Mikko Innanen Autonomus

Kuvat:

07.12.2019 23:41


Mikko Innanen Autonomus ”I-XXX”

Autonomus I – XXX

Fiasko Records FRCD-97

Aikoinaan parikymmentä vuotta sitten Ylläksellä kuulin ensi kertaa saksofonisti Mikko Innasen soittavan. Silloin parikymppisen nuorukaisen soittaminen kiinnitti heti huomiota. Ostinpa häneltä pari levyäkin, vaikka en varsinainen levyjen keräilijä olekaan. Siitä asti olen seurannut Innasen tekemistä ja kuullut häntä eri yhteyksissä vuosittain lukemattomia kertoja.

Nykyään laajasti kansainvälistäkin arvostusta nauttiva Innanen lukeutuu eittämättä uudistusmielisimpiin puhaltajiin. Sen todistavat monet hänen erikoisen kekseliäät projektinsa, joista viimeisimpänä hyvänä esimerkkinä puhuttelevat hänen ”uudelleen hengittävät” maakuntalaulunsa.

Hän on vetänyt monia uskomattoman hyviä omia, alati uudistuvia, yhtyeitään viimeiset 20 vuotta. Kaiken tämän ohella hän on ehtinyt soittaa kanssajohtajana muiden artistien projekteissa sekä myös väkivahvana rivipuhaltajana, säveltäjänä ja vierailevana solistina. Hän on joukkuepelaaja, mutta myös sooloesityksien ja pienyhtyeiden (duojen ja triojen) verraton taituri.

Kun loistava 10+ -yhtye ”pakastettiin” ainakin toistaiseksi (toivottavasti kuullaan vielä joskus), niin Innanen päätti panostaa taas uuteen.  Nopeasti syntyikin uutta materiaalia, kun marraskuun 4. päivä julkaistiin Autonomus -yhtyeen peräti 3CD:n muodostama kokonaisuus I-XXX. Nelihenkinen Autonymos, Mikko Innanen, pianisti Håvard Wiik, kontrabasisti Antti Lötjönen ja rumpali Peter Bruun, on kokoonpanona uusi, mutta Innaselle kaikki ovat soittajina tuttuja vuosien saatossa eri projekteista.

Niinpä yhtyeen musiikin sisältö on saattanut lähtökohtaisesti olla varsin helppoa toteuttaa. Kaikkien tuntiessa entuudestaan toistensa kokeilunhalut ja tavat toimia improvisoinnin pohjalta on varmasti edesauttanut projektin toteutumista. Nelikko oli kerääntynyt yhteen soittamaan tämän vuoden huhtikuussa ja kaikki materiaali äänitettiin sellaisenaan soittotilanteessa. Kolmen päivän aikana syntyneestä isosta määrästä musiikkia voitiin koota lähes kaksituntinen sävellyssarja, mikä saatiin sovitettua kolmelle CD:lle.

Mielenkiintoiseksi levykokonaisuuden tekee se, että kaikki kappaleet ovat kuvattuna 31-sivuisen kansivihkosen sivuille kronologisesti siinä järjestyksessä, kun ne ovat syntyneet. Teoksen 37 kappaleesta ensimmäinen I A (CD1:4) on kirjoitettu 5.12.2018 ja viimeinen XXX (CD3:7) 22.4.2019, eli 2 päivää aikaisemmin ennen äänitysten alkua.

Kappaleet ovat ilmeisesti syntyneet koettujen todellisten tilanteiden innoittamana, sillä esim. ”AY0942” eli XXIIX (CD2:2) on kirjoitettu 14.4.2019 ja sen voisi olettaa liittyvän Finnairin lentoon Bergenistä Helsinkiin.  Vastaavia ”kakkosnimiä” on lähes kaikilla kappaleilla. ”Kneisenaustrasse 113” liittynee tavalla tai toisella Berliiniin, viittauksia löytynee ilmeisesti myös Kalevalasta. ”Heksalle”, ”Koti, uskonto ja isänmaa”, ”Fishing with Friends”, ”Seven Deadly Sins” tai ”Target Notes” muiden muassa sisältävät jonkin tapahtuman, mistä sävellykselle on löytynyt oma inspiraation kohde.

Paperilla sävellykset ovat tosiaan saaneet aivan omanlaisensa muodon. Sävellystyössä Mikko on täysin harkitusti ”unohtanut perinteisen nuotituksen”. Nuottiviivasto on muuttunut käsin vapaasti piirretyiksi kuvioiksi, joita jokainen soittaja voisi soittaessaan lukea miten päin tahansa oman mielensä mukaisesti. Mikko on ilmeisesti tarkoittanut näin ohjeistaa jokaista soittajaa lähestymään kappaleita täysin vapaasti ja toteuttamaan niiden kautta omaa tulkinnallista lähestymistapaansa.

Levy 1 pyrkii avaamaan liikkeellelähdön luomalla ystävällismielistä seesteistä ilmapiiriä ja yhtenäistä maailmankuvaa ympärille. Jutustelu on kiltin leppoisaa. Sävyisyys on luonteenomaista ja soitto hitaasti etenevää ja maltillista, vaikkakin väliin mahtuu hienoisia säröisiä osioita.

Levy 2 tuntuisi olevan poikkitaiteellisempaa ja rankempaa rypistystä, mistä IV A on hyvä esimerkki. Kappaleet jalostuvat hiljalleen ja alkavat vyöryä vastustamattomasti saaden alleen yhtenäistä hyökkäävää tehostetta saksofonin ryövätessä tukevasti tilaa ja muiden piiskatessa samanaikaisesti yhtenäistä äänimattoa ympärille.

Levy 3 alkaa hitaasti hakevaan tyyliin, mutta kappaleiden edetessä alkaa tapahtua ja syntyy ristikkäin rynnistävää riitelyä ja vastakkainasettelua. Matkan edetessä palataan sopuisasti melodiseen keskusteluun, mutta muotoseikkoja haettaessa syntyy vaihe, missä vilkas vuoropuhelu saa epäsovinnaisia muotoja. Basson sovinnollisen myötäelämisen kautta syntyy seesteinen vaihe, mistä alkaa iloinen ja raikas yhtenäinen harmittomuuden olotilaa kuvaus löytyä ja matka jatkuu mukavasti rullaten.

Mutta puolivälissä tulee upottavia kuoppia matkaan, luonne muuttuu ja mukaan tulee äreyttä, vihaisuutta ja äkäisen räväkkää kiivautta. Sitä yritetään pehmentää hauskan jouhealla ja lurittelevalla yhteistyöllä. Lopulta yhteinen sävel löytyy ja matkaa jatketaan sävyisän yksituumaisesti monenkirjavien äänimaisemointien vaihdellessa monipuolisesti.

Innasen pyrkimyksenä tämän levyn toteuttamisessa on ollut halu löytää uudistushenkistä sävellyspohjaa ja tehdä musiikkia ilman selkeätä johtajaa. Siksi tästä onkin syntynyt yksittäisten soittajien yhtenäinen kollektiivi, missä jokainen häärii oman mielensä mukaan kuitenkin kappaleiden ”pohjapiirustuksien” antamissa viitekehyksissä.

Sävellyssarja sisältää oman musiikillisfilosofisen rakenteen, minkä sisäistämiseen ei yksi kuuntelukerta ole riittävä. Tämä levykokonaisuus vaatisi pitempää keskittymistä. Kuunteluaikaa pitäisi löytyä paljon enemmän, jotta pystyisi kaivautumaan yksityiskohtiin kunnolla ja tavallaan selättämään yksittäistein kappaleiden ajatusmallin. Pitäisi pyrkiä omaksumaan ja sisäistämään kokonaisuuden syvyys ja ymmärtämään, että kyseessä on jakamaton kertomus musiikin koulukunnan luomisvoiman oppijärjestelmää. (JKi)

Mikko Innanen: altto-, sopranino- ja baritonisaksofoni, Håvard Wiik: piano, Antti Lötjönen: kontrabasso, Peter Bruun: rummut

Äänitys: Markus Bonsdorf, 26-28 huhtikuuta 2019, Kallio-Kuninkala, Järvenpää. Miksaus: Abdissa Assefa, Ambience Studios, Helsinki. Masterointi: Daniel Hagström, Finnfox, Helsinki. Tuotanto: Mikko Innanen. Kannen suunnittelu: Pekka Tuppurainen. Sisäkannen kuva: Maarit Kytöharju. Julkaistu: 4.11.2019

CD 1
01. XXV B (Innanen) 4:40
02. VII (Innanen) 4:26
03. IIX A (Innanen) 3:29
04. I A (Innanen) 5:45
05. XXIII A (Innanen) 2:52
06. XXII (Innanen) 4:58
07. XV A (Innanen) 7:20
08. XXI A (Innanen) 2:52
09. III A + III B (Innanen) 5:16
10. XXVII A (Innanen) 4:11
11. XIX (Innanen) 4:20
12. X A (Innanen) 3:41
Kokonaiskesto 53:54

CD 2
01. XXIII C (Innanen) 3:19
02. XXIIX (Innanen) 3:17
03. IX A + IX B (Innanen) 7:13
04. XVII (Innanen) 6:13
05. XIV A (Innanen) 4:23
06. VI A (Innanen) 6:19
07. IV A (Innanen) 6:45
08. XX (Innanen) 4:52
09. V A (Innanen) 4:50
10. IIX C (Innanen) 3:29
11. XXIV (Innanen) 2:54
Kokonaiskesto 53:36

CD 3
I B (Innanen) 8:00
02. XXIII B (Innanen) 2:25
03. XXVI (Innanen) 5:11
04. IIX B (Innanen) 4:08
05. XXV A (Innanen) 3:23
06. II (Innanen) 6:39
07. XXX (Innanen) 4:41
08. VI B (Innanen) 3:38
09. XXIX (Innanen) 3:18
10. XIIX (Innanen) 3:12
11. XXVII B (Innanen) 3:32
12. XVI (Innanen) 6:01
Kokonaiskesto 54:10

Takaisin

Artikkeli luettu 353 kertaa

Translate »