Break It Up Baby!
Ville ”Little Willie” Mehto on uuden polven bluesmies, jota blueskärpänen puraisi jo lapsena Rautalammin pitäjässä. Kun Ville innostui teini-ikäisenä bluesharpusta ja halusi saada sen soittamiseen parasta mahdollista opetusta, hän rohkeni pirauttaa kotimaiselle harppuvirtuoosille Pepe Ahlqvistille. Rohkeus kannatti, sillä Pepe suostui oppia antamaan ja seuraukset kuuluvat tällä levyllä. ”Little Willie” opastettiin näin heti alussa oikealle tielle. Näin voi ainakin päätellä Little Willie mehukkaasta huuliharpusta, joka on hienosti esillä tällä ensilevyllä. Mehto ei hapuile rockbluesin perään, vaan pitäytyy hienosti lähinnä perinteisen bluesin tulkinnassa. Välillä hänen soittonsa kuulostaa Sonny Terryltä, välillä Sonny Boy Williamson II:lta (Rice Milleriltä).
”Little Willie” hallitsee myös dobron aidon country-bluesmiehen tavoin. Esikuvikseen hän maininnut Bukka Whiten, Robert Johnsonin ja Chicago-bluesin puolelta tietenkin Muddy Watersin. Myös Howlin Wolfin vaikutusta on havaittavissa ja keikoilla on kuulemma nähty jopa Wolfin esiintymisistä tuttua konttaamista.
Yöjuna-bändiinsä Mehto on saanut mukaan pitkän linjan bluesmiehiä, Ykä Putkisen kitaraan, Iiro Kauton bassoon ja Kari Haakanan rumpuihin. Hyvä kaappaus nuorelta mieheltä. Levyn biisit ovatkin syntyneet koko bändin yhteistyöllä, ilmeisesti aikalailla jamihengessä. Henki on ollut ilmeisesti hyvä ainakin levyn sisällöstä päätellen. Sanoituksista vastaa Mehto.
Levyn avausraidalla “Break It Up Baby!” Mehdon mehevä huuliharppu ja Putkisen taidokas kitara sekä tukeva komppi tempaisevat kuulijansa mukaan vauhdikkaaseen Chicago-bluesiin. Ykä Putkinen heittää tyylikkään kitarasoolon ja homma toimii.
”Call My Name”on kuin suoraan Chess Recordsin kokoelmasta, suorastaan kuin 60-luvun Chicago-bluesin oppikirjasta. Muddy Watersille tehdään kunniaa, ei kuitenkaan orjallisesti, vaan omin maustein. Putkisen slide soi mainiosti ja Mehto löytää Little Walter –tyyppisiä sävyjä. Kerrassaan hieno veto. Mehdon laulussa on vaikutteita Howlin´ Wolfin varhaisesta tuotannosta. Onneksi täydellisestä matkimisesta ei ole kysymys. Ulvonta jää väliin, sen korvaa Mehdon raju huuliharppu. Aitoa perinnebluesia parhaimmillaan.
”Goin´to the Moon” – biisillä Mehdon rytmikäs harppu kutsuu yöjunan kyytiin houkuttelevasti ja Putkisen kitara löytää jos ei nyt taivaallisia, niin ainakin avaruusmatkalle sopivia sävyjä.
“I Want You Back” on rauhallista country-blues -tyyppistä menoa, jossa Mehdon harppu tuo väistämättä mieleen Sonny Terryn. Kokonaisuudesta löytyy myös häivähdys Terryn muinaisesta yhteistyöstä duokaverinsa Brownie McGheen kanssa.
“Willie Po’ Boy” on banjon vetämää vauhdikasta country-irrottelua. Putkinen esittelee banjo-pikkaajan taitojaan ja Mehto tuo esiin folk-tyylisiä sävyjä huuliharpustaan.
“Night Train Rag” on sitten iskevää ja suoraviivaista 60-luvun rock & rollia, jossa kyllä harppukin vierailee.
Levyn päättävä ”John Morton´s Boogie” on mainio instrumentaali, josta tulee mieleen jopa Paul Butterfield Blues Band. Ja se on paljon se, sillä olihan tuo huippukoonpano yksi 60-luvun valkoisen bluesin pioneereja. Erinomainen päätösbiisi levylle.
Hyvin soi blues ja muukin Roots-musiikki tällä levyllä. Mehdon harppua ja Putkisen kitaraa on jo kehuttu eikä yhtään liikaa. Heidän lisäkseen on syytä tehdä kunniaa myös komppiryhmälle, sillä Iiro Kautto bassossa ja Kari Haakana rummuissa hoitavat kuvionsa täydellisesti.
Mehto hallitsee useita eri huuliharpputyylejä ja soittaa myös dobroa. Laulupuolella hän tavoittelee esikuviensa laulutapaa. Ajoittain laulu on miksattu samanlaiseksi kuin esimerkiksi Howlin Wolfin varhaisissa levytyksissä. Toki näin päästään aidon tuntuiseen entisajan tunnelmaan, mutta esimerkiksi Howlin Wolfin laulutapaa ei kannata edes yrittää, sitä eivät äänihuulet kestä. Tähän ei Mehto onneksi sorrukaan ja uskon, että oma laulutyylikin vähitellen löytyy.
Tässä on mainio julkaisu, jota toivoisi julkaistavan enemmänkin. Harvinaisen tyylikkäästä levyn kannesta ja kotelosta on syytä antaa täydet pisteet suunnittelusta vastanneelle Viljami Kukkoselle ja valokuvasta Leif Laaksoselle. Sanottakoon vielä, että tätä bändiä olisi todella mielellään kuunnellut muutaman lisäraidan verran, mutta ehkäpä laatu korvaa määrän. Kysymyksessä on joka tapauksessa hieno käyntikortti Little Willie Mehdolle ja the Night Trainille tulevia festareita silmällä pitäen. Ei muuta kuin silmä tarkkana ja keikoille nauttimaan.
Ville ”Little Willie” Mehto, laulu, huuliharppu ja dobro, Ykä Putkinen, kitara, banjo, Iiro Kautto, basso, Kari Haakana, rummut, cajon
1. Break It Up Baby! 3:35
2. Call My Name 5:55
3. Goin´ to the Moon 3.10
4. I Want You Back 4:26
5. Willie Po’ Boy 1:50
6. Night Train Rag 1:50
7. John Morton´s Boogie 2.20