Pixel

Kuvat:

23.06.2012 03:57

CUNEIFORM RECORDS RUNE 342

Uusia yhtyeitä syntyy kaiken aikaa. Norjan suunnalta uusia tuulahduksia tuo kaksi vuotta aktiivisesti toiminut Pixel yhtye. Norjassa on käsittämättömän paljon virtaa jazzin monisärmäisellä saralla. Aktiivinen tekeminen tulee esille siinä, että yhtyeitä syntyy monelle alueelle. Kokeileva ja avatgardistaiteellinen abstraktiivisuus on viime aikoina ollut silmiinpistävää monen uuden yhtyeen musiikin kodalla. Pixel ei suoranaisesti kuulu tähän ryhmään, mutta kvartetin uusi debyytti albumi, ”Reminder”, ei myöskään ole aivan tavanomainen. Suoraviivaista perinteistä syntynyttä jazzia levyn sisältö ei ole, vaan siinä on selkeästi aineksia punkrockin rankasta rytmityksestä. Näistä elementeistä huolimatta yhtyeen kaksi puhallinsoittajaa tuovat mukanaan jopa ison orkesterin tuntua, jämäkän virtaviivaista ruudikasta pauhua.

Alle 25-vuotiaista soittajista koostuvan yhtyeen sydän tuntuisi olevan basisti / laulaja Ellen Andrea Wang, joka on tehnyt levyn kaikki sävellykset ja sanoitukset. Sävellyksissä on energistä latausta ja modernin jazzin ilmausta ilman pianon vetoa, trumpetin, saksofonin, rumpujen ja basson kautta. Voimallisuutta lisätään laulun ja äänen käytöllä. Ilmeisesti pianon puuttuminen pudottaa sen rehellisen jazzin maun tästä pois, mutta ei se kokonaan jazzin henkeä tästä levystä mukanaan vie.  Rauhallinen jazzillisuus tulee kauniisti esille Waltz 1 kappaleessa, mitä johdattelee lähes kokonaan saksofonisti Harald Lassen hitaan balladin tahdissa, Wangin luodessa mukavan huminan taustalle bassollaan. Vastaavasti trumpetisti Jonas Kilmork Vemøy sooloilee heti perään viileän tunteikkaasti Hvor Ble Den Av?, mitä täydentää lopussa vielä Wangin näyttävä bassosoolo sanattoman laulun kera. Molemmat täyttävät jazzin ydin hengen vallan mainiosti.

Prelude toimii intron korvikkeena kuin tuutulaulu Wangin bassotellessa ja hymistellen äänellään sanattomasti. Home alkaa rauhallisesti mietiskellen, mutta hetken päästä rymistellään eteenpäin jo kiivaasti. Esset on kuin Jussi kuokkansa kanssa, kaikki laitetaan peliin. Soitossa on sellaista vahvuutta, että voisi kuvitella mukana olevan monta soittajaa enemmän. Kannujen kalvot ovat kovilla, kun Jon Audun Baar takoo tuhdit ja voimakkaat tahdit. Torvet soivat mukana räväkästi, mahtipontisesti. Ellen Wang laulaa Call Me selväkielisesti ja voimakkaasti puolihuutoa punkrock vaikuttein. Iskevyys on se avainsana Pixelin musiikissa. Se syntyy räjähtävän rumputyöskentelyn voimallisuudesta, mikä ajaa puhaltajat myös välillä huimaan menoon mukaan.

Olkoon tämä sitten vaikka indiejazzia, jokainen miettiköön vaihtoehtoja itsenäisesti, sillä voihan sitä selittää muullakin tavalla. Tämä levy koskettaa myös sellaista yleisöä, mikä ei suoranaisesti ole kovin jazzhenkistä, varsinkin nuorempaa väkeä. Ottaen huomioon vain kahden vuoden yhteiselon Pixel on saanut aikaiseksi kokonaisuudessaan mieleenpainuvan albumin iskevää ja hyvin jyräävää ilmettä musiikkiinsa. Siitä ei myöskään puutu kaunista ja syvällistä tunteen ilmaisua, mikä tekee yhtyeen soitosta monipuolisen. Se antaa tilaa myös ”jazzfiilistelyyn”. Reminder on varsin vaikuttava debyytti nuorilta soittajilta. Tähän on helppo mennä mukaan ja nautiskella.  (JKi)

 

Ellen Andrea Wang: kontrabasso, laulu, Harald Lassen: tenori- ja sopraanosaksofoni, taustalaulu, Jonas Kilmork Vemøy: trumpetti, taustalaulu, Jon Audun Baar: rummut, perkussiot, taustalaulu

Äänitys: Henning Svoren, Ocean Sound Recording Studio, Giske, Norja, 14. – 16. toukokuuta, 2011. ”Prelude ja kaikki laulut äänitetty Mike Hartungin toimsesta, Propeller Music Division Studio, Oslo, Norja. Miksaus: Mike Hartung, Propeller Music Studio. Masterointi: Morgan Nicolaysen, Propeller Mastering.  Tuotanto: Pixel. Kannen taide: Sigrid Astrup. Kuvat: Solveig Selj. Kannen kokonaissuunnittelu: Bill Ellsworth. Julkaistu: 2012.

  1. Prelude 2:26
  2. Home 3:03
  3. Esset 4:51
  4. Call Me 3:26
  5. She Knows 4:35
  6. Wake Up 3:48
  7. Waltz 1 3:40
  8. Hvor Ble Den Av? 8:38
  9. I Hang 4:21
  10. An Apple in the Country Hill 4:17

Kaikki musiikki ja sanoitukset ovat Ellen Andrea Wangin kirjoittamia

 

Takaisin

Artikkeli luettu 575 kertaa

Translate »