PABLO LEDESMA / ENZO ROCCO

Kuvat:

04.10.2010 12:27

SETOLA DI MAIALE SM1760

Minkälainen musiikki voisi edustaa nykymaailmaa? Epäilemättä se voisi olla hyvin erikoista, uudenlaista, sellaista, jolla on juuret tämän päivän todellisuudessa. Sen pitäisi ilmaista sosiaalisen mullistuksen piirteitä. Tosiasia kuitenkin on, että suurimmalle osaa ihmisiä musiikki ei merkitse mitään. Musiikissa pitäisi olla totuuden siementä, jotain sellaista äärimmäisyyttä ja määrätietoisuutta, jolla se voisi vakuuttaa, ettei se tule väärin ymmärretyksi. Jotain tähän tyyliin kirjoitti Fred K. Prieberg Berliinissä 1960.

Näinä aikoina sai alkunsa myös ”Free Jazz Movement”. Vaikka Ornette Coleman ei ehkä ollut ensimmäinen jazzin ”vapauttaja” perinteiden kahleista, niin häneen tämä vapaan ilmaisun suuntaus kuitenkin laajemmalti henkilöityy. Viisikymmentä vuotta sitten hänen esittämänsä soittotyyli aiheutti suuria ristiriitoja jazzpiireissä. Kaikesta huolimatta free jazz elää omaa elämäänsä tämänkin päivän jazzissa. Sillä on omat vankat kannattajansa ja onhan se hieno kokemus olla paikalla kuulemassa jotain sellaista, mitä ei ehkä koskaan toista kertaa kuule samanlaisena.

Vuodesta 1993 toiminut, itsenäisten muusikoiden muodostama levy-yhtiö, Setola di Maiale, ei ajattele pelkästään kaupallisesti, markkinatalouden ehdoilla.  Se keskittyy sellaisen musiikin tuottamiseen, jonka kaupallisuus on toisarvoinen seikka. Sen verkostoon kuuluu muusikoita, jotka ovat vapaa luovan musiikin tekijöitä, improvisaattoreita. Heidän musiikkinsa saattaa olla kuulijan kannalta hyvinkin merkillistä, vaikeasti ymmärrettävää, eikä välttämättä aina niin kuuntelijaystävällistä. Musiikki ei myöskään aina täytä jazzillista päämäärää, vaan musiikkia ilmaistaan laajemmalla perspektiivillä.

CD on jo ulkoiselta asultaan hämmentävä. Levyn toinen puoli on täysin musta ja toiselta puolelta se on kirkkaan paljas, kuten CD:n soittopuoli yleensä on.  Siinä ei ole siis mitään informaatiota ja koneeseen se asetetaan musta puoli alaspäin. Tämä varmasti ennakoi sitä, että musiikin suhteen kuuntelija löytää tiensä merkilliseen musiikilliseen ympäristöön.

Tällä levyllä kohtaavat toisensa ”paikan päällä” tuotetun musiikin kaksi veteraania, argentiinalainen saksofonisti Pablo Ledesma ja italialainen kitaristi Enzo Rocco. Kyseessä on äänite, joka on tallennettu kahdesta erillisestä konsertista viime vuonna Argentiinan La Platassa. Kuuntelija pääsee siis kuulemaan jotain ainutkertaista esitystä, mikä jakaantuu kuuteen sävellykseen.  Soitto kuitenkin kuulostaa suureksi osaksi enemmän täydelliseltä improvisoinnilta kuin selkeästi ennalta sävelletyltä musiikilta.  Mitäpä siitä, vapaamuotoista se on kaiken kaikkiaan, joskin se on omalla tavallaan jäsenneltyä ja samalla tiettyjä muotokaavoja seurailevaa.
Enzo Rocco on italialaisen nykyjazzin keulakuvia. Hänen soitossaan jazz taipuu epäsuorasti ja saa tavallaan koomisia ja omalla tavallaan hauskoja piirteitä, jotka sisältävät jonkinasteista itseironiaa. Sen sekaan voisi hyvin ajatella siirrettäväksi teatterimaista improvisoitua tanssia. Hänen ilmaisussaan on italialaista romanttisuutta, mutta samalla kuitenkin jäätävää älykkyyttä. Hän on kekseliäs ja löytää kummallisia teknisiä erityispiirteitä soittaessaan kitaraa sylissään istuallaan. Kosketus on välillä hyvin pehmeää ja minimalistista, mutta saattaa nousta hetken päästä voimakkaan aggressiiviseksi raivoksi.

”Snapshot” kulkee kuin harhaileva suuntavaistonsa menettänyt orpo piru, nyppien edestakaisin ja päättyen nopeasti ja ennalta arvaamattomasti, tavallaan kesken kaiken. Ehkäpä se oli vain intro, sisäänajo siihen, mitä tuleman pitää.  ”La Tos” seikkailee puolestaan jatkuvan vuoropuhelun muodossa 17 minuuttia vaihtelevasti, uusia läpimeno uria hakien. ”La Voz” on kuin kiukutteleva aviopari, sättien toinen toistaan armottoman vihaisesti. ”La Desesperacion Y El Juego” tekee hämäävän välistävedon. Nurkan takaa piilosta kuuluu kuiskaus, ”hei täällä minä olen, vastaa minulle”. ”Caza Menor” on kuin parvi lintuja lirkuttelemassa toisilleen, kunnes syntyy riitely siitä, kuka on suurin ja mahtavin. Ääni nousee ja kehottaa läsnäolijoita ryhdistäytymään ja esiintymään kurinalaisesti.

Yhteistyö soittajien kesken on tiivistä ja toimii moitteettomasti.  Viimeistään 25 minuuttinen ”Bellas Artes” vahvistaa sen.  Se on kuin jatkuva keskinäinen kaksintaistelu raivoaisi, ei hetken rauhaa, sillä sanasota käy kiivaasti alusta loppuun.  Levy on surrealistisuudessaan mielenkiintoinen kokonaisuus, mutta vaatii tiettyä humoristista suhtautumista ja myötämielistä vastaanottavuutta kuulijalta. Siitäkin huolimatta ei se kaikille ”uppoa kaaliin”. Esimakua voi tästäkin levystä hakea Enzo Roccon myspace-sivustolta www.myspace.com/enzorocco (JKi)

Pablo Ledesma, sopraanosaksofoni; Enzo Rocco, kitara

Äänitys: raidat 1-5 ovat äänitetty konsertissa 10. kesäkuuta 2009, Conservatorio de Musica Gilarde Gilardi, La Plata, Argentiina, raita 6 on äänitetty konsertissa 11. kesäkuuta 2009, Bachillerato de Bellas Artes/Unip, La Plata, Argentiina.  Miksaus: Enzo Rocco ja Luca Angelini, Quinta Stazione Production.  Kannen taide ja suunnittelu: Stefano Guist. Kuvat: Stefano Ferrian.  Julkaistu 2010.

  1. Snapshot 4:55
  2. La Tos 17:28
  3. La Voz 7:26
  4. La Desesperacion Y El Juego 3:53
  5. Caza Menor 8:56
  6. Bellas Artes 25:26

 

Takaisin

Artikkeli luettu 612 kertaa

Translate »