso, Mark Segger: rummut.

Äänitys ja miksaus: Jeff McMurrich, 2.-3. toukokuu 2012, Nassau. Masterointi: Fedge. Tuotanto: Mark Segger ja Jeff McMurrich. Kannen suunnittelu: Yesim Tosuner, backyarddesign.ca. Kuvat: . Julkaistu: 21.9.2012.

 

1. sciatica 4:28

2. terrace 5:59

3. roach 2:50

4. porlock 8:22

5. pond 6:10

6. whisk 4:40

7. stroll 2:12

8. offset 7:22

Kaikki kappaleet ovat Kyle Brendersin sävellyksiä.

Takaisin

Artikkeli luettu 523 kertaa

Translate »