Tässä sitä taas ollaan paljaan pyllyn kanssa… Huuli pyöreänä hämmästyksestä ja ihastuksesta.
Pianisti László Süle pistää näet kehiin jälleen kunnon pläjäyksen musiikkia. Musiikkia, jossa vaelletaan osin tajunnan, osin illuusion maailmoissa. Tukevasti tassut tantereessa. Tai painottoman hervottomana tuntemattomuudessa leijuen. Avantgardismissa uiden. Vapaalla tyylillä…
Sülen unkarilaiset verenperinnöt saavat tulisen kipakat rytmi-irroittelut suorastaan kiitolaukkaan. Mustavalkiot käyvät lähes ylikierroksilla juoniessaan liittoa vapaan ilmaisun ja czardaksen välille.
Toisaalla ne kilkuttavat taivaallista riemua helvetin tulessa. Surumarssia häätalossa. Irstasta iloittelua maahanpanijaisissa… Kuu taivaalla värjäytyy hopeaan. Joku on piilottanut kultamaalin. Ja juustomestarit hymyilevät Gouda -tahkonsa…
Olen aina ihastellut László Sülen taitoa luoda musiikkia, joka poikkitaiteellisuudessaankin on melodista, harmonista ja siitä löytyy selvä rytminen sielu. Sen sointi ja tasapaino toimivat yhtälailla herkän haikeissa itsetutkiskeluissa kuin kaiken maailman sävelmyrskyissä… tonaalisissa trombeissa.
Sülella on tällä levyllä mukanaan mestarillinen puhaltaja Pentti Lahti ja oiva bassotaiteilija Hannu Rantanen sekä kovan luokan, nykyklassisesti suuntautunut jousikvartetti, erinomaisen loistava kokoonpano.
Puupuhaltaja Lahti loihtii arsenaalistaan mahtavan kimurantin äänimaailman. Värikirjon, jossa värien räikeys sulaa lopuksi houkuttelevan pehmeäksi unelmaksi. On kuiten vaarallista mennä silittelemään tuota säyseyttä, sillä se saattaa muuttaa äkisti olomuotoaan verenhimoiseksi rytmitiikeriksi. Siksi onkin parempi vain leijua mukana jossain atmosfääreissä… seurailla tilannetta ja nautiskella musiikillisen genren kaikista sävyistä…
Avausraita jousiston ja pianon sekasortoa. Skitsofreenista hyvän olon hakua, jostain, ei mistään. Olo rupeaa olemaan kuin ennenvanhaan Juvan ja Puumalan välillä postiautossa…
Kakkosraidalla siirrytään riettaan rytmikkääseen iloitteluun. Kepeyteen, jossa sykkii nuoruus ja kevät. Kuulle on helppo ulvoa kaipuutaan alkavalle aikuisuudelle… Süle vauhdittaa pianon koskettimistot kiivaan kiperään menoon, voimakkaaseen tunnepurkaukseen. Lahti puhaltaa intohimoa. Rantanen tahdittaa sydämen sykettä…
Kolmosella heittäydytään avantgardismisen jousistovirittelyn jälkeen Lahden puhaltamiin czardaksen kuviotempoiluihin, jotka sekoittuvat harmoonisesti taustan vuolaaseen vapauteen… vapauteen, josta hyökkää esiin Sülen upea pianistinen rytmipommi uskomattomine säveljuoksutuksineen… veri bassoaa sykkivän kuumana suonissa… soljuvan upeaa!
Kaiken tamän nannan jälkeen siirrytään lineaariseen äänimaailmaan. Kaavamaisen tiukkaan kuosiin, jossa jousisto vetää taustamattoa tasaisen tappavaan tahtiin. Süle maalaa päälle picassomaista nenäposkella hallusinaatiota. Suorin, värikylläisin pensselivedoin. Samaa linjaa on Lahden puhaltelu… Tylsääkö? Ei vaan rauhoittavaa. Tiettyyn formaattiin pakattuna… jossain olemassa olevan hetken ulkopuolella…
Viitosraita vie historiaan… hakkaavana aloituksena luolapiirustusten synnyinhetkeen. Hetkeen jolloin tallennettiin pala silloista elämää tuleville sukupolville… reilun parin minuutin raadannan jälkeen taiteilija Lahti alkaa roiskia värejä aikaan saaduille hakkuuksille. Aika kuluu… luolamies puurtaa ja puurtaa… Sulen piano piiskaa kohti uutta aikaa. Mieleen tulee kuitenkin väistämättä Sonjan legendaarinen lumen lapiointi…
Historialla myös jatketaan, tosin lähihistorialla, vain 300 vuoden takaisella sellaisella. Seurana jousisto, Sülen piano ja Johan Sebastian Bach. Tummasävyinen käsikädessä kävely, johon Lahti maalailee kunnioitustaan tälle barokin mestarille väkevään loppuun saakka.
Finaali räjähtää käyntiin Sülen toimesta… siirrytään Aiaian saarelle, jota emännöi Odysseiasta tuttu Kirke. Jumalatar ja velho, joka muutti juhlapöydässään merimiehet sioiksi… kunnes Odysseus altisti rohkeutensa sekä miehuutensa ja makasi Kirken kanssa… kerran, kaksi… koko vuoden…
Süle jatkaa kauniin kimurantisti lähestyen saaren emäntää. Tämän kauneutta. Kieroutta. Sadismia. Puutetta. Lemmentuskaa. Rakkautta… Lahti liittyy mukaan puhallinarsenaalillaan saaden tarun ja mytologian käsinkosketeltavammaksi. Itsekunkin pään sisään porautuvaksi. Toden ja unen välimaailmaan putovaksi. Iljettävää, mutta silti ihanaa…
Tämä Sülen levykokonaisuus on sävelteos, jossa hän yhdistelee mestarillisesti erilaiset musiikkielementit ikäänkuin kukkakimpuksi. Ei pelkästään yhtälajia tai väriä sisältäväksi, vaan tuoksuvan ihanaksi monilajikokonaisuudeksi. Sellaiseksi, joka huumaa yhtälailla tuoksullaan kuin ulkoisella olemuksellaankin.
Tämä on tuotos, jolla Süle osoittaa taas kerran hienon aistikkaan ja täyteliäisen osaamisensa.
Tämän vahvistaa myös levykanteen levypidikkeen alle on painettu dialogi, jossa “jazzpastori” Markku Salo herkistelee runojalkaansa…
Hieno annos hyvää nykymusiikkia… kuunnelkaa ihmeessä! (OR)
Pentti Lahti woodwinds, László Süle piano, Hannu Rantanen bass
Scarbantia String Quartet – Zoltán Takács 1st violin, Laura Kokko 2nd violin, Max Savikangas viola, Riikka Lampinen cello
Recorded and mixed at Arabia Studios, Helsinki, Finland, 2010
Recording engineer Janne Viksten
SACD mastering Janne Malén / DER
1. Dripstone Music 5:00
2. Moon’s Silver Solitude 7:31
3. Pikaia 8:03
4. Linear Soundscape 8:23
5. Cave Drawings 8:30
6. Walking With Bach 8:46
7. The Island of Kirke 11:43
All compositions László Süle