Matteo Marongiu

Kuvat:

22.12.2013 20:14


Matteo Marongiu - Open letter to Mingus.

Open Letter to Mingus

Improvvisatore Involontario Records II0034

Mingusin hengessä on syntynyt viime vuosina paljon erilaisia äänitteitä. Osa on suoraan alkuperäisistä Charles Mingusin kappaleista uudelleen sovitettuja, mutta on myös kokonaan uutta tuotantoa, millä kunnioitetaan Mingusin monipuolisen erinomaista ja voisiko sanoa vallankumouksellisen haastavaa musiikkia. Yksi tällainen haasteen vastaanottanut soittaja on nuori, kolmikymppinen italialainen, Sardinian saarelta kotoisin oleva, kontrabasisti Matteo Marongiu, jonka sävellystyöstä ilmestyi viime kesän korvalla albumi Open Letter to Mingus.

Matteo on aloittanut musiikin opinnot noin kymmenikäisenä ja suoritti loppututkinnon erinomaisin arvosanoin vuonna 2006 Cagliarin GP Palestrina -konservatoriossa aiheenaan Charles Mingusin orkestrointi. Tältä pohjalta hän on myös lähtenyt tekemään omaa sävellystyötä ja julkaissut nyt ensimmäisen oman levyn orkesterin johtajana. Sitä ennen hän on kuitenkin ehtinyt soittaa ja olla mukana monien muiden artistien levytyksissä.

Nykyajan nuoret soittajat tuntuvat olevan ennakkoluulottomia ja pelkäämättömiä kokeilla uusia asioita ja lähteä tekemään vaativaa uutta jazzmusiikkia. Matteo Marongiun 7 kappaleen sävellystyö on nautittavaa kuunneltavaa. Hänen lempeän lyyrinen äänimaalailu on rikkaan herkkää, mutta samalla voimallista. Vaikka hän yhtyeen johtajana ei ota dominoivan korostunutta asemaa soitossa, niin hänen bassonsa rehevän ”pullea” soundi leijailee taustalla kaiken aikaa miellyttävän seesteisesti.

Marongiu antaa kentän enemmän muille soittajille ohjaillen itse rytmitystä. Levytyksessä on mukana peräti 12 muusikkoa, joista varsinaisen ytimen muodostavat Marongiun ohella huilisti Daniele Pasini, saksofonisti Stefano D’Anna, rumpali Roberto Migoni ja pianisti Allessandro Di Liberto.  Aloituskappale Dear Angel on vallan mainio. Marongiun paksun muhkeaa bassokaikua täydentävät siinä vain Pasini huilusooloilulla ja Migoni rumpujen kevyellä tahdituksella. Kakkosraidalla, I giorno dell’abbandono, mukaan tulevat myös D’Anna ja Di Liberto sekä vierailijat klarinetisti Simone Floris ja pasunisti Mauro Piras. Mukana on myös jousikvartetti, mikä antaa soitolle lisäsävyä klassisen kamarijazzin muodossa. Samat lisäsoittajat ovat mukana myös kahdella muulla raidalla, Noise Jazz ja Scarlett. Ydinryhmän soittama Meacupla on erittäin mehevää ja raikasta menoa alkaen kolmikon Marongiu, Pasini, Migoni lyhyehköllä intropotkulla, mistä alkaa voimallinen ”kaasutus” Stefano D’Annan ottaessa saksofoneineen ohjat käsiinsä. Pirteä soitto liitelee kuin lintu taivaalla kiihtyen kaiken aikaa koko ryhmän pommittaessa intensiivisen tehokkaasti loppuun asti. Hienoa kuultavaa……

Kokonaisuutenaan tuloksena on tiiviin puhdasoppista ja jäntevää soittoa. Tyylikkään värikästä ja kiihkeää soittoa taivutetaan välillä jousien maltillisesti täydentävään pehmeään ”jarruefektiin”. Tästä levystä jää erittäin miellyttävän myönteinen tunnelma soimaan aivojen ”musiikkilohkoon”. Hyvää jazzmusiikkia näyttää syntyvän lisää kaiken aikaa nuorten lahjakkaiden soittajien toimesta.   (JKi)

Daniele Pasini: huilu, Stefano D’Anna: tenori- ja sopraanosaksofoni, Alessandro Di Liberto: piano (raidat 2,3,5,6), Matteo Marongiu: kontrabasso, Roberto Migoni: rummut ja muut lyömäsoittimet, Simone Floris: klarinetti, bassoklarinetti (raidat 2,4,6), Mauro Piras: pasuuna (raidat 2,4,6), Elsa Paglietti: 1. viulu (raidat 2,4,6), Simone Oro: 2. viulu (raidat 2,4,6), Angela Zienko: viola (raidat 2,4,6), Gianluca Pischedda: sello (raidat 2,4,6), Sebastiano Meloni: piano (raita 4)

Äänitys: Raffaele Pilia, Maraxia Studio, Cagliari, 26. joulukuuta 2011 ja 2. tammikuuta 2012, Miksaus: Marti Jane Robertson, 2. – 29. maaliskuuta 2012. Kannen suunnittelu: Laura Cizanna, prissdesigns.it. Tuotanto: Improvvisatore Involontario.com.  Julkaistu: 19.5.2013.

1. Dear Angel  6:42

2. I giorni dell’abbandono  6:40

3. Sig…  8:39

4. Noise Jazz  5:06

5. Meacupla  8:39

6. Scarlett  7:14

7. Subway  6:41

Kaikki kappaleet ovat Matteo Marongiun sävellyksiä

Takaisin

Artikkeli luettu 729 kertaa

Translate »