Nathan Francis

Kuvat:

03.05.2021 16:59


Nathan Francis Quartet feat. Eero Koivistoinen
Ajabul Records AJABUO36

Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan San Franciscosta 2018 tullut basisti Nathan Francis on ehtinyt soittamaan jo monissa täkäläisissä kokoonpanoissa. Tällä levyllä debytoiva kvartetti on ensimmäinen hänen nimissään toimiva yhtye. Se soittaa ajattomalta kuulostavaa 1960-70-luvuilta lähtenyttä modernia hard bopia.

Vaikka Francis on muodollisesti yhtyeen johtaja, niin levyn selkeäksi johtohahmoksi nousee kiistatta Eero Koivistoinen, jonka soitto on uljasta kuultavaa. Eerolla on hieno soundi ja hänen fraaseissaan on jo melkein majestettista kaiken kokeneen muusikon maalailua leveällä pensselillä. maailmanluokan muusikon vakuuttavaa työtä.

Mukana on myös kaksi Eero sävellystä, jotka hän tosin on jo aiemminkin levyyttänyt. Ne toimivat silti erinomaisesti tässäkin bändissä. jossa Koivistoisen taustalla soittava ryhmä tekee hyvää työtä.

Monissa yhtyeissä kunnostautunut pianisti Markus Niittynen on melodisia kaaria rakentava solisti ja komppiaan hyvin varioiva säestäjä. Omaa kvintettiään johtava rumpali Aleksi Heinola taitava pystyessään peruskomppauksen rinnalle kehittämään myös kekseliäitä kuviointeja. Svengaavasti soittava Francis itse tyytyy enimmäkseen taitavan säestäjän rooliin eikä bändin johtajan asemasta huolimatta rohmua itselleen kuin yhden soolon.

Eero Koivistoinen, tenorisaksofoni, Markus Niittynen, piano, Nathan Francis, kontrabasso, Aleksi Heinola, rummut.

Äänitys: Sibelius-Akatemia, tammikuu 2020. Miksaus: Joel Ward, Sonic Pump Studios. Masterointi Tommi Vainikainen, Sonic Pump Studios.
1. Minor Solution (Eero Koivistoinen)
2. After the Morning (John Hicks)
3. Crystal Clear (Markus Niittynen)
4. Song of Her (Cecil McBee)
5. Late Show (Eero Koivistoinen)
6. Villa (John Coltrane)

Kokonaiskesto: 34:57

Takaisin

Artikkeli luettu 202 kertaa

Translate »